maanantai 17. kesäkuuta 2019

Valovitamiinia tankatessa





Keskikesän juhla on todella lähellä ja moni jo näyttääkin  sammuttaneen blogistaan valot kesän oikean valon lisääntyessä. Illat ja iltayöt ovat täällä eteläisimmässäkin Suomessa hurmaavan valoisia ja hämärä vain ujosti käy ehdottamassa viimeisille kukkujille, että vähän myös pitäisi levätä. Tosin siinä samassa ensimmäiset valonsäteet jo houkuttelevat raottamaan silmiä ja havahtumaan uuteen aamuun.

No, juuri tätähän silloin viime marraskuussa niin kaipasin! Palattuamme vuoden pimeimpään aikaan Suomeen tuntui ihan siltä, että hämärän peitto oli laskeutunut ikuisiksi ajoiksi maan päälle. Että tämmöinen se Suomi sitten on.

Vaan nyt: ihan konkreettisesti meillä on jouduttu antamaan periksi ja hankkimaan työhuoneeseenkin pimennysverhot. Iltaisin nimittäin oli ihan mahdotonta yrittää tihrustaa tietokoneen näyttöä. Makuuhuoneen osalta luovutimme jo monta viikkoa aikaisemmin, kun uni alkoi jäädä tosi lyhyeksi. Tämä kummallisiin aikoihin ajoittuva valtava valon määrä oli Hollannin vuosina päässyt ihan unohtumaan. Vaan onhan tämä ihanaa!

Minäkin jään nyt pienelle kesätauolle ja siksi haluan toivotella teille kaikille sisukkaille blogini lukijoille ansaittua lomaa myös täältä. 

Voikaa hyvin ja nauttikaa täysin siemauksin kaikesta kesän tarjoamasta hyvästä!

Aurinkoisin ajatuksin,
Leena



14 kommenttia:

  1. Aivan ihana violetti kukkakuva avautui näytölle:)
    Se valo, kyllä kaipaan niitä valoisia iltoja ja öitä, mutta tosiaankin tarvitsee kunnon pimennyksen jos haluaa nähdä mitä näytön ruudulla on. Täällä on valoa noin klo 20 asti illalla,sekin ihan ok. Minulla oli Suomessa tietokone makuuhuoneessa, ja kaihtimien lisäksi kaksinkertaiset paksut verhot;D
    Oikein ihanaa kesää ja lomaa Leena, ja toivottelen oikein hyviä säitä teille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael.
      Nuo violetit iirikset kukoistavat Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan pihassa.
      Joo, meillä ei työhuoneessa eikä olkkarissakaan tarvittaisi lainkaan verhoja (jos ei sitten tunnelman vuoksi), mutta nyt kyllä tarvitaan liiallisen auringonpaisteen vuoksi.
      Onneksi kaikenlaisia pimennysverhoja on saatavilla. Valon lisäksi ne suojaavat myös hieman lämmöltä.
      Samoin Sinulle, ihanaa kesää ja raikkaita, mutta silti kauniita ilmoja :-)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitos Annukka. Ihanaa loman odotusta sinulle!!

      Poista
  3. Suloista, lämpöistä, rentoa kesää, Leena!
    Ihanat letit :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva ja samanlaista kesää sinulle!
      Letit auttavat pitämään niskan vilpoisempana, eli käytännöllisetkin vielä ;-)

      Poista
  4. Jännä, että valoisuus haittaa. Väitän aina, että mua ei haittais, mutta tiedä häntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valosta tykkään ihan simona, mutta kun pitäisi saada unta, valoisuudesta näyttää näin tottumattomalle olevan haittaa ja näemmä tarvitsen pimennystä. Koskaan aiemmin ei Suomessa asuessa ole ainakaan minulla ollut tarvetta tuollaisille pimennysverhoille. No, voihan se olla ikäkin unta keventämässä nykyisin. Sitäpaitsi, ehkä tähän tottuu marraskuuhun mennessä...

      Poista
  5. Leppoisaa keskikesän juhlaa eli juhannusta! Nauttikaamme "kaikesta kesän tarjoamasta hyvästä"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta. Ainakin lämpöä näyttäisi riittävän täällä Suomessa.
      Rentoa juhannusta myös sinulle ja perheellesi.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Toivottavsti sinullakin Tuula on ollut kiva kesä!

      Poista
  7. Hei Leena, toivottavasti palaat tänne. Hyvää elokuuta sinulke 🌹🌹💐❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Ilahduin viestistäsi, kun nyt vihdoin lähes täydellisen some-tauon jälkeen availin Kanavaani. Iloista elokuun jatkoa myös sinulle!!

      Poista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!