Kun kahdeksankymmentäluvun alussa muutin Pirkanmaalta Helsinkiin, muistan kuinka uusi ystävä saattoi vilkaista huvittuneen näköisenä vieruskaveriaan, kun erehdyin sanomaan jotain tampereeks. En voinut käsittää, etteivät muut esimerkiksi tienneet mikä on pipa tai rotvalli.
Vähitellen opin varomaan sanomisiani, koska ei ollut kivaa, jos viestin perille menemisen sijaan huomio kiinnittyi pelkkään puhetapaan. Ja sitten vähitellen aloin itsekin oudoksua noita murteellisia ilmauksia. Tampereen murre kuulosti korvissani lähinnä rumalta, vaikka muut murteet sitävastoin olivatkin hauskoja ja mukavan originellin kuuloisia. Parikymmentä vuotta taisi kulua, ennen kuin aloin taas vähitellen poimia noita hauskan kuuloisia ilmauksia jälleen omaankin puheeseeni. Vaikka täytyy myöntää, etteivät ne vieläkään välttämättä kovin kauniilta kuulosta. Noihin sanoihin ja ilmauksiin liittyy kuitenkin jotain lämpöistä, tuttua tunnetta, jota on vähän vaikeata muille kuvata.
Esimerkisi hyvin lämpimiä tunteita herättää ilmaus heiny, joka on sellainen erityisen hellämielinen hyvästely, joka tarkemmin sanottuna alkaa vielä oikeastaan henkäyksellä tyyliin hheiny. Oijoi.
Muita lämpöisiä läikähdyksiä sisikunnassa aiheuttavia sanoja ovat esimerkiksi, rörö, riävä, pöykky, pisättää, näino, mukata, mulia, lyhköne, likka, loppi, kummi, iankaike, ernomane ja anskattoo.
Noista oikeastaan tuo viimeinen anskattoo kirvoitti koko tämän postauksen. Sitä ilmausta tuli käytettyä viime viikolla, kun kommentissani Tuulan klik blogi-kirjoitukseen mainitsin mahdollisuudesta käväistä katsomassa Magritten näyttelyä Amos Rexissä. Sen sanonnan merkitys taitaa olla selvä, mutta jos sinulle ei kaikki tuossa edellä mainitsemani rakkaat ilmaukset ole ennestään tuttuja, laitanpa tähän niistä selvityksen lainaten Tampere-seuran julkaiseman Tampere-Suomi sanakirjan suomennoksia.
rörö
pienissä lasi- tai metallipulloissa säilytettävä aines, jota ihmiset levittävät tai suihkuttavat kainaloihinsa tansseihin lähtiessään; samaa tarkoittaa myös reutorantti
riävä
paikallinen hiivuri eli hiivaleipä; Tampereella on Suomen parhaat leivät ja pullat, ja tästä syystä koko kylää kutsutaan toisinaan Riäväkyläks
pöykky
lumikinos; toinen merkitys on pöytäviina; pahimmassa ajateltavissa olevassa tapauksessa saattaa käydä niin, että pöykkyä nauttinut henkilö mukkaa pöykkyyn
mukata
menettää tasapainonsa, muksahtaa kumoon
pisättää
keskeyttää liike; esim. pirssikuskille voi sanoa pisätä tähä, kun matkustaja haluaa poistua autosta antautumatta vaaraan, joka aiheutuu liikkuvasta kulkupelistä poistumisesta
näino
sana, jolla tamperelainen antaa pontta sanomalleen
mulia
siirtyä puolittain epähuomiossa veteen sen verran syvälle, että vesi solahtaa saappaanvarsista sisälle
lyhköne
pituudeltaan erittäin vähäinen ja paljon parempi sana kuin tyly lyhyt
likka ja loppi
keskenkasvuiset nais- ja mieshenkilöt
kummi
joustava aines, jota Tampereella käytetään monenmoiseen tarkoitukseen; kummipyörillä liikutellaan tavaroita paikasta toiseen ja kummisaappaat veretään jalkoihi.
iankaike
hyvin pitkään, lähes ikuisesti
ernomane
hyvääkin parempi; käytetään erityisesti yhteydessä vallanernomane; esimerkiksi Pyynikihhelmi-limonaari oli vallanernomasta.
anskattoo(nny)
ilmaus, jonka tarkoituksena on heittää epäilys erityisesti jonkun muun henkilön aikeiden toteutumisen ylle; anskattoonny kunka tossakin käy.
Hassua, että joskus vieläkin iskee epävarmuus siitä, ymmärtävätkö muualta kotoisin olevat joidenkin minulle itsestäänselvien sanojen merkityksen. Kotona olemme joskus K:n (pesunkestävän helsinkiläispojan) kanssa käyneet keskustelua jonkin ilmauksen merkityksestä. Tiätty rotvallit ja pipat opetih heti alkuunsa.
Nyk kuitenkiv viikolloput,
sommoro!
Leena
P.S. Puhutko sinä murteellista suomea, vai oletko omaksunut yleiskielen käyttöösi?
Minäkin olen Pirkanmaalta, mutta vanhemmat oli karjalaisia eikä meillä puhuttu murretta. Jotkut sanat on mielestäni aivan kamalia, esim. luokkakaveri puhui suvikummeista (kesärenkaat), mutta anskattoo on mulla ihan ollut hyvässä käytössä, se on käytännöllinen sanonta. Ja rotvalli on hauska ja nysse.
VastaaPoistaOlenkin ollut havaitsevinani sinussa jotakin tuttua :-)
PoistaÄitini on karjalainen, mutta isän suku on tukevasti Tampereen ympäristöstä. Tunnistan itsessäni selvästi piirteitä kahdesta ihan vastakkaisesta suunasta. Taidan olla aika kummallinen sekoitus.
Monet noista murresanoista kuulostavat oikeastaan tosi rumilta, mutta tuovat mukanaan kaukaisia muistikuvia lapsuudesta ja varsinkin toisten isovanhempieni puheenparresta ja sitä kautta tuntuvat mukavilta. Niitä on hauska maistella. Itse taidan käyttää noistä vain anskattoo säännollisesti. Ja tietysti sitä rotvallia :-D
Hauskoja murresanoja:) Minulla pitäisi olla Helsingin murretta, mutta onkohan enään kun olen ollut kauan poissa. Olen aika monen polven helsinkiläinen, joten muuita murteita ei ole tullut lapsuudessa, mutta olen aina pitänyt tosi paljon esim. Turun murteest. Moro ja hyvää viikonloppua Leena:)
VastaaPoistaHelsingissä on tietysti stadin salngi, mutta muuten tämän alueen murre taitaa olla aika lähellä yleiskieltä. Helsinkiin on aikojen kuluessa myös muuttanut niin paljon ihmisiä kaikkialta Suomesta, että murteet ovat tainneet vähän sekoittua sellaiseksi sekamelskaksi.
PoistaMoro vaan Jael :-)
Olen Etelä-Pohjanmaalta (en tosin aivan lakeuksilta) ja kyllä murre on säilynyt. Pidän murteista ja en edes yritä häivyttää sitä puheestani.
VastaaPoistaIhanaa, että olet säilyttänyt pohjalais-murrettasi. Se on jotenkin niin komiaa. Omista juuristaan kannattaa olla ylpeä!
PoistaMun isäni on Tampereen seudulta, äiti puolestaan Oulun läheltä. Molemmat puhuvat pääasiassa yleiskieltä mutta joitain sanoja on meillä silti aina ollut kotona käytössä molemmista murteista. Kaikista itselleni itsestäänselvistä sanoista tai sanonnoista en aina tiedä varmuudella ovatko kaikille tuttuja vai lapsuudenkodin peruja. Molempien vanhempien alkuperäiset murteet ovat joka tapauksessa itselleni muutenkin tuttuja ja jotenkin tärkeitäkin. Itse olen kotoisin Helsingistä ja siis tylsän murteeton!
VastaaPoistaMinäkin luulen välillä jotain sanaa kaikille ihan yleisesti tutuksi, mutta välillä yllätyn. Murteet tuovat rikkautta kieleen ja parhaassa tapauksessa myös tietynlaista yhteisöllisyyden ja läheisyyden tunnetta esimerkiksi perheenjäsenten välille. Jos kuitenkin ollaan oikein rehellisiä, joskus murteen, tai toki kielenkin, avulla voidaan myös sulkea muita ulkopuolelle, ja se on tietenkin asian nurja puoli.
PoistaOlen myös joskus ajatellut, että ehkä Helsingin seudun oma murre onkin muokannut eniten sitä kaikille tuttua yleiskieltä. Ehkä yleiskieli onkin Helsingin murre!? ;-). Täytyisi joskus tutkia asiaa tarkemmin.
Minulle noista listan sanoista olivat tuttuja (toisin sanoen ymmärrettävissä olevia :-D) ainoastaan likka ja anskattoony.
VastaaPoistaMurteet ovat kyllä toisaalta kivoja, ja on hienoa, jos ihmiset pyrkivät säilyttämään oman murteensa eivätkä yritä pyrkiä siitä eroon, kuten minä halusin päästä eroon mie- ja sie- (tai oikeastaan miä ja siä) sanoista pääkaupunkiseuduille muutettuani. Oli olevinaan jotenkin niin hienoa sanoa mä ja sä. Mutta toisaalta ei ole kiva, jos puhe on niin täynnä murresanoja, että vastapuolen on vaikea ymmärtää. Minulla oli ongelmia ymmärtää mummoani, sillä hän puhui niin vahvaa karjalan murretta.
Minä olen luullut olevan suhteellisen neutraali puhuja, mutta joskus joku on bongannut minut Kymenlaaksosta kotoisin olevaksi. Kai sellainen puheen yleisnuotti säilyy, vaikka yksittäiset sanat korvautuisivatkin muilla.
Haa, minä olen kuunnellut kivaa Kymenlaakson murretta K:n joidenkin sukulaisten puhumana. Myös anoppi käyttää joitakin sikäläisiä sanontoja.
PoistaMinä tosiaan tykkään murteista, varsinkin muiden puhumana. Kuten kerroinkin, aikoinaan oma murteeni katosi lähes kokonaan ja esimerkiksi joskus nuorena sain jollekin todistella ihan tosissani olevani kotoisin Tampereen seudulta.
Poista
Tampereen murre on hauskaa. Se on myös soljuvaa ja laulavaa, toisin kuin oma murteeni. Olen itäsuomalaisena kokenut juuri Tampereella nuorena likkana ollessa saman kuin sinä Helsingissä, Leena. Minua katsottiin monta kertaa piiiiitkään, kun puhua töksöttelin menemään kankeankuuloista pohjoiskarjalaa ja kaiken lisäksi sanoin mie enkä määää :D.
VastaaPoistaNykyisinkin puhun pohjoiskarjalaa, mutta rakkauteni on eteläkarjalan murre, koska se on lapsuuteni puheennuotti. Mutta kaikki murteet ovat minusta mukavia, ja on hienoa, että ne edelleen ovat säilyneet.
Postauksesi oli oikein virkistävä annos tamperetta, ei noita sanoja voi ulkopuolinen ilman sanakirjaa ymmärtää. Rotvallin kävin katsomassa googlesta, kun en millään keksinyt sille muuta käännöstä kuin rotikka eli rottweiler-koira.
Kyllä kai se lapsuudessa kuultu ja opittu murre on aika tiukasti sidoksissa myöhempään identiteettiin, vaikka sitä ei myöhemmin itse jatkuvasti käyttäisikään. Minä en ehkä enää edes osaisi, ainakaan ihan välittömästi, puhua puhdasta Tampereen seudun murretta. Toisaalta minulle äidinäidin aikoinaan puhuma karjalan murre on yhtälailla hyvin tutun kuuloista ja tunteita herättävää, mutta sitäkään en osaisi sellaisenaan itse puhua. Noiden molempien murteiden jotkin sanat tuovat kuitenkin mieleen lämpimiä läikähdyksiä.
VastaaPoistaTuo rotvalli-rottweiler oli hauska!! :-DD