Kävelyllä kotinurkilla, osa 3.Tervaa ja merituulta

Tänään Kruununhaan kaupunginosan kävelyretki tehdäänkin kapeiden kivisten katujen sijaan raikkaaseen merimaisemaan ja loikataan vaikka Liisankatua pitkin alas suoraan rantaan ja tervantuoksuun. Pidä huivistasi kiinni!

Krunikan itäreuna rajoittuu Pohjoisrantaan ja aina Korkeasaaren vesialueeseen asti. Sivumennen sanottuna olen oikeastaan vähän hämmentynyt ymmärrettyäni, että myös isoja vesialueita voi kuulua kaupunginosaan. 

Pohjoisrannassa sijaitsi jo 1700-luvulla Helsingin pääsatama.  Paikka oli mainio, koska se lepäsi mukavasti Katajanokan suojassa ja ranta oli riittävän syvä. Laivojen oli näissä olosuhteissa helppoa ja luontevaa kiinnittyä laituriin. Ensimmäinen pistolaituri paikalla on ymmärtääkseni ollut jo 1652. Kalastajat ja käsityöläiset alkoivat rakentaa sataman läheisyyteen, meren äärelle, pieniä puutalojaan jonkinlaiseksi rykelmäksi ja sitten 1800-luvun puolivälin jälkeen Pohjoisrantaan alettiin rakentaa myös komeita kivitaloja.

Helsinkiläisille tutun Halkolaiturin paikalla on ollut laivalaituri jo ainakin 1700-luvulta asti. Nykyinen T-muotoinen Halkolaituri rakennettiin valmiiksi 1889-1891 välisenä aikana. Laiturin kautta rahdattiin maihin muun muassa viiniä, suolaa, hedelmiä ja siirtomaatavaroita. Vähitellen Pohjoisrannan merkitys satamapaikkana kuitenkin väheni ja laivaliikenteen painopiste siirtyi muualle, koska Pohjoisranta oli jäänyt ilman tärkeää rautatieyhteyttä. 

Pohjoisrantaa Terviksesta zoomailtuna

Hauskana menneen ajan muistelona olen kuullut, että 1870-luvulla Pohjoisrannan jäälle avattiin luistinrata, josta tuli heti suosittu kohtauspaikka. Rataa reunustivat jäähän isketyt kuuset, joiden välissä iltaisin tuikkivat värilliset valot. Rantapaviljongissa myytiin hehkutettuja viinejä ja limonadia sekä piparkakkuja. Yhteisluisteluissa rata suorastaan vilisi nuorisoa, joka viiletti jäällä Kaartin soittokunnan tahdissa. Radalla luistellessa tavttiin mielitiettyjä ja solmittiin uusia tuttavuuksia. Huomasin muuten jossakin vanhan mainoksen, jossa ylistettiin tuota Helsingin Luistinklubin rataa. Siinä mainittiin, että soittoa on iltaisin 3 tai 4 kertaa viikossa ja radalle pääsi myös kävelemään 1 mk:n sisäänpääsymaksusta.

Luistelijoita tauolla Pohjoisrannan jäällä 1906. Kuva Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista, kuvaaja tuntematon

Vaikka samanlaista luistinrataromantiikkaa ei nykyisin enää olekaan koettavissa, juuri Halkolaituri vetää ainakin minua puoleensa. Suuntaan kengänkärkeni sinne aina kun aikaa on vähän, mutta silti mielen on vallannut vahva tarve kuunnella lokkeja, haistella tervan tuoksua ja ihastella tuulen ulinaa puupurjelaivojen mastoissa ja köysissä. Sellainen tarve ja kaihomieli iskee kummasti varsinkin keväisin.

Kruununhaan asukasyhdistys oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että Helsingin kaupunki teki vuonna 1991 päätöksen Halkolaiturin kunnostamisesta purjelaivojen käyttöön. Kolme vuotta myöhemmin laituri sitten vuokrattiin Helsingin Purjelaivasatamayhdistykselle, joka tarjoaa nyt satamapaikkoja ihastuttaville perinnelaivoille. Laiturilla pääsee siis katselemaan puisia purjelaivoja ja -veneitä, sekä muutenkin näkemään ja kokemaan lähietäisyydeltä purjehdus- ja laivaperinnettä. Siellä voi nähdä ison purjelaivan lähdön merelle tai purjeenlaskut ja laivan kiinnittymisen satamaan. 

Pohjoisrannasta kulkee myös pengertie läheiseen Tervasaareen. 

Nimensä saari on saanut sielä sijainneista tervan vientiä harjoittaneiden kauppiaiden tervavarastoista. Terva-aitat oli sijoitettu saarelle palovaaran vuoksi. Vuonna 1939 saari yhdistettiin mantereeseen Tervassaarenkannaksen välityksellä ja sen jälkeen kaupunki alkoi pitää aluetta varastonaan. Vielä 1960-luvun alussa lauta-aita sulki sinne johtavan kannaksen, sillä saari oli yhä varastoalue ja lumenkaatopaikka ja täynnä hylkytavaraa. 

Tervasaarenkannasta pitkin saareen pääsee kävellen, polkupyörällä ja autollakin parkkipaikalle asti.

Kruununhaka-Seura halusi kuitenkin pelastaa saaren ja siellä olevan purku-uhan alla olevan vanhan aitan parempaan käyttöön. Kaupunginosa oli nimittäin menettänyt palasen vuosisataista rauhaa ja idylliään, kun Pohjoisrannan upea lehmuskuja oli tuhottu joitakin vuosia aikaisemmin ja rantaan sen tilalle oli rakennettu leveä ja vilkas liikenneväylä. Kruununhakalaiset olivat uuden tien myötä menettäneet suositun virkistysalueensa meren äärellä. Tervasaaren pelastushanke onnistui ja 1960- luvun lopulla saareen perustettiin jo ensimmäinen kesäkahvila. 

Nykyisin krunikkalaiset ulkoilevat tällä pikkusaarellaan usein koirineen ja/tai lapsineen. Molempiin tarkoituksiin saarella on omat alueensa. Koirille on rannassa jopa hauska uimapaikka! 

Tervasaari onkin selvästi Krunikan keidas, muutenhan Kruununhaka on kaupunginosista vähiten vihreä, jos siis lasketaan viheralueiden määrä suhteutettuna asukaslukuun. 

Tervis on ihana piknik-paikka, mutta jos omat eväät ovat unohtuneet, saaressa voi nälän tai janon yllättäessä poiketa myös vanhassa aittarakennuksessa toimivan autenttisen ravintola Savun hämäriin sisätiloihin tai aurinkoiselle terassille. Juuri tarkistin asian ja huomasin, että tänä kesänä ravintolan kesäkausi alkaa 21.5. Viime vuosien suomenlomilla en Savussa ehtinytkään käydä, mutta tänä kesänä asia varmasti korjaantuu. Aiemmilta vuosilta muistan, että miljöö oli mukava, ruoka hyvää ja palvelu hitaanpuoleista. Onkohan tilanne yhä sama? Pitänee tarkistaa käytännössä tämänhetkinen tilanne. 

Savu vielä odottelee kesäkauden alkamista.

Toukokuun alkupuoliskolla saaressa on vielä ollut melko hiljaista, mutta aurinkoisina päivinä ainakin minä olen ehtinyt jo nauttia siellä vilakasta merituulesta, lokkien ja tiirojen huudoista, Katajanokalta näkyvien jäänmurtajien jämäkästä kauneudesta, mattolaiturin tunnelmasta, vastapäisen Korkeasaaren rantanäkymästä, tylyhköstä Merihaan siluetista ja Terviksen koirapuiston iloisista ja riehakkaista uimamaistereista. Tämä pikkuruinen saari on vaatimattomasta koostaan huolimatta ihana merellinen virkistäytymispaikka tällaiselle kantakaupungin maakravulle!! 

Purjevene lähdössä merelle . Taustalla Katajanokan jäänsärkijä Voima.

Merihaan (mielestäni vähän tyly) siluetti

Koirien uimaranta Tervasaaressa

Pohjoisrannasta olisi vielä monen monituista juttua kerrottavana, mutta olkoon tämä nyt tässä. Ehkä joskus myöhemmin lisää myös noista ihanista historiaa huokuvista taloista ja niiden asukkaista.

Tänään maanantaina, Kukan päivänä, mielessä pyörii vielä mennyt vilkas viikonloppu. Lauantai oli minulle mieluinen kurssi- ja koulutuspäivä ja eilinen sunnuntai vilahtikin sitten nopeasti vierailuineen, äitienpäiväbrunsseineen ja -lounaineen. Lämpimiä ajatuksia noiden ihanien hetkien järjestäjille! Kiitos. Olette rakkaita.

Nyt kaikille muillekin valoisaa maanantaita ja alkavaa viikkoa. Kevät on todella hyvässä vauhdissa, vaikka oikeasti lämpimät päivät ovat taas hetken antaneet odottaa itseään.

Ajatuksin,
Leena