Vielä täällä tämäkin nainen porskuttaa. Kanavalla siis. Vaikka ei kyllä oikein uskoisi, kun viimeaikaisia some-yrityksiäni koettaa etsiskellä. Niitä ei oikeastaan ole ollut juuri nimeksikään. Muu maailma on verottanut aikaani harmillisesti. Tai siis etupäässä onneksi kuitenkin ihan hyvällä tavalla.
Mutta.
Ne, jotka ovat olleet mukana alusta ja siis Amsterdamista asti, tietävätkin blogini syntysyistä ja historiasta. Aloitin tämän Kanavalla-blogini neljä vuotta sitten, tuolloin 26-vuotiaan nuorimmaisemme syntymäpäivänä. Olimme mieheni kanssa siihen mennessä asuneet Hollannissa jo vuoden verran ja surin sitä, etten päässyt onnittelemaan silmäterääni Suomeen. Ikävä kouraisi välillä kovastikin. Aikaa noista alkumetreistä on kuitenkin kulunut ja alkuperäinen tarve pitää blogin kautta yhteyttä lähimpiin hoituu nykyään onneksi ihan muita kanavia pitkin.
Tänä syksynä sain siis onnitella kolmekymppistäni ihan livenä täällä Suomessa Turussa juuri oikeana päivänä ja antaa hänelle kunnon äiti-halin. Kolmikymmpisen miehen mielestä sellainen ei taida olla enää edes kovin noloa tai rasittavaa, joten ilo tuntui olevan molemminpuolista.
Näin blogin vuosipäivän aikoihin tulee aina mietittyä vähän syvemminkin blogi-homman mielekkyyttä ja niinhän se meni tänäkin vuonna. Tosin jonkinlainen pohdinta alkoi jo kesän korvalla ja alunperin lyhyeksi tarkoitettu kesätauko venähti reiluksi pariksi kuukaudeksi. Ja vähän nihkeätä näyttää tämä kirjoittelu yhä olevan.
Olen huomannut, että välillä on hyvä päivittää tekemistensä motiiveja ja järkevyyttä. Aika ja ympäröivät asiat muuttuvat ja aiemmin hyvinkin perustellut asiat voivat jonain kauniina päivinä olla turhia tai jopa haitallisia. Kirjoittelemalla omista asioistani altistan itseni ja elämäni (tottakai vain pieneltä ja itse valitsemaltani osalta) ihan vieraiden ihmisten arviolle ja ihmeteltäväksi. Mietin välillä, että onko tarpeeni jakaa omia asioitani kollektiivisesti todellakin niin vahva, että ulkosuomalaisen kuplasta päästyänikin jatkan yhä vanhaa toimintatapaani. Siis täällä kotona, läheisten ja ystävien ympäröimänä!!
Välillä tuntuu siltä, että oikeasti täällä blogi-maailmassa mieluummin lueskelisin vain muiden tarinoita elämästä, ahmisin kiinnostavia matkakuvauksia vieraista paikoista tai ihailisin toisten ottamia valokuvia, mutta sitten ymmärrän, että lopulta se tuntuisi jotenkin epäreilulta. Minulle tämä homma nimittäin perustuu parhaimmillaan vastavuoroisuuteen. Kertomalla jotain omista ajatuksistani, haluan kantaa korteni kekoon. Ja toisaalta ymmärrän todella hyvin myös niitä, jotka eivät niin halua tehdä.
Sitä paitsi, kuten jo vuosi sitten totesin, teistä ihanista blogi-tutuistani on tullut minulle sellainen ihan omanlaisensa vuorovaikutteinen yhteisö, josta on aika vaikea päästää irti. Kommenttiboksit ovat tärkeä osa koko hommaa!!
Ja mikä upeinta, saamattomuuteni tai kiireen aikaansaamat tauotkaan eivät ole vielä teitä ihan kaikkia upeita tyyppejä karkottaneet. Kiitos siitä.
Tiedän, että moni muukin painii samantapaisten ajatusten kanssa. Mikä teidät saa jatkamaan?
Kirjoittelemisiin, lukemisiin ja kommentoimisiin!!
Leena
P.S. Kuvat ovat viikonlopun synttäri-vierailulta Turusta
