Mitä Kanavalle kuului vuonna 2020 ?

 

Lueskelin tuossa taannoin blogiystäväni Annukan vuosikatsaus-postausta ja mieleeni hiipi pienoinen haikeus. Tajusin kuinka hassun hyödyllistä blogin kirjoittaminen oikeastaan olikaan ollut. Itse en kirjoita edes päiväkirjaa, joten viimeisimmän vuoden tapahtumat ovat nyt vain hatarasti omassa päässäni. Jos sielläkään! Harmistuneena kaivoin jo varastoon niputtamani paperikalenterin vuodelta 2020 esille, mutta siis hitsit! siihenkin oli lyijykynällä harakanvarpain merkittynä vain joitain satunnaisia lääkärikäyntejä ja lastenlasten synttärikemuja. 

Mitä tuon kummallisen vuoden aikana oli oikeasti tapahtunut? Eikö yhtään mitään muuta? Onneksi kamerasta vuoden aikana tiedostoihin siirretyt kuvat sentään auttoivat palauttamaan asioita mieleen vähän paremmin ja niistä sitten aloin keriä kokoon omaa katsaustani. Toki varsinaisia ajatuksiani noihin tapahtumiin liittyen en harmi kyllä muista, mutta kuvien kautta jotain sentään tavoitan.

Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, aionko varsinaisesti julkaista tätäkään juttua, mutta blogipohja on kuitenkin mukava alusta kirjoitella vuoden tapahtumia muistiin. Paitsi että!!! Täällä on näemmä tapahtunut kamalasti muutoksia, enkä tiedä onnistunko enää ottamaan tätä välinettä ollenkaan haltuun. Luulen, että kuviani on lukijan vaikea sovittaa ainakin kännykän ruudulle. Itse lueskelen blogeja usein läppäriltä ja silloin kuvat asettunevat ok.

No, nyt kuitenkin enempiä murehtimatta annan vaan mennä ja alan muistella... 

Tammikuu

Tammikuun -20 alussa olinkin ehtinyt blogiin vielä postailla, sillä suljin Kanavani vasta 21.1.2020 ja lopetin postailun / jäin määrittämättömän pituiselle tauolle. Tuntui, että blogia ei ehtinyt päivittää niin usein kuin olisi ollut kohtuullista ja oli järkevämpää ja palkitsevampaa antaa aikaa läheisille. Elämä tuntui kaikella tapaa hyvin merkitykselliseltä.Vuosi oli tuolloin alkanut erityisen onnellisesti kun olimme saaneet klaaniimme jälleen uuden jäsenen, ihanan pikkuisen pojanviikarin. Muutenkin olimme tyytyväisiä oloomme: yhteinen tanssiharrastus jatkui, pilates alkoi taas pyöriä ja harrastelimme sopivasti muutakin kulttuuria: kävimme tammikuussa Kansallisteatterissa katsomassa Sapiens-esityksen ja Kaapelitehtaalla Vivian Maierin valokuvanäyttelyn. Perheen pienet piipahtelivat ahkerasti täällä Krunikan Pappamummulassa meitä ilahduttamassa ja elämä soljui mukavasti omalla painollaan. 

Kuukausi päättyi aivan erityisen ihanasti, kun pakkasimme matkalaukkuun kesäisempiä vetimiä ja lähdimme reiluksi viikoksi Gomeran saarelle hakemaan valoa ja lämpöä. Silloin olimme vielä onnellisen tietämättömiä tulevan kevään hässäkästä.

Vasta loman viimeisinä päivinä kuulimme, että kanssamme samalla viikolla Gomeran pienelle saarelle saapunut saksalaisturisti oli sairastunut tuohon uuteen, ilmeisesti Kiinasta lähtöisin olevaan virustautiin. Onneksi viruksen saanut turisti kuitenkin asusteli eri hotellissa.

 Helmikuu

Palattuamme Suomeen pandemiahäsäkkä onneksi antoi vielä odottaa itseään vaikka jonkinlaista aavistusta tulevasta oli jo ilmassa. Kuun alkupuolella elelimme vielä aika normaalisti ja nautimme kotimaan leudosta talvesta. Gomeralla tankattu aurinko auttoi pysymään pirteänä ja harrastuksetkin jatkuivat normaalisti.

Ehdimme käydä vielä oopperassa katsomassa Naxos-teoksen ja Didrichsenin taidemuseossa Kuutti Lavosen Aika ja ikuisuus-näyttelyssä.  

Loppukuussa sairastin kunnon flunssan ja surukseni en voinut/halunnut osallistua pikkumiehen ristiäisiinkään, kun en voinut ihan varmaksi tietää flunssani laatua. Silloin ei vielä testaukset olleet arkirutiinia.. Ääneni oli lähes kokonaan poissa ja yskä ihan kamala. Toipilasolo kesti melko pitkään.

Maaliskuu

Pilatekseen en enää mennyt, vaikka studio olisi ollut koko kevään auki. Olin hieman hämmentynyt siitä, että tunnit jatkuivat, vaikka pääkaupunkiseutu alkoi olla jo pandemiassa melko pitkällä. Harmitti vähän, koska olin maksanut tunteja pitkälle eteenpäin ja nyt ne jäivät osaltani käyttämättä. Olen ehkä turhankin tunnollinen noissa jutuissa, mutta itselläni oli kuitenkin lopulta parempi olo niin.

Sen sijaan suoritin Mindfulnessin verkkokurssin, joka oli jatkoa aiemmin livenä pidettyihin kursseihin. Oli oikeastaan aika kiva tehdä itsekseen harjoituksia ja edetä ihan omassa tahdissa ja vaikka monet asiat olivat minulle jo ennestään tuttuja, sain monta uutta oivallusta ja saavutin myös juuri sopivasti tietynlaista mielenrauhaa kevään muuten niin kuormittavaan ajanjaksoon.

Rouva Skatan rannassa sunnuntain aurinkokävelyllä

Kävelimme todella paljon ulkona Helsingin rantareittejä ja välillä valitsimme vaihteeksi myös Keskuspuiston kävelyteitä. Onneksi aurinkoisia päiviä riitti ja myös tilaa reiteillä oli vielä aika kivasti. Vähitellen kauniiden kevättalven päivien lisääntyessä myös suosituimmilla kävelyteillä alkoi olla tungosta. Eniten kuitenkin otti päähän ihan toinen juttu. Nimittäin rakastamaamme isovanhempien roolia piti hieman höllätä ja pääasiassa tapasimmekin lapsia ja lapsenlapsia vain ulkona. Onneksi lähitienoilla oli paljon kivoja leikkipuistoja, mutta eihän se ole sama kuin yhdessä puuhailu pappamummulan rauhassa kirjoja lueskellen, kunnolla jutellen, pelejä pelaten, piirrellen tai herkkuruokia yhdessä valmistellen. Varsinkin parivuotias oli aika ihmeissään ja hämmentynyt tilanteesta. 

Huhtikuu

Kylmänkukkia kasvitieteellisessä puutarhassa

Huhtikuussa olisi ollut kauan haaveiltu matkamme Gordobaan, mutta se piti tietenkin perua. Saimme taistella aika pitkään, saadaksemme jo maksetun matkan rahat takaisin, emmekä suinkaan olleet ainoita rahojen perijöitä. Lentoyhtiöt olivat ihmeissään uudesta tilanteesta ja puhelinlinjat siksi tukossa, eikä sähkposteihinkaan järjellisessä ajassa saanut vastauksia. Lopulta myöhemmin keväällä onnistuimme ja saimme lähes koko hinnan takaisin. Täytyy myöntää että K oli kyllä tosi sinnikäs.

Nyt oli siis kevään ilot löydettävä kotinurkilta. Siis ihan kirjaimellisesti. Uusimaa oli pandemian vuoksi suljettuna, emmekä voineet käydä tervehtimässä Pirkanmaalla asuvia vanhempiani tai Länsirannikolla asuvaa nuorimmaistamme. Skype ja WhatsApp olivat kovassa käytössä. Pienimmille lähettelin niiden kautta jopa loruja, lauluja, satuja ja kaiken maailman hassuttelujuttuja korvaamaan harventuneita tapaamisia.

Etätöiden vuoksi olimme molemmat todella paljon kotosalla ja ruokatavaratilauksetkin opettelimme tekemään netissä. Alkuun olin vähän epäilevällä kannalla, mutta vähitellen opin suunnittelemaan viikon ostokset ja ruokalistat kerralla ja huomasin, että hyvällä suunnittelulla säästämme rahaa ja hermoja. 

Porkkalan kallioita ja merenrantaa

Kävimme ulkoilemassa lähialueilla ja löysimme uusiakin suosikkeja, esimerkiksi Porkkalan ihanat maisemat. Kevään edetessä kauniilla säällä sielläkin alkoi olla niin paljon muitakin innokkaita retkeilijöitä, että ajoittain jouduimme kävelemään melkoisessa ruuhkassa ja eväätkin söimme häthätää seisaallaan polun varressa. Ei ollut enää kivaa. Uuden rauhallisen retkipaikan löysimme vähän lähempää Kirkkonummelta. Siellä ei ollut merimaisemaa, mutta reitti kulki polveillen halki sammaleisen metsän ja välillä polku nousi upeille jäkäläisille kallioille ja lopulta suloiselle pienelle metsälammelle. Eväät oli kiva kaivaa esiin lämpöisellä kalliolla istuskellen ja kuunnella samalla ihanaa hiljaisuutta. Ihan parasta! Mökillekin olisi tietty tehnyt jo mieli, mutta sulku esti sen haaveen toteuttamisen.

Toukokuu

Kasvitieteellisen puutarhan magnolia

Sulku oli vihdoin ohi ja saimme lähteä katsomaan olisiko kaakonkulman mökki kunnossa pitkän talven jälkeen. Noille mökkireissuille halusimme viedä ruoat ja muut täältä kotoa, jotta emme olisi vaarantaneet mökkikuntalaisten terveyttä. Kyse oli tietysti enemmänkin

periaatteesta kuin todellisesta vaarasta, koska elelimme niin omissa oloissamme ja välttelimme joukkoliikennettä, kauppoja ja yleisötilaisuuksia parhaamme mukaan. 

Koska varsinaiset harrastukset olivat tauolla ja vapaa-aikaa oli enemmän kuin aikoihin, päätimme jo varhain keväällä, että vihdoin ja viimein tänä vuonna yritämme saada K:n suvun perintömökillä vähän päivitystä aikaiseksi. Mökki oli ollut aika lailla oman onnensa nojassa useiden vuosien ajan appivanhempien luovutettua sen seuraavan sukupolven käyttöön. Satunnaisesti siellä oli aina joku vieraillut kerran tai pari kesässä, mutta se oli sitten ollut siinä. Varsinaisiin huoltotöihin ei kukaan ollut ehtinyt tarttua. Käärimme siis hihat. Meillä oli nyt viimein virtaa, aikaa ja intoa ryhtyä toimeen ja niinpä tuuletimme, pesimme, puunasimme, veimme hirmuiset määrät tavaraa kierrätykseen ja roskiin ja järjestimme paikkoja mielemme mukaan. 

Aluksi yritimme kaikilta osallisilta varovaisesti tiedustella mielipidettä kaikkiin mahdollisiin pieniinkin juttuihin, mutta homma sujuvoitui kun he mielihyvin antoivat meille vapaat kädet ja olivat onneksi vain hyvillään ja helpottuneita kun joku vihdoin pitää rakkaasta mökistä huolta. 

Etätyöt sujuivat sieltä yhtä hyvin kuin kotoakin, joten lopulta olimme mökillä enemmän kuin koskaan olisimme voineet edes unissamme kuvitella. Ja vaikka itse sanonkin, mökistä tuli päivitettynä versiona oikein ihana ja raikas. Tärkein juttu oli varmasti ylimääräisen tavaran karsiminen ja perusteellinen lattiasta kattoon siivous. Toukokuu sujui kuin siivillä ja pitkästä aikaa tunsin taas oikein eläväni. Luonnon puhkeamista kukkaan oli kiehtovaa seurata ihan läheltä.

Kesäkuu

Varsinkin minä nautin mökillä ulkotilan väljyydestä, koska kotona Krunassa meillä ei ole edes parveketta. Tykkään myös ns. oikeasta puuhailusta vedenkantoineen, saunan lämmityksineen ja jopa käsitiskeineen. Tuolla mökillä on kaikki aika alkeellista, mutta ehkä juuri siksi samalla jotenkin niin oikeata ja rehellisen tuntuista. Paitsi ulkovessa. No sekin oli kaikessa karuudessaan ainakin alkukesästä eksoottinen ja ihana. Sinne johtavalla polunpätkällä ei pelottanut yölläkään yhtään koska oli niin valoisaa. Erityisen kiehtovan yöllisistä reissuista teki lähistöltä jostain kaislikon seasta kuuluva  kaulushaikaran kumean surumielinen toitotus ja taivaanrannan herkkä punerrus. Aina ei oikein tiennyt johtuiko persikan väreissä hehkuva taivaanranta hetkeksi horisonttiin painuneesta auringosta vai oliko jo kyse sittenkin nousevan auringon ensisäteistä. Oi ne alkukesän yöt!! 

Kesäkuussa vanha huussi muutettiin kompostoivaksi biokäymäläksi ja maalasimme vessan sisäseinätkin sen kunniaksi hohtavan puhtaan valkoisiksi. Kylläpä tuli raikas! 

 Kesäkuun erityishetkiin kuului juuri ennen juhannusta seuraamamme kesähäät suorana ja netin kautta striimattuna. Pääsimme kyllä näinkin mukaan tunnelmaan, vaikka toki läheisyys ja onnitteluhalit olisivat olleet vielä parempi vaihtoehto. Mutta nyt oli näin. Pääasia että hääpari sai onnellisesti toisensa!

Juhannus oli ihan oikea mökkijuhannus. Edellisestä mökkijuhannuksesta olikin vierähtänyt varmaan kymmenen vuotta, joten nautimme täysillä. Grillattu lohi ja uudet perunat sekä muurinpohjaletut täytteineen tuntuivat hyvin autenttisilta ja tunnelmaan sopivilta ja sääkin suosi. Kuumaa oli vielä seuraavakin viikko ja kesä tuntui niin kesältä. 

Heti juhannuksen jälkeen varsinaisen mökin siivoamisesta oli jo kulunut sen verran aikaa, että päätimme käydä seuraavaksi ulkovaraston kimppuun. Siellä sitä oli tavaraa! Saappaitakin iso kokoelma!!! Veimme kaikki kumpparit rantaan vesitestiin ja lopulta vain yhdet saimme heitettyä roskiin, sillä muut olivat vielä harmillisen käyttökuntoisia. Jalkineita on siis pitkäksi aikaa ja isommallekin marjanpoimintaporukalle!

Poimijat uimassa?

Heinäkuu

Muutaman ihanan aurinkoisen keskikesän päivän vietimme myös toisen suvun mökillä Pirkanmaalla ...

Pakollinen laituribrunssi. Oltiin ihan perusasioiden äärellä.

Suvun nuoriväki oli kunnostanut saunarantaa ja nyt pöydän alle odotellaan terassilaudoitusta ensi kesäksi. Ovat kyllä toimeliaita!

...ja teimme sieltä tosi kivan retken myös Helvetinkolun Kansallispuistoon.

Heinäkuussa vietimme myös hääpäivää, pakastimme mansikoita, pesimme mökillä mattoja, poimimme mustikoita, söimme mansikkakakkua ja otimme rantakalliolla aurinkoa ja lököttelimme riippumatossa lueskellen. Pitkästä aikaa tuntui, että olemme päässeet kunnolla Suomi-moodiin ja jatkuva matkustelu ja Hollannin menneet kesät tuntuivat oikeastaan tosi kaukaiselta mutta toki kivalta muistolta.

Elokuu

Ei liene kenellekään enää yllätys, että paljon aikaa tuli elokuussakin vietettyä mökillä. Poimimme lisää mustikoita, kanttarelleja, tatteja ja vattuja. K hosui risusavotassa ja minä järjestelin paikkoja ja käyttelin anopin vanhaa ompelukonetta. Kivaa! 

Elokuussa sain muuten lahjaksi älysormuksen ja totuttelin mittaamaan unta ja aktiviteettia. Aluksi tuntui, että kapineesta on enemmän riesaa kuin iloa, mutta vähitellen aloin tottua siihen ja saada juonesta kiinni. Lopulta siis tuokin oli ihan hyvä juttu.

Mikromuffinit vanhalla reseptillä. Maistuivat muuten erityisen ihanalta mökin terassilla kahvin kanssa nautittuina.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietimme venetsialaisia eli tulen valon ja veden juhlaa ja samalla mökkikauden päätöstä. Luonto auttoi meitä spektaakkelin järjestämisessä upealla taivaan värileikillä. Ihan vielä ei mökkielämä kokonaan päättynyt, mutta varsinainen kesäkausi alkoi olla lopussa.

Syyskuu

Syyskuun puolenvälin jälkeen kävimme vielä mökillä poimimassa puolukoita ja suppilovahveroita ja ihmettelemässä ennennäkemättömän upeata vesilintujen kokoonntumista mökkijärvellemme. Linnut keräytyivät pikkuhiljaa aina vain suuremmiksi parviksi ja keräsivät voimia muuttomatkaa varten. Puolukoita poimimme ihan mökin lähiympäristöstä ja melkein mökin kulmilta löytyi myös oikein kookas karhunkakkakasa Outs!😨 Yöllä pimeässä vessaretki sujuikin sen jälkeen aika sutjakasti. Ja äänekkäästi. En halunnut törmätä vahingossakaan tuohon mesikämmeneen!

Lokakuu

Kesävaatteet pääsivät säilöön ja odottamaan parempia aikoja. Nyt ei ollutkaan tulossa alkutalven pyrähdystä valoon, joten joutavat siis odottamaan lämpöä ja aurinkoa poikkeuksellisen pitkään. Onneksi kesällä tuli tankattua aurinkoa enemmän kuin pitkään aikaan. 17. lokakuuta laitettiin sitten mökki kokonaan talviteloille ja jätimme haikeat jäähyväiset ihanalle ajanjaksolle, josta olimmekin osanneet nauttia ihan todella vuosien tauon jälkeen. 

Koska etätyökausi yhä jatkui, järkkäilin kotona itselleni omaa työpöytää asuntoomme kuuluvaan ns. palvelijanhuoneseen, joka meillä oli toiminut tähän asti yhdistettynä mankelointi-, silitys-, pyykinkuivatus- ja vaatehuoneena. Vaikka oli ollut todella luksusta saada pitää silityslauta ja -rauta, mankeli, ompelukone ym. rekvisiitta aina esillä ja käyttövalmiina, niin tuntui vielä vähän ihanammalta saada taas edes pikkuinen työpöytä ihan omaan käyttöön. Tähän asti K oli käyttänyt yhteistä työ/vierashuonettamme videoneuvotteluiden ja puhelinkokousten pitopaikkana ja minä siirtelin omia kamojani ruokapöydälle ja pois ruokapöydältä aina tarpeen mukaan, jotta mahduimme myös lounaalle tai päivälliselle. Koska meillä on tuossa pikkuhuoneessa liukuovelliset peilikaapit, huone näyttää isommalta kuin onkaan ja valo heijastuu kivasti peilipinnasta. Lisävalo onkin tarpeen, koska huoneen ainoa ikkuna on sisäpihalle, eikä verhoa näinollen tee mieli pitää apposen auki.. varsinkaan kun vastapäätä asuvan vanhemmanpuoleisen rokkistaran keittiön ikkuna on heti siinä vastapäätä ;). Kaupunkielämän iloja tämäkin?

Talviaikaan siirtyminen tuntui tulevan juuri sopivaan saumaan, koska pimeät aamut väsyttivät kovasti. Tiskikone sanoi yhteistyönsä irti ja jouduimme tilaamaan uuden. Pöh.

Marraskuu

Pimeä marraskuu aivan vilahti ohi aika isossa projektissa, joka vei mennessään kaiken liikenevän ajan ja voimat sekä ajattelutti päivät ja yöt. Päätöksiä oli tehtävä lopulta aika nopeaan tahtiin ja välillä ihan hirvitti, mutta samalla myös kutkutti. Nyt vain peukut pystyyn! Toivotaan etteivät tehdyt päätökset myöhemminkään kaduta ihan kamalasti. 

Joulukuu

Joulukuussa vallitsi jotenkin seesteinen olo, koska isot päätökset oli tehty. Jouluun valmistautumiseen kuului tietysti maltillista koristelua, leipomista ja piparinpaistoa. Marraskuun huiskeesta huolimatta olin jo ehtinyt kauhistella päivien pimeyttä ja kadoksissa ollutta valoa ja niinpä tuntui ihanalta kun vihdoin koitti talvipäivän seisaus ja seuraava päivä oli jo minuutin pidempi kuin edellinen. Jouluna näimme kevennetyissä kokoonpanoissa läheisiä täällä Helsingissä, mutta surukseni omat vanhempani tapasimme vain skypessä. Tuntui raskaalta, mutta tämä oli nyt tätä eikä muuta voinut. Joulukuun päiviin kuului pienten seurassa useampikin puistoruokailu termos-keittoineen, pipareineen ja glögeineen. Luultavasti tämä joulu jäi erityisen hyvin mieleen juuri näiden poikkeuksellisten järjestelyjen vuoksi. Hyvässä ja huonossa.

No niin, Kanavalla on nyt siis ainakin yksi pienoinen elonmerkki ja jos se näkyy teilläkin, olen myös päättänyt painaa julkaise-nappulaa. Oli kyllä melkoinen ponnistus vuoden tauon jälkeen saada jotain kirjoitetuksi, mutta nyt lopulta on hyvä mieli. Viime vuosi on pulkassa ja siitä jopa mustaa valkoisella. 

Parempaa alkanutta vuotta muillekin toivotellen 💓,

Kanavan Leena