tiistai 15. toukokuuta 2018

Kuin pässiä narussa? Ei enää.


Arjessa  kuljen helposti kiireessä eteenpäin miettien jo samalla mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.  Tai vielä pahempaa: suren sitä mitä jäi tekemättä tai märehdin menneitä harmeja, joille ei voi enää mitään. Ajatus on silloin ihan muualla kuin juuri käsillä olevassa hetkessä. Pää vain pulppuaa ja tulvii ajatuksia sekavana virtana.





Olen jostain lukenut, että jokaisella meistä on kymmeniä tuhansia ajatuksia päivittäin. Siis ihan kamalasti! Niitä tulee ja menee ja useimmilla noista ajatuksista ei ole edes mitään merkitystä juuri siinä hetkessä jota elämme.

Jos en pidä varaani, kuljen usein jonkinlaisessa automaattiohjauksessa ja mieli askartelee turhanpäiväisissä ajatuksissa. Harmillisinta tällainen taisi olla silloin, kun pienen lapsen (tai murrosikäisen!) kanssa näennäisesti juttelin, tai ainakin vastailin hajamielisesti jotain, ja samalla mieli vaeltelikin ihan jossakin muualla -tulevassa tai menneessä. Ja mikä kurjinta, samalla jäi lapsi tai nuori tietenkin sillä kertaa oikeasti kohtaamatta, näkemättä ja kuulematta. Ja tietysti kokematta monta hauskaa, kiinnostavaa tai muuten vain tärkeätä juttua. Vaikka keskimäärin taisin onneksi olla oikeasti kuunteleva ja keskusteleva äiti. Ja toki sitä jokainen saa joskus olla myös kiireinen tai umpiväsynyt.








Olisi kuitenkin ihanaa itse osata valita ne ajatukset, joita kulloinkin haluaa ajatella, eikä antaa ajatusten ohjailla ja viedä minua kuin pässiä narussa. Sitä olen pitkään harjoitellut ja harjoitukset jatkuvat edelleen. Luulen kuitenkin, että jonkin pienen aavistuksen asiasta olen tavoittamassa..


Kiireinen elämä vaatii usein automaattiohjauksella toimimista ja voin tietysti harjata hampaat, syödä aamupalan, juosta kauppaan, täyttää tiskikoneen tai hypätä raitiovaunuun ja samalla funtsia vaikkapa tulevaa päiväohjelmaa tai ensi viikon matkaa. Silloin tilanteita hallitsee ns. tekevä mieli. Mutta olen ymmärtänyt, että tasapainon säilymisen vuoksi olisi hyvä harjoituttaa myös olevaa mieltä eli uteliasta, lempeästi ja rauhallisesti kokemuksia ja ympäristöä tarkastelevaa mieltä. 



Voisin esimerkiksi pysähtyä hetkeksi oikeasti maistelemaan hammastahnaa, tunnustelemaan miltä maitokahvin lempeä kosketus tuntuukaan kielellä, iloitsemaan siitä, kuinka kivoja kuvioita aamiaisastioissa onkaan tai ilahtumaan pysäkkiä lähestyvän raitiovaunun hauskasti kilkahtavasta kellosta. Voisin tutkia ja kuulostella juuri sillä hetkellä tapahtuvaa ja olevaa. Samalla voisin lempeästi tyrkätä mieleeni pyrkivät muut ajatukset pois ja suunnata huomioni takaisin siihen mitä olen juuri kokemassa. Eli sen sijaan että ajatukset pompottavat minua voisinkin itse ohjata omia ajatuksiani.Voisin elää tätä hetkeä ja ottaa sen sellaisena kuin se sattuu tulemaan. Hankaliakin mieleen pulpahtavia asioita voisin toki tarkastella hetken, mutta sitten yrittäisin laittaa ne lempeästi sivuun, jos niiden aika ei ole juuri nyt. Huom! Kirjoitin tuon kaiken vielä konditionaalissa, mutta hiljaa hyvää tulee. Ja hei, varsinkin unettomina öinä tietoisen läsnäolon harjoitteesta on jo ollut minulle suuri apu. Ihan helppoa sen toteuttaminen ei ole, mutta edistyn koko ajan.

Tämä kaikki voi jonkun mielestä kuulostaa ihan itsestään selvältä, mutta voin vakuuttaa että minulle kaikki tuo on ollut helpommin sanottu kuin tehty.



Tietoista läsnäoloa on ollut kiva harjoitella keskittymällä oikeasti tarkkailemaan ympäristöä. Olen huomannut, että lenkkipolulla kannattaa välillä oikeasti tarkastella ja ihmetellä yksityiskohtia, kuunnella ympäristöstä kuuluvia ääniä ja haistella tuoksuja. Ei siis aina pelkästään kaakottaa menemään. Minua kuvaaminen auttaa tutkimaan tuttuakin maisemaa uusin silmin ja ennen kaikkea katsomaan sitä ihan oikeasti. Viikonloppuna kävimme tutussa Markenissa Amsterdamin pohjoispuolella ja tämän postauksen kuvat ovatkin sieltä.  Muutaman tunnin hidas, lähes meditatiivinen, kävely sen rannoilla on muodostunut minulle tosi tärkeäksi tavaksi elää juurikin hetkessä ja vain ihastella ja ihmetellä sitä kaikkea. Muita ajatuksia siellä ei päähäni mahdu. Vain se hetki.


Muutaman kuvan Markenista laitan vielä jossain välissä tänne Kanavalle, mutta näillä mennään nyt.

Aurinkoista viikkoa Teille kaikille! 

Tot ziens,
Leena


18 kommenttia:

  1. Toi ylin kuva on kuin postikortti♥

    VastaaPoista
  2. Kesäinen Marken on tosi kuvauksellinen.
    Taivas oli suuren osan lauantaista aika harmaa, vaikka lämmintä olikin. Muutama kaistale sentään vilahti myös sinistä. Tykkään kovasti noista maisemista!

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia Leena.
    Tekstissäsi oli niin paljon tuttua. Aloin miettiä milloin todellakin tarkkailen ympäristöäni, ja vastaus oli bussissa, aina näkee jotain uutta:)
    Aurinkoista viikkoa sinnekin:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Jael :-)
    Joskus tekee todella hyvää vain katsella ja elää jotakin hetkeä. Ei tarvise puuttua asioihin, muuttaa mitään, analysoida tai tehdä mitään muutakaan. Elää vain siinä hetkessä ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. Katsoa uteliaasti ja hyväksyen. -Ei helppoa, mutta kun se hetkittäin onnistuu, tuntuu mahtavalta.

    Sinä olet selvästi löytänyt bussimatkasta sellaisen hetken, jossa voi pysähtyä katselemaan ja ihmettelemään. Se voi kyllä parhaimmillaan olla todella rentouttavaa ja samalla virkistävää.

    VastaaPoista
  5. Voi miten tutuilta ajatuksesi kuulostavat! Vaikka tuskin olisin itse osannut kiteyttää ajatuksiani noin hyvin kuin sinä.

    Tuossa pari vuotta sitten yritin keskittyä tietoiseen läsnäoloon, mutta sain lopulta tarpeekseni. Syynä oli se, että vedin sen(kin) asian ihan överiksi ja rupesin suorittamaan tietoista läsnäoloakin. Muistan yhdenkin automatkan Itä-Suomeen, kun minun piti olla läsnä joka hetkessä ja kiinnittää huomio kaikkeen ympärilläni. Piti havaita jokainen pellolla oleva tölli tai ohiajavan auton väri. Lopulta olin aivan uupunut ja päätin, että nyt saa riittää. En silloin tajunnut tuota, että joskus mieli saakin olla automaattiohjauksella ja että siinä ei ole mitään pahaa.

    Kuvaaminen on minullekin mitä parhainta läsnäoloa hetkessä. Kuvatessa saatan unohtaa ajan ja paikan, jopa itseni! Ja siitä tulikin mieleeni, että kuvasi ovat todella kauniita ja seesteisiä ja sopivat tähän tekstiin erinomaisesti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu.
      Myös minä huomasin jossain vaiheessa yrittäväni liikaa tuota läsnäoloa ja tein juuri siksi oikeastaan ihan päinvastoin kuin pitäisi. Olin jopa huolissani siitä, että voinkohan valokuvatessani oikeasti olla läsnä hetkessä. Siis kun en ollut vain paikoillani ja yrittänyt keskittyä pelkkään olemiseen. Nyt olen toista mieltä. Ja sitä paitsi: Who cares! Ihan sama, mitä jokin ohjekirja sanoo. Jos itse saan vahvan fiiliksen läsnäolosta, jos ajatukseni, mieleni ja koko minäni ovat vahvasti kiinni juuri siinä hetkessä, se riittää. Mitä se sitten onkin. Sillä tavalla rentoudun ja virkistyn ja elän siinä hetkessä jossa kulloinkin olen. Ja juuri niin kuin sanoit: Unohdan jopa itseni.

      Hauskaa, että on muitakin hengenheimolaisia!! Harjoittaminen (ja kuvaaminen) jatkukoon, vai mitä?

      Poista
  6. Tässä omassa kaukomaakotiäidin elämässäni on onneksi aika paljon sellaisia tilanteita missä on suorastaan lähes pakko pysähtyä tarkkailemaan ympäristöäni - sellaista luppoaikaa ja odottelua jota ei oikein voi täyttää millään muulla. Onneksi! Koska en oikein osaa olla, jos en päivittäin saa tilaisuutta oikein kohdata omia ajatuksiani ja tunnustella miltä minusta oikein tuntuu. Olen kiitollinen siitä, että tämä oma elämäntilanteeni lähes poikkeuksetta antaa mahdollisuuden pysähtymiseen ja suorastaan pakottaa elämään hetkessä. Toisaalta näiden pysähtymisien ja hiljentymisen vastapainoksi on arjessa toki myös paljon kiirettä ja tuollaista kuvaamaasi automaatiotakin päivän tiettyinä ruuhkahetkinä - aamuisin ja iltaisin. Varsinkin ruokaa tulee tässä elämänvaiheessa tehtyä usein melko puolella silmällä ja aivoilla joiden huomio on ihan jossain muualla. Välillä täytyy illalla nousta sängystä tarkistamaan, että laitoinhan todella uunin pois päältä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on täällä uudessa kotimaassa ollut aivan eri tavalla aikaa keskittyä hetkeen ja ympäristön ihmettelyyn. Uudessa ympäristössä on ollut jopa helpompaa hypätä pois autopilotin ohjauksesta ja todella keskittyä siihen mitä olen tekemässä. Aluksi kaikki systeemit, ihmiset ja reitit olivat uusia ja kotikin ihan erilainen. Nyt on kulunut hitusen vaille neljä vuotta ja uutuuden suomat mahdollisuudet on varmaankin käytetty pikkuhiljaa ja siksi joudun selvästi enemmän tsemppaamaan vältelläkseni automaattiohjausta. Tuo uuni-juttukin kuulostaa taas niin tutulta.

      Minäkin tarvitsen välillä selvää pysähtymistä ja oloni kuulostelua ja tunnustelua. Jos en voi päivän aikana viettää yhtään aikaa yksin ja ihan rauhassa, uuvun ja käyn ylikierroksilla. Jos hälyä, ihmisiä ja touhua on ollut liikaa, yliväsyn ja minun on vaikeata rauhoittua nukkumaan. Noissa hetkissä läsnäoloharjoitukset auttavat rauhoittumaan ja työntämään häiritsevät ja pyörimään jääneet ajatukset sivuun. Siis mikäli onnistun harjoituksessani. Oppimista vielä on.

      Poista
  7. Aivan ihana postaus, jossa tekstit ja kuvat sopii kyllä ihan kympillä yhteen <3. Ja kuvien maisemat suorastaan huokuu sellaista hyvällä tavalla pysähtynyttä tunnelmaa ja mielenrauhaa <3.

    Ja juu. Arvaa vaan, kuinka paljon ajatuksia täälläkin päässä päivän mittaan sinkoilee, halusi tai ei. Ja erityisesti öisin, kun pitäisi varsin nukkua, mutta koska silloin tulee oltua paikallaan, ei ajatukset ja tulevien miettimiset ja murehtimiset jätä silloinkaan rauhaan, vaikka varsin hyvin tietää, että harvalle asialle pystyy yöaikaan tekemään yhtään mitään.

    Arki taitaa aika pitkälti mennä automaattiohjauksella, eikä se tavallisena viikonloppunakaan hirveästi siitä poikkea, mutta heti, jos on vähänkään enemmän vapaapäiviä, sitä ehtii vaihtaa tekevästä olevan mielen tilaan. Ja jotenkin tuntuu, että olen siinä onnistunut myös viime päivinä sekä aamuisin ennen töihin lähtöä että iltaisin töitten jälkeen. Ihan vaan tän ihmeellisen lämpöjakson ja heräävän vihreyden ansiosta. En ole edes yrittänyt tehdä mitään, vaan istunut ja ihastellut vaan. Ja jotenkin nukkunutkin paremmin ihan sen ansiosta. Joskin sisällä on ihan liian kuuma, mutta sitä kun on jo ehtinyt tottua siihenkin, että öisin on toisinaan hiki muutenkin, en ole antanut sen haitata.

    Kiitos tästä rauhoittavasta postauksesta Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka itsellesi, kun pistäydyt lukemassa!

      Ajatusten sinkoilu on kyllä kummallista ja etenkin se, kuinka vaikeata niitä on tahdonvoimalla ohjailla. Yön tunteina vaikeiden ajatusten syrjään siirtäminen vaatii enemmän kuin hauisvoimaa ja painava kahvakuulakin tuntuu höyheneltä siihen verrattuna. Ajattelunsiirtolihaksia yritän kyllä treenata silloin tällöin.

      On se niin reilua, että Suomessakin on lämmintä ja olen mahdottoman iloinen teidän puolestanne. Kesä siellä on hitsin lyhyt ja sitä paitsi edellisestä kesästä taitaa olla jo pari vuotta.

      Oletteko muuten koskaan nukkuneet teidän lasikuistilla? Minä täällä liian kuumina öinä olen haaveillut kattoterassilla nukkumisesta. Mutta kun siellä ei ole ollenkaan katosta ja meri-ilmastossa ripsauttelee vettä tuon tuostakin, voisi olla hankalaa raahata vuodevaatteita eestaas. Mutta hikisinä öinä ajatus kutkuttaa.



      Poista
    2. Joskus on käynyt mielessä se terassille siirtyminen, mutta kun se on joka suuntaan niin läpinäkyvä, niin todennäköisesti en uskaltaisi nukkua, kun pitäisi koko ajan tarkkailla, hiippaileeko pihalla joku :). Että se niistä(kin) unista sitten.

      Ukkeli nukkuu vaikka siinä kuuluisassa aidanseipäässä eli ei häiritse kuumat, ei kylmät, ei äänet, ei ajatukset, eikä mitkään. Ja vaikka tietty olen iloinen, että toinen meistä edes nukkuu kunnolla, niin kyllä se välillä ottaa päähänkin ja tulee vähän turhankin rajusti ehkä tönittyä kuorsaajaa.. Joskaan ei kyllä herää siihenkään :).

      Poista
    3. Hmmm.. Ymmärrän tuon hiippailijan mahdollisuuden. Tuolla katolla sekään ei olisi todennäköistä ja muutenkaan näkyvyyttä toisiin huusholleihin ei olisi, kun ollaan niin korkealla.

      Meillä on kyllä sama meininki. Mies nukkuu ja kuumuuskin on kuulemma vain plussaa. Argh. Osuit naulan kantaan: joskus on vaikeata olla toisen puolesta aidosti iloinen ;)

      Poista
  8. Aivan ihana postaus ja niin hienosti ajatuksiasi kiteytit♥ Kyllä sitä usein miettii miten jää asioita kiireessä huomaamatta ja sitten kun tulee niitä hetkiä että saa pysähtyä huomaa miten paljon ihanaa, kaunista siinä ympärillä onkaan! Pitäisi osata vielä paremmin tarttua hetkiin..sen olen huomannut että itsellekin luonto on sangen voimaannuttava paikka! Ihanaa viikonloppua ja mukavaa alkanutta kevättä♥

    VastaaPoista
  9. Kiitos.
    Olen iloinen, jos onnistuin kirjoittamaan niin että muutkin tunnistatte samoja ajatuksia. Tiedän, että kun joku aina joskus nostaa noita tuttuja asioita esille, niin sitä taas itsekin hetken muistaa pysähtyä ja tarttua hetkeen. Kai se on ihan inhimillistä, ettei aina muista tai osaa.
    Minuakin luonto auttaa.

    Rentoa lauantai-iltaa Sinulle Päde.

    VastaaPoista
  10. Hieno teksti. Tunnistin siitä itseni. Minulla on kaksi asiaa, joita edelleen opettelen. Ne ovat hetkessä eläminen ja itselleen nauramisen taito. Minulle myös valokuvaaminen on tapa tutkia maailmaa uusin silmin ja mielin ja tarttua hetkeen.
    Olet ottanut hienoja kuvia. Ne tukevat tätä hienoa tekstiäsi. Ja sinä Leena osaat kirjoittaa. Tekstisi vie mukanaan ja antaa ajattelemisen aiheita.
    Iloa ja valoa viikkoosi <3

    VastaaPoista
  11. Kiitos kauniista sanoistasi Tuula ihanainen.
    Olen kovin otettu.

    Ihania päiviä sinne kauniin saariston äärelle!

    VastaaPoista
  12. Hieno teksti ja hurmaavat kuvat!
    Minäkin olen kovasti opetellut juuri tätä hetkessä olemista ja mielestäni saavutan sen parhaiten kuvatessani. Silloin keskityn esim. kasvien yksityiskohtiin....värisävyihin, kuvioihin....ja samalla ympäröiviin ääniin.
    Arjessa on vaikea paeta ajatuskaaosta ja murehtimista!

    Jatkakaamme harjoituksia!

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
  13. Kiitos Marianne.
    On aika onnellista, että olemme löytäneet noin innostavan harjoittelumetodin.
    Treenaus todellakin jatkukoon!

    Rentoa viikkistä sinnekin.

    VastaaPoista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!