maanantai 28. toukokuuta 2018

Sydän vähän syrjällään



Edellinen postaukseni taisi olla hieman enteellinen näin jälkikäteen katsottuna. Ehkä alitajuntani jo tietämättäni työskenteli ennalta ja  ajatukseni johdattelivat minua elämään vahvasti hetkessä ja nauttimaan  asioista, joita elämässäni on juuri nyt. Tulevasta kun ei koskaan tiedä. 

Ja niinhän se meni. Huomasin jälleen, että pienestä kaikki on kiinni.

Postaustaukoni venähti hieman aiottua pitemmäksi yksinkertaisesti siitä syystä, että en jaksanut kirjoittaa ihanasta Valencian-reissusta, koska samalla tiesin, että minun on jotenkin palattava siinä yhteydessä myös matkalla sattuneeseen ikävämpään juttuun. Tai ei kai kukaan minua siihen pakottaisi, mutta haluan olla siltä osin rehellinen. Tuntuisi valheelliselta pelkästään hehkuttaa ihania päiviä, kun oma mieli vielä vähän hämillään yrittää ymmärtää kaikkea tapahtunutta.

Viikko sitten lähdin K:n mukaan Valenciaan. Olen joskus kauan sitten käynyt tuolla Espanjan itärannikolla pelkässä rantalomakohteessa, mutta Valencian kaupungissa emme olleet kumpikaan aiemmin käyneet. Odotin reissua kovasti ja paikka olikin odotusten mukainen. Oikeastaan vielä paljon parempi. Ihastuin vanhankaupungin kapeisiin kujiin, pikkuputiikkeihin ja kaupungin kauniiseen arkkitehtuuriin. Hotellimme oli sijainniltaan todella mainio. Teimme myös kokopäiväretken maaseudulla oleville viinitiloille ja nautimme lounasta pienen maaseutukylän autenttisessa pikkuravintolassa. Siis ihan huippua! Mitä muuta lomapäiviltä voisin toivoa? No ehkä shoppailua. Sen vuoro olikin sitten maanantaina, kun K:lla oli koko päivän kestävä työkokous illallisineen. Iloitsin siitä, että voisin kierrellä koko päivän kaupungilla mieleni mukaan. Ne, jotka ovat blogiani pitempään seurailleet, tietävät että tykkään kävellä ja ihmetellä vieraissa kaupungeissa itsekseni.

Aamupäivällä ehdin käydä upeassa kauppahallissa. Paikka oli kerrassaan hieno ja houkuttelevat pöydät notkuivat ihanista herkuista. Mietinkin, tulisinko vielä hakemaan lounaani sieltä ja söisin sen sitten vaikka puistossa nauttien kauniista säästä ja kepeästä tunnelmasta. Ei ollut kuitenkaan vielä lounasaika, joten ajattelin kierrellä vielä vähän läheisillä kaduilla ja palata sitten myöhemmin hakemaan lounastarpeita. Ehdin poiketa kahdessa vaatekaupassa, kunnes toisessa tapahtui sitten vähän ikävämpi juttu.

Olen jo monta vuotta tiennyt, että sydämessäni on ominaisuus, joka herkistää sen tietynlaisille rytmin häiriöille. Tiedättehän; stressaantuneena tai kovin väsyneenä tuntuu selalisia pieniä lisälyöntejä tai jumpsahduksia. Tuollaiset tuntemukset ovat kuulemani mukaan hyvin tavallisia, ja melkein kaikilla niitä silloin tällöin ilmenee. Ne tulevat ja menevät, vaikka saattavatkin hetkeksi vähän säikäyttää. Nuoresta aikuisuudesta asti minullakin on sellaisia ollut ajoittain, mutta en niitä ole sen kummemmin tarkkaillut, eivätkä ne ole rajoittaneet elämääni. Sydänverisuoneni ovat tutkimuksissa todettu hyväkuntoisiksi, eikä mitään ahtaumia tai tukkeumia onneksi ole ollut. Nyt aikuisenakin olen harrastanut patikointia, lenkkeilyä, kuntosalia ja treenannut kilpatanssiakin joitakin vuosia aika tosissani.

Viitisen vuotta sitten minulle kävi lähes samalla tavalla kuin Valenciassa viikko sitten, mutta tuon vanhan episodin olin jo lähes unohtanut ja oli hyvin luottavainen, ettei sellainen enää toistuisi. Ja niin lääkäritkin arvelivat. No, nyt kuitenkin toistui.

Kävelin ja katselin ihania kesävaatteita kaikessa rauhassa ja sitten yhtäkkiä heräsin vaateliikkeen kivilattialta. Ympärilläni oli paljon kauhistuneen näköisiä ihmisiä, jotka tuijottivat minua. Näky oli alhaalta lattialta katsottuna jotenkin koominen. Ihan kuin elokuvissa, ihmisten kasvot muodostivat ylleni kehän ja monet ymmyrkäiset silmät ihmettelivät, mitä minulle oikein tapahtui. Kuolinko kenties?

Onneksi vaateliikkeen henkilökunta hätisteli innokkaimpia pois ja nuori mies, puku päällä ja kuuloke korvassa, löyhytteli kasvojani pienellä paperinpalalla. Kun hän huomasi, etten puhu espanjaa, hän kysyi, mitä oikeastaan tapahtui ja miten voin. Itse olin kuin puulla päähän lyötynä ja sain sanotuksi, että en tiedä tapahtuneesta enempää kuin hänkään ja että eniten olen lähinnä kiusaantunut kaikesta siitä huomiosta jota sain. 

Vähitellen sitten könysin istumaan jostain kiikutetulle tuolille ja sain käteeni mukillisen haaleata vettä. Yhä vielä töllistelijöitä riitti ja minulla oli päälimmäisenä ajatuksena vain, että tahdon pois kaupasta niin pian kuin mahdollista. Ihmettelin lopulta itsekin kuinka helpolla he päästivät minut jatkamaan matkaani, mutta siinä hetkessä olin tyytyväinen. Luultavasti he luulivat, että olin vain kuumissani tai ollut pitkään syömättä ja juomatta ja siksi pyörryin. Turistit nyt ovat vähän erikoisia.

Jälkikäteen ajateltuna minun olisi tietenkin pitänyt hypätä taksiin (tai ambulanssiin) ja kiirehtiä suoraan sairaalan päivystykseen ja sydänfilmiin tai telemetriaan, mutta olin niin hämmennyksissäni etten sitä itse tajunnut. En oikein tiedä mitä reittiä kuljin ja taisin olla välillä vähän eksyksissäkin, mutta lopulta pääsin hotellille. Sieltä yritin ensin soittaa K:lle, mutta kun en saanut häntä kiinni, soitin ihan muina miehinä (tai -naisina) lääkäripojalleni Suomeen. Juttelin ihan muuta, mutta sitten lopuksi sanoin, että kävi muuten yks hassu juttu.. 

Poikani komensi minua heti siltä istumalta lähtemään sairaalaan, mutta niin pöhkö olin, etten suostunut. Lopulta saimme sovittua, että minun on lähdettävä ulos hotellihuoneesta ja vaikka  hotellin aulaan, tai ainakin jonnekin ihmisten ilmoille, kunnes saan K:n kiinni ja hän palaa hotellille. Nyt oli kuulemma kyse vakavasta asiasta, eikä yksin saanut olla. Odotettavissa voisi kuulemma olla uusi rytmihäiriö, josta en ehkä toipuisi ilman elvytystä.

Myös K on koulutukseltaan lääkäri ja hänen valvonnassaan lensin seuraavana päivänä turvallisesti takaisin tänne Amsterdamiin ja menin sitten ensitilassa omalääkärini vastaanotolle. Hän muistutti minua, ettei ole ollenkaan itsestään selvää, että tuollaisesta rytmihäiriöstä herää enää omin voimin ja passitti minut sairaalan kardiologiselle osastolle, josta käsin aloiteltiin taas tarkemmat tutkimukset. Kaksi päivää kuljin kantaen holteria, joka rekisteröi sydämeni sykettä yötäpäivää ja lisää tutkimuksia on tulossa vielä myöhemmin. Vasta tänään maanantaina olen ollut ensimmäisen päivän ilman jatkuvaa valvontaa, vaikka K soittikin minulle vielä muutaman tunnin välein tarkistussoiton. Huh huh. 

Oloni on nyt ihan ok, vaikka tämä yletön kuumuus ei tietenkään ole ollut kovin kivaa. Tunnen kuitenkin palautuneeni fyysisesti ihan mukavasti. Muutenhan tuollainen kokemus kyllä taas pysäytti ihan kunnolla. Nyt jännitän vain, voinko lähteä mukaan seuraavaan reissuun. Liput on jo hankittu.

Niin ja Valencian reissusta laitan myöhemmin iloisempia juttuja.

Pirtsakkaa viikkoa Teille!

Oon voimissain

Tot ziens!
Leena



22 kommenttia:

  1. Voi miten pelottava kokemus sinulla oli muuten ihanalla reissulla; tuollainen kyllä pysäyttää. Kaunista viikkoa sinulle Leena, paljon tsemppejä sinulle ja sydämellesi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihana Jael! Nyt on jo aika hyvä olo.
    Liikaa ei pidä varoa ja hissutella, kun huomisesta ei kuitenkaan koskaan tiedä. Tuollakin olin ihan hyvässä kunnossa ja häiriö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mutta pelottavaa se kieltämättä oli.

    VastaaPoista
  3. En osaa edes kuvitella, miten pelottava kokemus tuommoinen on ollut ja millaisia ajatuksia se on mahtanut herättää. Tuollainen säikäyttää todella pahasti, ja huoli on ollut varmasti läheisilläkin valtaisa.

    Olen onnellinen, että kaikki päättyi hyvin ja että hoitosi on hyvissä käsissä. Olen iloinen myös siitä, että kirjoitit asiasta, koska huolestuin edellisestä kommentistasi ja jäin miettimään, että mitähän on tapahtunut.

    Olet ajatuksissani. <3 Iloa ja valoa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystävällisistä ajatuksistasi Satu. Sellaiset tuntuvat kivoilta ja välittyivät kyllä kommentistasi.

      Pelottavaahan tuo oli, enkä samaa soisi muiden kokevan, mutta siis: toistaiseksi kaikki on hyvin. Juhannusviikolla käväisen vielä ultrassa ja joissakin muissa testeissä ja tapaan kardiologin uudelleen. Jatkoa sitten suunnitellaan sen pohjalta. Nyt ei auta jäädä surkuttelemaan vaan elämä jatkukoon ;-D.

      Poista
  4. Tiedätkö juuri tässä tänä aamuna mietin sinua kun näin jokunen aika sitten Satun blogissa kommenttisi mistä ilmeni, ettei kaikki ollut ihan kohdallaan. Olipa hyvä kuulla vihdoin kuulumisesi ja se, että tilanne on hallinnassa ja olet paremmassa voinnissa.

    Hyvä tietää sekin, että tuollaisen episodin jälkeen pitää mennä tarkastettavaksi. Minullakin on nimittäin satunnaisia rytmihäiriöitä ollut ajoittain jo aika nuoresta asti varsinkin silloin kun olen väsynyt tai stressaantunut. Ne ovat itselleni merkki siitä, että pitää yrittää levätä, mutta sen enempää en ole niille antanut huomiota enkä tiennyt, että ne voivat suorastaan viedä tajun pahimmillaan.

    Varmasti on ollut pysäyttävä tapaus ja mieli askartelee sen parissa varmaankin vielä hyvän aikaa.

    Olet ollut ajatuksissani ja olet edelleen. Rauhaa ja iloa ja hyvää kesän alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanteeni on ihan hyvä, vaikka omalääkärini mielestä en selvästikään osannut ottaa asiaa ihan riittävän vakavasti. Kyllä minä otin, mutta sitä ei minusta välttämättä näe ulospäin.

      Juuri kuvailemasi kaltaiset rytmihäiriöt ovat kuulemma tosi tavallisia, eivätkä sinänsä onneksi lainkaan vaarallisia. Minulla vain sattuu sitten olemaan vähän kummallinen sydän, joka reagoi ihan omalla tavallaan.

      Kun tykytyksiä tulee enemmän, kannattaa varmasti tarkistaa onko muistanut pitää itsestään riittävän hyvää huolta ja mahdollisesti rauhoitella menoa, kuten sinäkin siis olet tehnyt. Mutta toki joskus voisit otattaa myös sydänfilmin (ei sinänsä ole ollenkaan iso toimenpide). Liika tarkkailu ei varmastikaan ole hyväksi, mutta minulle oli nyt hyötyä vanhoista filmeistä. Niitä voitiin verrata nykyiseen tilanteeseen.

      Kiitos Kata kauniista ajatuksistasi.
      Ihanaa ja rentouttavaa lomaa koko perheellesi.

      Poista
  5. Herregud! Kamala kokemus, olisi kotonakin mutta sitten vielä ihan vieraassa paikassa. Tämä kuumuus kyllä rasittaa, meilläkin oli iltapäivällä taas yli +40C terassilla markiisista huolimatta. Mentiin sitten saunaan ja sen jälkeen tuntui viileämmältä. Koitapa rytmittää sydämes oikeaan tahtiin<3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta!
      Kyllä oli kiva palata kotiin, vaikka pari viimeistä päivää reissusta menikin löperöksi. Ja jotta en olisi liian helposti päässyt kotiin, ensimmäinen lentomme oli lopulta peruttu kokonaan ja toinenkin lentomme viivästyi viisi tuntia. Notkuimme siis seitsemisen tuntia Valencian lentokentällä yöllä. Lopulta ehdin nukkua vain puolitoista tuntia kotona, ennen kuin ryntäsin aamulla kahdeksalta lekurini vastaanotolle. Se ei erityisesti kohentanut oloa.
      Kiitos Allu tahdituksesta. Nyt jo alkaa sujua :-)

      Poista
  6. Hui miten pelottavaa :(. Ja se, että tapahtuu justiin silloin, kun sattuu olemaan yksin liikenteessä vieraassa paikassa. Vaikka olihan siellä toki ihmisiä niinkuin kerrotkin, mutta ehkä vielä pelottavampaa, jos kaikki ympärillä näyttävät pelästyneiltä, eikä yhteistä kieltä ole. Hrrr. Luojan lykky, että sulla on asiantuntevaa ja jämäkkää miesväkeä perheessä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli aika mölöä. Yleensä tykkään liikkua yksikseni vieraissakin paikoissa, kun olen siihen niin tottunut, mutta jatkossa on varmasti vähän aikaa hieman epävarmempi olo. Ja kyllä: Minä tarvitsen joskus noita jämäköitä miehiä, kun olen näissä asioissa jotenkin vähän sellainen höpsö. Ajattelen vaan sitä kaikkea kiusallista hämminkiä ja huomiota, enkä muista, että joskus voi olla oikeasti hätä. Jos olet joskus sattunut lukemaan Sinikka Nopolan EI TEHRÄ TÄSTÄ NY MITÄÄN NUMEROO, niin saat vähän osviittaa minun toimintatavastani. Sitä noi perheen miehet ei oikein ymmärrä ;-). Siis onneksi. Vaikka aika usein pidän kyllä pääni, jos taju on vielä tallella..

      Poista
    2. Sama (tyhmä) vika rahikaisella..
      Ettei vaan nyt olisi vaivaksi kellekään, kun eihän tässä nyt mitään...
      Mutta tää sun teksti kyllä herätti miettimään asioita siltä toiseltakin kantilta. Josko me tästä vaikka vähän viisastuttaisiin <3

      Poista
    3. Yritetään ainakin. Vanhakin koira voi kai oppia uusia temppuja pakon edessä.

      Poista
  7. Hui, mikä juttu. Taitaisin itsekin olla sitä "ei tehrä tästä ny mitään numeroo" tapaus, mikä on erittäin tyhmää. Onneksi pääsit kontrolliin ja hoitoon ja toivottavasti sydän sykkii jälleen tahdissa. Hyvää vointia sinulle.

    VastaaPoista
  8. Hei kaima! On se kyllä kummallista ja todellakin äärimmäisen tyhmää toimia tuolla tavalla mahdollisimman matalalla profiililla. Jälkikäteen harmittaa, mutta minkäs sitä itselleen mahtaa. Ja tiedän, että jatkossakin toimin kaikessa just noin ääliömäisesti.

    Hyvä, että on maailmassa joku muukin yhtä pöhelö. Kiitos vertaistuesta ;-)

    VastaaPoista
  9. No, johan... pidä itsestäsi huolta ja toivottavasti vointi on jo parantunut. Hyvä, että perheessä on asiantuntijoita, jotka patistavat sinut lääkäriin.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Saara. Olo on jo ihan hyvä.
    K ei toimi tällä hetkellä Amsterdamissa varsinaisissa lääkärin tehtävissä, joten jatkotutkimuksia ja muuta sellaista varten on lähdettävä oikean ;-) lääkärin vastaanotolle. Onneksi kuitenkin hyviä neuvoja hänkin voi antaa.

    VastaaPoista
  11. Voi miten pelottavaa!
    Siskollani on mitraaliläpässä aika iso reikä ja nyt iän myötä tullut yhä enemmän näitä rytmihäiriöitä. Hänelle kävi samanlainen juttu kesken työpäivän ja olikin sitten koko loppupäivän sairaalassa tarkkailussa.

    Inhottavaa, kun noin käy ulkomailla ja yksin ollessa.

    Otahan iisisti ja hyvä, että pääset jatkotutkimuksiin. Voi hyvin <3

    VastaaPoista
  12. Kiitos Marianna. Voin tosiaaan jo ihan hyvin.
    Sydämeni tutkittiin viisi vuotta sitten tosi perusteellisesti kun sattui Suomessa samanmoinen juttu. Silloin vietin sairaalassa yhteen putkeen parisen viikkoa. Sydämeeni tehtiin silloin toimenpide johonkin johtorataan ja lääkärit sanoivat, että vastaavaa ei pitäisi enää tapahtua. Nyt varmaan on huoli lähinnä siitä, että ei olisi tapahtunut mitään muutoksia tai että sen aikainen arvio tajunnan menetyksen syystä olisikin ollut väärä. No, katsotaan. Itse olen hyvin luottavainen taas, että kaikki menee ihan hyvin. Tsempit sisarellesi toiselta sydänkerholaiselta ;-)

    VastaaPoista
  13. Olipas siinä luettavaa:( Harmi että tuollaista kävi reissussa, vaan onpa ihana että olet tällä hetkellä turvallisesti kotona ja kunnossa♥ Onni on myös että on tuollaiset kotijoukot..vaikka osaan kyllä kuvitella kuinka paljon poikasi on huolestunut tuosta soitosta♥ Ihan omista kokemuksista (ja niitä on paljon) voin kertoa ettet todellakaan ole ainoa tuollainen "Ei tehdä tästä numeroa" ja se reaktio syntyy varmasti helposti tuollaisissa tilanteissa, jotka tapahtuvat niin äkisti ettei itsekkään kerkiä tajuamaan mitä tapahtui ja kun vielä herää ventovieraat ihmiset ympärillä:( Hyvä että olet päässyt heti tutkimuksiin! Tsemppihaleja sinulle♥

    VastaaPoista
  14. Kiitos haleista suloinen Päde.
    Niin, sinähän meitä numeron tekemistä vältteleviä varmaankin näet. On se hassu reaktio. Luultavasti se koskee erityisesti sellaisia, jotka kiusaantuvat, jos joutuvat huomion keskipisteeksi. Vähän näin jälkeenpäin jopa naurattaa oma logiikka.
    Kaunista viikonloppua Suomeen!

    VastaaPoista
  15. Voi hyvänen aika! Tuohan pelästyttää todella. Ja vielä reissussa. Onneksi olet nyt kotona. Tunnistan itseni myös tuosta. Vähättelen aina, jos minulle saattuu jotakin. Mutta en tosiaankaan ole herännyt noin ja nähnyt ventovieraita ihmisiä ympärilläni. Hyvä kun olet ollut tutkimuksissa.
    Tsemppiä ja hyvää mieltä Amsterdamiin!

    VastaaPoista
  16. Kiitos tsemppitoivotuksista Tuula. Olen jo ihan entiselläni ja lääkärien -niin oikeiden kuin omienkin- luvalla jo uskaltautunut uudelleenkin vähän reissailemaan. Olen huomannut, että on parempi ettei kynnys lähteä uudelleen reissuun, nouse liian korkeaksi. Uhkarohkea ei tietenkään pidä olla..
    Ajatuksia Turkuun.

    VastaaPoista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!