Tunnelmaa kylätiellä, kirkuva imuri ja palkintona porkkanakakkua

Päivälleen vuosi sitten tarjoilin täällä postauksessani Karhukakkua sumussa. 

Nyt on tarjolla harmaita välähdyksiä tihkuiselta, mutta niin tunnelmalliselta kylätieltämme, imuripohdintaa ja lopuksi siivouspäivän palkinto. Aloitetaan vuoden takaiseen tapaan noista seesteisemmistä tunnelmista. Sillä tavalla homma pysyy myös kronologisessa järjestyksessä -taiteellisesta vaikutelmasta puhumattakaan ;DD.

Tästä siis alkaa tihkusateinen ja hiljainen, melkein meditaation omainen kävely viehättävällä sorapintaisella maantiellä. Osa matkasta kulkee aivan järven rannassa.

Poikkesin tieltä rantaan katselemaan sumuisella järvellä verkkojaan nostavaa kalastajaa. Saalista ei tainnut juurikaan tulla.

Kun kävelin tuolla kamera kaulallani, vastaani tuli vanhempi herrasmies. Hän tervehti kohteliaasti ja kysyi vähän hämmentyneenä, että kuvailenko jotain erityistä. Kun kerroin harjoittelevani pilvisellä säällä kuvaamista, hän vaikutti vähän epäilevältä. Olikohan hän varuillaan ja tarkkana, ettei vain ollut vieraan vallan agentti kuvailemassa nurkkia :D. No, lopulta hän taisi vakuuttua harmittomuudestani ja jatkoi matkaansa...

Kartanon puukuja johdattelee katsetta alas rantaan. Maisema on kaunis tähänkin aikaan vuodesta.

Matkan loppupäässä on tiellä jo asvalttipinnoite ja kylteillä merkitty kylätiekokeilu. Se tarkoittaa, että periaatteessa autoilijat ajavat molempiin suuntiin tien keskellä ja jalankulkijat ja polkupyörät sitten tien laidoilla. Mielenkiintoinen kokeilu, mutta tällainen soveltunee vain sinne, missä on hyvin hiljainen liikenne.

Vielä sain nauttia muutamista rauhoittavan syksyisistä peltoaukeista ennen tiheämmän asutuksen alkamista. Voi, kyllä tämä kävelyretki teki taas niin hyvää -ja ihan vain pienen kävelymatkan päässä kotoa!

Ja sitten siihen proosallisempaan osioon. "Kirkuva imuri" postauksen otsikossa sai sinussa ehkä aikaan kummastuneita kulmien kohotuksia, mutta imuristamme lähtevä kirkuva ääni saa itselläni aina siivouspäivinä aikaan (kulmien kohottelun sijaan) kylmäväreiden hipsimistä selkäpiihin. Jostain syystä imurimme on alkanut epäilemättä väsyä ja kyllästyä siivoamiseen, vaikka totta puhuen  joutuukin mielestäni töihin ihan kohtuullisen harvoin. 

Hirveästi en rakkinetta raaski torua moisesta, koska imurointi on omastakin mielestäni vihoviimeistä hommaa. Siis ihan ilman kenenkään kirkumisiakin. Mieluiten heiluttelisin vain reippain vedoin oranssia kuituliinamoppia, se kun luistelee lattialla ihanan sujuvasti ja sutjakasti. Sitä paitsi liinaan kertyvän pölyn voi ihan konkreettisesti NÄHDÄ ja pyydystetyt villakoirat aiheuttavat kummallista hykerryttävää tyydytystä. Ainakin minussa. Kuitumopilla on vain hivenen vaikeata selviytyä koko urakasta. Varsinkin juuttimatoista ja räsymatoista. Tulee vähän turhan rouheata menoa ja murut jäävät juuttien sopukoihin. Imuria on siis käytettävä. 

Nyt seuraa tarkka selvitys kirku-harmin yksityiskohdista, mutta voit toki hypätä jo suoraan palkinto-osioonkin, jos yksityiskohdat eivät (ihan ymmärrettävästi) jaksa kiinnostaa. Olen nimittäin pähkäillyt harmin alkuperää ja huomannut, että tuo korvia raastava kirkuminen ei lähde imurin moottorista vaan: Tadaa! Sen lattiasuulakkeesta. Tosin en kyllä oikein ymmärrä, mikä varsinaisen äänen aiheuttaa. Imurin vartta eteenpäin työntäessä suulake liikkuu ihan kiltisti ja mukisematta. Mutta annas olla! Kun vedän vartta takaisin itseäni kohti, karmiva huuto raastaa tärykalvojani. Hetken sellaistakin pää kestää, mutta huushollissa on kolme kerrosta ja lattiapinta-alaa aika lailla, joten puolikin tuntia yhtä soittoa alkaa olla liikaa. Puolison etätyöpäivinä en edes kehtaa imuroida päivällä, koska huuto kiirii ovienkin läpi ja teamsesissa istuvan K-paran kuulokkeiden mikrofoniin. Noloa. Olen yrittänyt pyöritellä ja puhdistaa suulakkeen kaikki osat ja todennut niiden toimivan ihan hyvin. Huuto alkaa vasta imurin joutuessa tositoimiin. Joo, tiedän että siivoaminen on kamalaa, mutta jos oikein totta puhutaan, niin eiköhän se ole vähän niin kuin imurin homma.

No, lupasin lopuksi palkinnon. Myös itselleni. Leivoin eilen illalla ihanan porkkanakakun ja vaikka suurin osa kakusta loikkasi suoraan pakastimeen, aion nauttia siivouspäivän kunniaksi itsekin palasen. Jauhoina on muuten pelkkiä spelttijauhoja ja varsinaisena rasvana kakkupohjassa rypsiöljyä. Sokeria on ohjeessa aika paljon, ja sitä voi mielestäni vähentää. Suussa sulavassa, sitruunalta maistuvassa kuorrutteessakin on sekä voita että sokeria, mutta harkittuna herkkuna tätä myös porkkanaa, ananasta ja pähkinöitä sisältävää kakkua voi tietysti nauttia. Nam!

Tässä linkki kokeilemaani herkulliseen ohjeeseen.

Mutta hei, kertokaa jos tiedätte mitä meidän kirkuvalle imurille pitäisi tarjoilla, siis että se olisi tyytyväinen ja hoitaisi mukisematta hommansa. Porkkanakakkuako?

Virkistävää viikonloppua kaikille!

Leena