keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

varsinainer remprantti





Nooh, eihän se nym mikääv varsinainer remprantti oo, mutta... 

On lausahdus, jonka muistan kuulleeni erään ylpeän isän suusta, kun hän kursaillen otti vastaan kehujani jälkipolvensa piirustuksesta. Oikea Remprantti olisi hänen mielestään ollut ehkä vielä ihan hippusen parempi. Toistaiseksi! 

Tämä tapahtui Suomessa.

Rembrandt oli Alankomaiden merkittävin taidemaalari 1600-luvun kultakaudella. Hänet tunnetaan erityisesti aikalaismuotokuvistaan ja omakuvistaan. Hänen maalauksissaan sanotaan näkyvän erityisesti valojen ja varjojen vivahteikas vaihtelu. R. oli elinaikanaan hyvin arvostettu ja nykyisin häntä pidetään eräänä kaikkien aikojen merkittävimmistä maalareista ja täällä Alankomaissa hän edustaa nykyäänkin jonkinlaista hollantilaisuuden symbolia.



Het Rembrandthuis

Lauantaina vierailimme pitkästä aikaa Amsterdamin keskustassa sijaitsevassa Het Rembrandthuisissa. Rembrandt asui ja työskenteli tuossa rakennuttamassaan kivitalossa 1638-1658. Nykyisin se on museona ja sisustus on huolellisesti entisöity juuri tuohon aikaan sopivaksi. Siellä pääsee ihmettelemään 1600-luvun keittiötä, vastaanottotiloja, oleskelutiloja ja ateljee-huoneita, tai studioiksi niitä kai kutsutaan. Studioissa oli työskentelytiloja myös useille oppilaille. Museolla on myös hieno kokoelma esimerkiksi Rembrandtin etsauksia. Postauksen alussa oleva kuva on yksi R:n monista omakuvista.



 Vaikka Rembrandtin maalauksia on täällä Hollannissa nähtävillä monien eri museoiden kokoelmissa, on oikeastaan aika mielenkiintoista vierailla juuri tuolla hänen vanhassa kotitalossaan. Ainakin minua kiehtoo Hollannin kultakausi ja loiston aika. Jännittävää nähdä, miten tuon ajan asumuksissa elettiin. Tosin tämän talon asukkaat nauttivat tavanomaista hulppeammasta elämäntavasta. Myöhemmin toki itse Rembrandtkin joutui vararikkoon ja muuttamaan vaatimattomampiin oloihin.





Taiteilijan toimisto, jossa hän hoiti paperityöt ja säilytti myytäviä teoksia.


Studiossa esitellään myös värien valmistusta

Tällaisia pikkutiloja oli talon yläkerrassa tarjolla monelle Rembrandtin oppilaalle.

Talo on entisöity juuri ajankuvaan sopivaksi. Jos muuten olette sattumalta nähneet ainakin vielä tällä hetkellä YLE Areenassa pyörivän Nukkekaappi-minisarjan (muuten sarjasta voi olla montaa mieltä), niin sen lavastus on hyvin samankaltaista kuin tämän museon esineistö ja ilmapiiri. Tässä museotalossa on samanlaisia pömpöösejä puukaappeja, mustavalkoruudullisa lattioita ja paljon paksuja kankaita. Sinne on helppo kuvitella paksujen silkkihameiden kahinaa ja avotulen loimottamaan talon lukuisissa tulisijoissa.




Tuon ajan tapaan monia puisia osia oli maalattu muistuttamaan kallista marmoria



Jos vierailette Amsterdamissa pidempään, tämä museotalo voisi olla kiva kohde. En kuitenkaan ehkä lyhyen viikonlopun tunteja siihen käyttäisi. Täällä kun on niin paljon muutakin TOOOSI mielenkiintoista katsottavaa.



Matkalla museotalolle katselimme graffiti-taiteilijan näkemystä maalarista. Tai olettaisin, että hän on kuvannut tässä Rembrandtia...

Nyt Kaikille oikein ihanaa pääsiäisen aikaa. Paljon pupuja ja tipuja!!

Tot ziens,
Leena


14 kommenttia:

  1. Kiitos esittelystä Leena, olipa mielenkiintoista . En käynyt tuolla Amsterdamissa asuessa, vaan ainoastaan Van Gogh museossa. Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa sinullekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Van Gogh -museo taitaakin olla se kaikkein vierailluin paikka täällä Amsterdamissa. Ainakin kaikki meidän vieraamme ovat halunneet käydä siellä. Sinne muuten kannattaa varata lippu etukäteen, jotta välttyy pahimmillaan tunnin tai parin jonotukselta.

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta paikalta! Tuli muuten mieleeni, että oletko koskaan tehnyt sellaista koostetta, jossa olisivat sinun mielestäsi Amsterdamin kiinnostavimmat kohteet? Sellainen olisi kiva lukea. Jos vaikka joskus pääsisi käymään Amsterdamissakin... :-)

    Leppoisaa ja kaikin puolin mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus tehnyt sellaisen, mutta nyt kun olemme asuneet täällä pidempään, tekisin kyllä varmasti aika erilaisen koosteen. Täytyy ehkä joskus tehdä uusi ja ajankohtaisempi.
      Vaikeus piilee siinä, että suositellut paikat vaihtelevat kovasti riippuen siitä kenelle listaa tekee.

      Mukavaa pääsiäistä myös sinne Suomeen!

      Poista
  3. Kommentin kuultuani minunkin oli vaikeata pitää kasvoni peruslukemilla. Ehkä vanhemmat ovat vähän jäävejä ;-)

    Toivottavasti löydät monta suklaamunaa kauniista puutarhastasi. Piilottaakohan munat Saksassa pupu vai kukko vai joku muu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupu se nykyään ne munat hommaa, ennenvanhaan kuulemma joskus kettu tai muu eläin.

      Poista
    2. No johan! Että kettu!
      Kiinnostavia nuo perinteet. Täytyisi joskus paneutua vähän paremmin noiden perinteiden alkuperään. Ihmettelin kettua, mutta onhan sekin kummallista, jos pupu munii munia. Tai kukko.

      Poista
    3. Munista ja pupuista on vaikka kuinka monta teoriaa. Pupulla ja munalla on joka tapauksessa tekemistä hedelmällisyyden kanssa. Bysantissa muna oli kuulemma Kristuksen symboli. Toisaalta kiirastorstai oli aikanaan päivä, jolloin piti maksaa velat ja korot ja velallisest maksoivat usein munissa ja jäniksissä. Ja kun lapset etsivät niityiltä munia, he saattoivat häätää pupun, vähemmän siellä oli kukkoja eli keksittiin, että pupu piilotti munat. Ei taida kukaan lopullisesti tietää mistä tarina on lähtenyt.

      Poista
    4. Eli tuo varmaankin tarkoittaa sitä, että näin melko maallisena aikana jokainen voi valita oman suosikkitarinansa ja uskotella omille mukuloilleen sitten mitä päähän pälkähtää. Aika vapauttavaa oikeastaan. Ja ne (suklaa)munathan ne kuitenkin on se pääasia. Tai ehkä vähemmän herkkusuille ne yllätyslelut ;-)

      Poista
  4. Olipas kivannäköinen paikka ja voi miten kauniita tavaroita/huonekaluja! Tuolla oikein huokuu se eletty elämä:) Hyvää pääsiäistä 😍🌷👋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historian havinaa tosiaan.
      Ihanaa pääsiäistä Sinulle Päde :-)

      Poista
  5. Komea rakennus ja sisustukset, marmorijäljitelmineen kaikkineen!
    Pitäisi ihan tehdä toinen reissu sinne Amsterdamiin, sillä viimeeksi emme ehtineet kaikkea ja siellähän olisi vaikka mitä mielenkiintoista!

    Hyvää huhtikuuta teille <3

    VastaaPoista
  6. Olisihan täällä. Onneksi tänne on helppo tulla muualta Pohjois-Euroopasta, joten kynnys ei ole kovin suuri uusintapiipahduksiinkaan ;-)
    Aurinkoista huhtikuuta myös vuonoon!

    VastaaPoista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!