Oi kuulkaas, olen ihan hurahtanut veriappelsiineihin. Niiden väriin, tuoksuun ja tietenkin makuun. Harmi, että noiden herkkujen sesonki on niin lyhyt! Kaupoista niitä löytää lähinnä tammi-helmikuussa ja se on sitten siinä. Ehkä niiden viehätys perustuukin juuri siihen, että ne ovat tarjolla vain rajallisen ajan.
Joskus olen vähän harmitellut sitä, että monilla herkuilla on nykyään entistä harvemmin selkeätä sesonkia. Muistelen joskus sitä tunnetta kun jotain oikein odottaa ja sitten vihdoin koittaa juuri Se Oikea Aika. Muistan vielä kuinka kieli pitkällä odoteltiin kesän ensimmäisiä kotimaisia tomaatteja, mansikoita, varhaisperunoita... Muistatko sinä? Ja sitä kun telkkarissa pyöri mainos: "Jahavat tulloo ja helemap paukkuu!" Muistaakohan minun lisäkseni kukaan toinen dinosaurus tuota Jaffa-appelsiinien saapumisesta kertovaa mainosta?
Ja silti lähes samaan hengenvetoon toki totean, että onhan se ihanaa kun nykyään saa talvellakin muhkeita pensasmustikoita, pientä vihreää parsaa, punaherukoita juustokakun päälle tai tuoreita kauniin punaisia vadelmia. Vähän hämmentävä juttu on tietenkin sen parsan kuskaaminen Perusta, mustikoiden tuominen Argentiinasta tai vadelmien kuljetus Portugalista. Kuinkahan viisasta tai ekologista se on? Ehkä on vähintäänkin hyvä, että ainakin joskus omatunto hiukkasen kolkuttaa sitä miettiessä.
Mutta siis piti kirjoittamani noista hehkuvan oransseista mehukkaista appelsiineista. Sellaisia on nyt kaupoissa ja niitä on totisesti tullut popsittua yksi jos toinenkin. Harmaana talvipäivänä huomaan oikein janoavani värejä -myös syötäväksi. Keltainen tai oranssi väri näyttää niin aurinkoiselta, terveelliseltä ja piristävältä, että ainakin minä olen huomannut tuijottavani kaikkialla ihania kuvia raikkaan ja mehukkaan näköisistä sitrushedelmistä ja tarttuvani ruokaohjeisiin, joissa juuri noita energisiä värejä on tarkoitus pistellä suoraan suuhun tai kauhoa lautaselle. Onkohan kyse jostain elimistön omasta keinosta hankkia tarvitsemansa? Jos nimittäin C-vitamiinia kertyy sapuskasta yleensä vähemmän näin sydäntalven aikaan, kroppa ymmärtää pyytää nyt sitä mitä se tarvitsee. Tiedä häntä, mutta ainakin se olisi viisas, kätevä ja tarkoituksenmukainen tapa huolehtia riitävästä c-vitamiinin saannista.
Alunperin nuo ihastuttavat veriappelsiinit ovat lähtöisin Sisiliasta, Etnan ylärinteiltä, mutta nykyään niitä kasvatetaan myös muun muassa Espanjassa. Niiden hedelmälihan väri vaihtelee syvän oranssista upean tummanpunaiseen. Väripigmentin punaisuuteen vaikuttavat ainakin osaksi kasvukauden suuret lämpötilaerot yön ja päivän välillä. Muista appelsiineista poiketen veriappelsiinit nimittäin vaativat lämpimien aurinkoisten päivien vastapainoksi kylmät yöt ja viileän talven, jotta niille tyypillinen tumma punainen väri kehittyisi hedelmälihaan. Veriappelsiineja on yritetty viljellä esimerkiksi Floridassa, mutta oikeanlaisten olosuhteiden luominen ei ole oikein onnistunut.
Satokausikalenterin mukaan veriappelsiinit sisältävät enemmän vitamiineja ja antioksidantteja kuin tavalliset appelsiinit. Hedelmälihan punaisen värin saa aikaan antosyaniini-niminen väriaine, jota esiintyy myös esimerkiksi punakaalissa. Toinen näiden appelsiinien väriin vaikuttava aine on lykopeeni, joka antaa värin myös muun muassa tomaatille, granaattiomenalle ja tummille viinirypäleille. Lykopeenin on todettu vahvistavan valtimoiden sisäseinämiä ja se voi siten ehkäistä aivo- ja sydäninfarkteja.
Reseptejä, joissa voi käyttää näitä makeita kauniin värisiä hedelmiä on arvatenkin lukuisia. Silmiini on osunut esim. veriappelsiineista valmistettu tuorepuuro, kana- ja lohiruoat, lämpimät voileivät, aamiaispannarit ricottajuuston kera, kakut ja muffinit, drinkit, hillot vain muutamia mainitakseni. Itse olen käyttänyt niitä salaatteihin, paahtanut uunissa jälkiruokiin, nauttinut mehuksi puristettuna ja tietysti pistellyt suuhun ihan sellaisenaan. Niin ja kokeilin kauniin värisiä viipaleita myös banaanilettujen pinnalla. Leikkasin appelsiinista ohuita viipaleita, jotka nostin kypsyvien pikkulettujen pinnalle ennen kuin käänsin myös viipalepuolet paistumaan. Letut näyttivät valmiina hauskoilta ja pikkulettuset katosivatkin parempiin suihin ihan silmän räpäyksessä. Olin ajatellut tarjota niiden kanssa joko jätskiä tai kreikkalaista jogurttia, mutta lopulta ne syötiin lämpiminä melkein suoraan pannulta. Namps!
Täällä ilmoittautuu toinen veriappelsiinifani. Sitrushedelmät maistuvat kaikki, mutta veriappelsiini yli muiden. Useinmiten se puristuu mehuksi, sen väri antaa jo energiaa.
VastaaPoistaArvasin, että muitakin faneja löytyy, ovathan nuo punaiset appelsiinit usein makeampia kuin muut lajikkeet. Eikös muuten olekin hassu juttu, että väri jo sellaisenaan antaa jotenkin voimaa ja energiaa. Pitäisi varmaan järjestää joskus sokkotesti ja katsoa saako mehusta saman efektin väriä näkemättä, pelkän makuaistin perusteella.
PoistaMinäkin rakastan veriappelsiineja ja myös verigreippejä, joita kuluu paljonkin keittiössäni. Täällä viljellään veriappelsiineja mutta niitä pitää hieman etsiä, toisin kuin muita sitruksia. Pohjoisen kylmät yöt ainakin syksyn loppupuolella ja talvella ainakin tarjoavat sitä tarvittua viileyttä. Täällä rakastan sitrusten aikaa, ja olen aina yhtä ihastunut kun näen hedelmiä täynnä olevan sitruspuun täällä naapurustossa. Lettusi veriappelsiinilla näyttävät ihanilta:) Oikein hyvää viikonloppua Leena:)
VastaaPoistaSinulla on tainnut blogissa ollakin verigreippi-ohjeita.
PoistaTänään kotona juuri juteltiin siitä, että Israelissa varmasti viljellään veriappelsiineja, ja nyt siis sain vahvistuksen asiaan. Muistan, että olet joskus myös kuvaillut sitruspuiden kukkien tuoksua ja minä olen vain yrittänyt kuvitella sitä mielessäni. Itse olen oikeasti päässyt haistelemaan vain valmiita hedelmiä :)
Hyvää viikkistä myös sinulle Jael!