maanantai 14. joulukuuta 2015

Lucian päivänä pipareita ja pannukakkuja

Lucian päivänä pipareita ja pannukakkuja




Joulukuun alussa täällä Hollannissa leijuu lähes kaikkialla vahva piparin tuoksu. Siirappi, neilikka, pippuri, kardemumma ja inkivääri kuuluvat myös täällä joululeivonnaisten maustamiseen. Sinterklaasin juhlintaan (5.12.) yhdistetään pienten kovien "piparipalleroiden" (pepernoten) heittely ja se ilmeisesti  liittyy legendaan, jossa piispa St. Nicholas auttoi kolmea köyhää sisarusta nakkaamalla rahaa sisältävän säkin heidän talonsa eteen. Menneinä aikoina olikin kai tapana heitellä kolikoita, mutta nykyään peppernotit ja suklaakolikot ajavat saman asian. Näistä pähkinää vähän kookkaammista kovista palleroista tuntuu olevan joka paikassa ihan ylitrjontaa.



Täällä leivotaan myäs varsinaisia piparkakkuja ja ne muistuttavat maultaan melko paljon suomessa tarjottuja piparkakkuja. Tällä maistamani piparkakut (speculaasjes) ovat olleet ehkä vähän paksumpia ja pehmeämpiä kuit itse leipomani ohuet ja rapeat piparit, mutta suomessakin taitaa olla eri koulukuntia asian suhteen.




Sunnuntaina hollantilaiset ystävämme veivät meidät pannukakkuristeilylle. Pannukakut (pannenkoek) tuntuvat olevan perihollantilainen juttu. Toki pannukakkuja vähän eri muodoissa syödään varmaan melkein kaikkialla, mutta täällä on varsinaisia pannukakkuravintoloita vähän joka nurkalla. Ystävämme kertoivat, että pannukakut ovatkin lasten mielestä se ehdoton ykkönen herkkuruokien listalla. Hollantilainen pannukakku muistuttaa aika paljon suomalaista muurinpohjalettua, mutta täällä siihen lisättävät täytteet ovatkin sitten taiteenlaji sinänsä. 




Laivalla jokainen valitsi ensin lettunsa joko naturel- pekoni- tai omenatäytteellä. Sen jälkeen siirryttiin lettusen kanssa buffetpöytään, josta omat lisätäytteet sai sitten valita mielensä mukaan. 

Tavallisimpia täytteitä näyttivät olevan erilaiset juustot, herkkusienet, kinkku, hedelmät, rusinat, sokeri, kaneli, säilykekirsikat, hillot, nomparellit (hagelslag), pienet karamellit.. Ällistyttävän monta vaihtoehtoa. Lapset näyttivät arvattavasti valitsevan makeita täytteitä mutta mielenkiintoista oli se, että aikuiset lastasivat lettujensa päälle sekaisin suolaista ja makeaa. Kiinnostava makuyhdistelmä oli pekoni ja makea siirappi! Lettu pyöritettiin sitten täytteineen rullalle - helppo juttu suomalaisellekin - ja nautittiin oluen (!) kanssa. Siis makeakin lettunen. 

Olin toki aikaisemminkin käynyt syömässä täällä pannukakkuja  ja niiden pienempiä serkkuja (poffertjes) turistipaikoissa suomalaisten ystävien kanssa, mutta nyt oli kiinnostavaa olla mukana ihan autenttisessa seurassa. Hollantilaiset kertoivat syövänsä pannukakkuja kerran tai pari viikossa eli lähes ammattilaisten kanssa oltiin liikkeellä.


Laivalla oli tunnelmallinen hämärä valaistus, joten kännykällä räpsityt kuvat olivat kovin epätarkkoja. Pannarikuva jää siis uupumaan, mutta ehkä poikkeamme pannukakuilla uudelleenkin. Toki kotonakin pannukakkuja voi paistaa. Tässä hollantilainen ohje:

Pekoni-pannukakut
6:lle syöjälle

2 munaa
1 kg jauhoja
0,5 l maitoa
0,5 l haaleata vettä
hyppysellinen suolaa
24 pekonisuikaletta
voita

Vatkaa munat kulhossa kevyesti ja lisää jauhot ja puolet maidosta. Sekoita kunnes taikina on tasaista. Lisää loput maidosta, vesi ja suola.

Sulata pannussa nokare voita. Nosta kauhalla taikinaa pannulle ja anna sen levitä. Lado pekonia taikinan pinnalle ja paista lettu kauniin kullanruskeaksi molemmin puolin.

Lisää halutessasi siirappia tai sokeria.





         Iloa päiviinne!

         Doei!
         Leena











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!