Lupauksia keväästä?

Helmikuu alkaa olla viimeisillään ja jo jonkin aikaa näilläkin leveysasteilla on näkynyt, kuulunut, tuoksunut ja tuntunut jonkinlaisia lupauksia lähestyvästä keväästä. Luin juuri lehdestä, että herkimmät allergikot ovat jo saaneet oireita ja lähipiirissänikin olen ollut havaitsevinani pientä silmien kutinaa ja aivastelua. Tosin nuo ensimmäiset pöllähdykset ovat kyllä saapuneet keskemmältä Eurooppaa. Tuulet ovat tuoneet mukanaan kuulemma ainakin lepän ja pähkinäpensaan siitepölyhiukkasia. Suomen puolella ensimmäisten puiden ja pensaiden kukinta alkaa yleensä vasta maaliskuun loppupuolella.

Kun mietin englanninkielistä käännöstä sanalle kevättalvi, keksin esimerkiksi seuraavat ilmaisut: late winter, early spring, time between actual winter and spring ... Oikeastaan meidän kevättalvi-sanamme on aika kompakti ja selkeä ilmaus. Kansanperinteen mukaan Matti (24.2.) aloittaa kevättalven. Omassa mielessäni kevättalvi alkaa siitä, kun sydäntalvi on ohi, eli aurinko alkaa loimottaa hangilla,  aurinkolasit kaivetaan viimein esille ja kun lumen pinnalla lojuvat roskat tulevat näkyviin ja lumen pintaa tummempina lämpiävät ja samalla sulattavat lunta ympärillään (jotain iloa roskistakin siis!). Ja sitten tuulessa alkaa olla ihan erityinen keväinen tuoksu. Kyllä sen vaan tietää. 

Tylsimykset sanovat tietenkin, että vielä se oikea talvi kiristää otettaan ja hetken on vielä odotettava, mutta mitäs siitä; suunta on selvästi parempaan! Nyt vain toivotaan lisää lämpöisiä, aurinkoisia, kuivia ja tuulisia sääjaksoja, niin sulavat nuo likaiset ja harmaat lumet jo pois ainakin täältä Etelä-Suomesta. Pohjoisempana ehkä ainakin matkailuyrittäjät ja alan harrastajat toivovat vielä hiihto- ja laskettelukelien jatkuvan.

Selviä merkkejä kevään etenemisestä olen bongaillut päivittäisillä kävelyilläni, ja niitä onkin hauska täällä taas seurailla muutaman vuoden tauon jälkeen. Asioita tulee siksi katsottua ja kuunneltua ehkä vähän tarkemmin. Mustarastaan laulu sinertyvässä iltahämärässä kuulostaa nyt erityisen kauniilta, talitiaisten tityyt ja varsinkin jäiden sulamisesta aiheutuvat äänet ovat vertaansa vailla ja välillä tulee ihan pakahduttava olo. Tätähän se talven taittuminen oli!

Ehkä hitusen ärsyttävä juttu ovat toisenlaiset linnut, jotka viimeistään kevään tullen alkavat tulla vähän liian hanakasti iholle. Feissarit. Eilen reippaalla kävelylenkilläni puiston rannassa kohtasin näitä siivekkäitä. Ensimmäinen kysyi ensi töikseen, että puhunko suomea. Koska kysyjällä ei ollut mitään, ainakaan nopeasti näkyvillä olevia merkkejä tai tunnuksia, ja hän näytti tavalliselta epätietoiselta nuorelta mieheltä, vastasin ystävällisesti puhuvani ja mielessäni arvelin, että hän tarvitsee vain apua löytääkseen oikean reitin jonnekin. Huomasin kuitenkin nopeasti, että hän alkoikin kaivaa repustaan esitteitään. Voi hitsi, en halunnut pysähtyä keskustelemaan perusteellisemmin mistään, edes epäilemättä tärkeästä asiasta, vaan toivoin pääseväni jatkamaan nopeasti hyvärytmistä reipasta lenkkiäni. Sanoin vain hymyillen kiitos ei ja jatkoin matkaa. 

Muutaman minuutin kuluttua näin jo toisen nuoren pojan, joka näytti olevan samaisella asialla ryhtyessään lähestymään minua.  Ja aivan oikein, taas kysymys kuului, että puhunko suomea. Hymyilin ja sanoin puhuvani, mutta jatkoin vain matkaa pysähtymättä. Kun sama toistui vielä uudelleen Finlandiatalon nurkalla, aloin jo oikeasti ärsyyntyä. Eikö noilla nyt ole yhtään pelisilmää?!! Ei kai kukaan hikinen lenkkeilijä halua pysähtyä rupattelemaan kesken lenkin. Kylmähän siinä tulee! No, ymmärrän, että menoni näytti noista nuorista pojista kenties rauhalliselta ajantappo-taapertelulta, mutta silti!! 

Uusi piirre (ainakin minulle) hommassa oli, että helposti näkyvät tunnukset feissarilta puuttuivat. Varmasti monen kävelijän onkin siksi vaikeata valmistautua tähän täsmäiskuun varastossa olevilla repliikeillä, joilla noista tilanteista on tottunut pääsemään nopeasti ohi. Ja se se ehkä oli homman tarkoituskin; yllättää vastaantulija totaalisesti ja saada hänet vastaamaan heti aluksi ainakin kerran myöntävästi, nimittäin tuohon kieli-kysymykseen. Sen jälkeenhän on tutkitusti helpompi saada seuraaviinkin kysymyksiin myöntävät vastaukset.

Ehkä turhan paljon tuo kokemani harmitus saa nyt tilaa tässä yhteydessä. Yleensä feissarit ajavat ihan hyviä ja tärkeitä asioita ja sitäpaitsi useimmat ovat ihan kohteliaitakin. Huomaan kuitenkin ärsyyntyneeni tavasta, jolla lahjoittajien kalasteleminen nykyisin näyttää tapahtuvan. Kolme saman asian kauppaajaa peräkkäin oli jo hivenen liikaa. Kilpailu on varmasti kovaa, mutta tosiaankin sitä pelisilmää heille toivoisin. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja vaikkapa päärautatieaseman edustalla olen jo tottunut heitä kohtaamaan, mutta lenkkipolku on varattu omille ajatuksilleni ja pään nollaamiselle. Itsekästä? Kyllä, mutta ei se silti ole niin hirmuisen paljon vaadittu. Eihän?

En nyt tämän enempää aio ärsyyntymiseen omaa tai sinun aikaasi käyttää. Mietitään mieluummin tähän mainioon vuodenaikaan liittyviä juttuja. Joko sinä olet löytänyt lupauksia keväästä? Krookuksen tai helmililjan alkuja tai muuta ihanaa? Vai nautitko vielä täysillä puhtaista valkoisista hangista ja suksien rahinasta lunta vasten? Olisi kiva kuulla.

Torstinpäiväterveisin,
Leena

Postauksen kuvat ovat Uunisaaren rantamilta, Kaivopuiston edustalta.