Vielä täällä tämäkin nainen porskuttaa. Kanavalla siis. Vaikka ei kyllä oikein uskoisi, kun viimeaikaisia some-yrityksiäni koettaa etsiskellä. Niitä ei oikeastaan ole ollut juuri nimeksikään. Muu maailma on verottanut aikaani harmillisesti. Tai siis etupäässä onneksi kuitenkin ihan hyvällä tavalla.
Mutta.
Ne, jotka ovat olleet mukana alusta ja siis Amsterdamista asti, tietävätkin blogini syntysyistä ja historiasta. Aloitin tämän Kanavalla-blogini neljä vuotta sitten, tuolloin 26-vuotiaan nuorimmaisemme syntymäpäivänä. Olimme mieheni kanssa siihen mennessä asuneet Hollannissa jo vuoden verran ja surin sitä, etten päässyt onnittelemaan silmäterääni Suomeen. Ikävä kouraisi välillä kovastikin. Aikaa noista alkumetreistä on kuitenkin kulunut ja alkuperäinen tarve pitää blogin kautta yhteyttä lähimpiin hoituu nykyään onneksi ihan muita kanavia pitkin.
Tänä syksynä sain siis onnitella kolmekymppistäni ihan livenä täällä Suomessa Turussa juuri oikeana päivänä ja antaa hänelle kunnon äiti-halin. Kolmikymmpisen miehen mielestä sellainen ei taida olla enää edes kovin noloa tai rasittavaa, joten ilo tuntui olevan molemminpuolista.
Näin blogin vuosipäivän aikoihin tulee aina mietittyä vähän syvemminkin blogi-homman mielekkyyttä ja niinhän se meni tänäkin vuonna. Tosin jonkinlainen pohdinta alkoi jo kesän korvalla ja alunperin lyhyeksi tarkoitettu kesätauko venähti reiluksi pariksi kuukaudeksi. Ja vähän nihkeätä näyttää tämä kirjoittelu yhä olevan.
Olen huomannut, että välillä on hyvä päivittää tekemistensä motiiveja ja järkevyyttä. Aika ja ympäröivät asiat muuttuvat ja aiemmin hyvinkin perustellut asiat voivat jonain kauniina päivinä olla turhia tai jopa haitallisia. Kirjoittelemalla omista asioistani altistan itseni ja elämäni (tottakai vain pieneltä ja itse valitsemaltani osalta) ihan vieraiden ihmisten arviolle ja ihmeteltäväksi. Mietin välillä, että onko tarpeeni jakaa omia asioitani kollektiivisesti todellakin niin vahva, että ulkosuomalaisen kuplasta päästyänikin jatkan yhä vanhaa toimintatapaani. Siis täällä kotona, läheisten ja ystävien ympäröimänä!!
Välillä tuntuu siltä, että oikeasti täällä blogi-maailmassa mieluummin lueskelisin vain muiden tarinoita elämästä, ahmisin kiinnostavia matkakuvauksia vieraista paikoista tai ihailisin toisten ottamia valokuvia, mutta sitten ymmärrän, että lopulta se tuntuisi jotenkin epäreilulta. Minulle tämä homma nimittäin perustuu parhaimmillaan vastavuoroisuuteen. Kertomalla jotain omista ajatuksistani, haluan kantaa korteni kekoon. Ja toisaalta ymmärrän todella hyvin myös niitä, jotka eivät niin halua tehdä.
Sitä paitsi, kuten jo vuosi sitten totesin, teistä ihanista blogi-tutuistani on tullut minulle sellainen ihan omanlaisensa vuorovaikutteinen yhteisö, josta on aika vaikea päästää irti. Kommenttiboksit ovat tärkeä osa koko hommaa!!
Ja mikä upeinta, saamattomuuteni tai kiireen aikaansaamat tauotkaan eivät ole vielä teitä ihan kaikkia upeita tyyppejä karkottaneet. Kiitos siitä.
Tiedän, että moni muukin painii samantapaisten ajatusten kanssa. Mikä teidät saa jatkamaan?
Kirjoittelemisiin, lukemisiin ja kommentoimisiin!!
Leena
P.S. Kuvat ovat viikonlopun synttäri-vierailulta Turusta
Tuttua pohdintaa, Leena. Ja hyvä kysymys!
VastaaPoistaVoin kertoa heti, että olen aikonut monta kertaa lopettaa. Mutta tähän asti olen päätynyt siihen, että olen vain vaihtanut blogin nimeä ja teemaa, mutta irti en ole päässyt. Ensinnäkin siksi, että tykkään kirjoittamisesta, toiseksi siksi, että kirjoittamalla järjestän ajatuksiani, ja kolmanneksi: haluan jakaa ajatuksiani toisten kanssa. Ja kaiken lisäksi blogimaailmassa syntyy mukavia uusia tuttavuuksia ja pääsee avartamaan ihmistuntemustaan ja rikkomaan stereotypioitaan. Täällä olen myös saanut elämäni positiivisimmat kommentit ajatuksistani, ihan vain siksi, että lukijat tykkäävät antaa positiivista palautetta toisilleen. Täällä on kannustava ilmapiiri. Ja se juuri minulle on tärkeää: haluan kehittyä ihmisenä ja kirjoittajana.
Voi että voisin jatkaa tätä listaa vaikka kuinka, mutta tässä nyt ensimmäisenä mieleen tulleet perustelut.
Sinulla on kivoja kuvia Turusta, se on lempikaupunkini ... ikävä tuli heti.
Pysy mukana, Leena! Ja hyvää lokakuuta!
Ihan mahdottoman hyvät perustelut Eeva. Jokaisen noista voisin minäkin allekirjoittaa. Ennen blogin aloittamista en tiennyt tykäkääväni kirjoittamisesta ja kirjoittelin silloin vain töihin liittyviä pakollisia juttuja. Minulle on siis avautunut täällä ihan uusi maailma.
PoistaKiitos kannustuksesta. En usko, että kokonaan lopetan tätä kirjoittamista koskaan, mutta näyttää siltä, että tahti on kyllä entisestään hidastunut. Positiivisesti ajatellen se varmasti merkitsee sitä, että laatu sitten vastaavasti paranee. Hah hah, huono vitsi, mutta vitsiyritys ainakin ;).
Mielen valoa lokakuuhun, Eeva!
Paljon onnea sinulle ja blogillesi, ja blogisi on yksi suosikkejani, kun olit Hollannissa, ja myös nyt Helsingissä, ja luen niin mielelläni postauksia myös sieltä. Toivottavasti kuitenkin jatkat tätä blogia, vaikka vain harvakseen, sillä näitä postauksiasi on aina ilo lukea. Kaunista lokakuuta Leena:)
VastaaPoistaKiitos Jael! Kuten tuossa edellä Eevalle myös vastailin, että ainakin hyvä tarkoitus on täällä jatkaa. Tämä tahti vaan uhkaa hiipua vähitellen, mutta kiva että olette kärsivällisiä senkin suhteen. Ja Appelsiinipuun alle tulen taatusti pistäytymään useammin kuin omiin postauksiini. Mukavaa lauantai-iltaa Sinulle!
PoistaIhan samanlaisia ajautksia olen minäkin mielessäni pyörittänyt. Tuntuu, että nykyisin somemaailma on aika raadollista ja sitä aiempaa tarkemmin miettii mistä kirjoittaa. Olen katsonut parhaimmaksi pysyä vain (valikoiden tietysti) omissa asioissani ja matkailuun liittyvissä. En halua vääntää kättä kenenkään kanssa mielipiteistä, joita tässä maailmaassa riittää. Itsekkein olin jo lopettamassa, mutta päätin kuitenkin jatkaa, kylläkin aina vain hitaammalla tahdilla. Välillä tosiaan tuntui, että bloggaamiseni on nyt blogattu. Sinun blogiasi on ollut kiva seurata kummassakin maassa. Ei oteta tästä harrastuksesta stressiä. Kirjoitetaan kun siltä tuntuu ja ollaan kirjoittamatta, jos on kiireitä tai sanainen arkku ei vaan aukea. Mukavaa sunnuntaita sinne.
VastaaPoistaJoo. Minäkin harkitsen aika tarkkaan mitä milloinkin kirjoitan, vaikka sellainen onkin aika tylsää sekä kirjoittajan että varmasti myös lukijan mielestä!
PoistaMahtavaa, että sinä jatkat postailemista ja odotankin innolla uusia juttujasi uudesta elämäntilanteestasi. Blogissasi on aina ollut mukavaa vierailla ja se on kuulunut suosikkeihini ainakin viisi vuotta :)
Oikeassa olet siinä, että stressiä tästä harrastuksesta ei kannata ottaa, kirjoitellaan silloin kun sellaiselta tuntuu. Rentoa sunnuntai-iltaa myös sinne ja kiva kun kävit kommentoimassa!
Näin tämän postauksesi jo aiemmin, mutta halusin lukea sen ajatuksella läpi vasta silloin, kun on aikaa myös pienesti tekstiäsi kommentoida.
VastaaPoistaEnsinnäkin mieltä lämmitti se synttärihalaus, koska tiedän, miltä se tuntuu ja kuinka ihan syvällä sydämessä läikähtää onni siitä, että tunne tosiaan on molemminpuolinen (niin haluan visusti uskoa) <3.
Jos mietin, mitä olet täällä itsestäsi ja elämästäsi kertoillut, niin omasta mielestäni se kaikki on ollut justiin sellaista sopivan "harmintonta" ja samalla kuitenkin sellaista aitoa, josta ainakin minä uskon saaneeni sinusta kuvan sellaisena kuin oikeasti olet. Lienee osin ikäkysymyskin, että ei ole tarvetta esittää mitään muuta kuin sitä mitä ollaan.
Ja vaikka oma "kerran kesässä"-postaustahti välillä potuttaa, olen päättänyt olla ottamatta siitä sen kummempaa stressiä, vaikka harmittaakin se, että paljon kuvia jää käyttämättä, kun en ajoissa kirjoita niiden ympärille tekstiä ja vähän ajan päästä tuntuu, että aihe on jo niin vanhentunut, että olkoot.
Ja jos ihan rehellinen olen, niin itse tykkään lukijana enemmän harvakseltaan ilmestyvistä postauksista, joita ihan jo ehtii odottaa kuin siitä, että uutta postausta pukkaa kerran päivässä tai monta kertaa viikossa. Tulee vaan jo skippailtua yli, kun kaikkea ei kuitenkaan ehdi, jaksa tai aina niin huvitakaan lukea. Vähän sama ilmiö joka asiassa omalla kohdallani nykyään. Tykkään pulasta enemmän kuin runsauden pulasta.
Toivon, että ajoittaiset blogin olemassaolon kyseenalaistamiset jää vain tilapäisiksi ja jatketaan porskuttamista omaan tahtiimme :)
Juu! Noi halit on kyllä niin mahtavia. Nyt saa halata julkisestikin, vaikka kavereiden nähden, eikä aloite tule pelkästään täältä äidin suunnasta vaan usein huomaan olevani lempeästi kahmaistussa spontaanissa halissa ihan yllättäenkin. Kyllä se vaan niin sydämessä asti tuntuu!
VastaaPoistaMullakin olis kuvia varastossa, mutta kuten sanoit, aika meni niistäkin jo ohi, Ei voi mitään. No, onneksi uusia pukkaa ;)
Postailemisiin, Annukka!
Niin tuttua pohdintaa ja kuten varmasti olet huomannutkin, olen minäkin ollut blogimaailman suhteen viime aikoina verkkainen.
VastaaPoistaToisaalta pohdin blogista luopumista, toisaalta jättäisi se taas valtavan aukon harrastuksiini, sillä kuten sinäkin sanoit, on täällä sellainen oma yhteisönsä ja paljon kiinnostavia matkajuttuja, valokuvia jne.
Älä vaan katoa minnekään. Sinnitellään mukana ja otetaan niitä pidempiä taukoja, kun siltä tuntuu.
Kiitos ihanista Turku-kuvista <3 Koti-ikävä nosti taas päätään.
Ihana Marianna, Sinä olet kuulunut omaan blogi-idoli sarjaani alusta asti.
PoistaSinnitellään ja hyväksytään ne verkkaisemmatkin vaiheet. Kunhan jonkinlainen tuikku blogissa aina silloin tällöin vilkuttelkee valoaan, niin siitä tietää, että ystävä on yhä mukana.
Vilkuttelemisiin!