perjantai 9. helmikuuta 2018

Meiltä etelään



Magritte: Golconda
Viikko sitten olin Kn mukana Belgian puolella ensin Brysselissä ja sitten Mechelenissä. 

Belgiahan sijaitsee Alankomaiden etelänaapurissa ja olen tainnut ennenkin mainita, että maiden välinen raja ei näy varsinkaan junalla reissatessa juuri ollenkaan. Tosin jos on oikein tarkkana, Alankomaiden viimeisellä asemalla Rosendalissa junassa kulkevan kahvirepun kantaja vaihtuu. Juu, noissa hitaammissa intercity-junissa ei siis ole kahvilavaunuja, eikä edes Suomen junista tuttuja kahvikärryjä, vaan junaan hyppää yleensä iloinen ja nauravainen nuori iso musta reppu selässään. Repun kätköistä löytyy kahvia, teetä, kaakaota, virvoitusjuomia, leipiä, suklaapatukoita ja pikkusuolaisia ynnä muuta ynnä muuta. Eli siinä se raja.



Magritte: Hegels Holiday

Olin suunnitellut tälle reissulle Brysselin hienojen katumaalausten bongailua ja valokuvaamista, mutta Brysselissä oli todella kurja sää. Satoi valtoimenaan ja tuulikin kaupanpäälisiksi. Eli museoilma! K työskenteli jossakin parlamentin sisuksissa sateelta turvassa ja minä kiiruhdin kuin Maija Poppanen sateenvarjostani riippuen Magritte-museoon klik. Olen tuolla käynyt kai ainakin kolme kertaa, mutta ei haitannut. Kuudella eurolla lunastin itselleni aikaa pohtia filosofisia kysymyksiä perin pohjin. Ja samalla kuivatella kenkiäni.



Magritte on minulle vähän kaksijakoinen pähkinä. Toisaalta kuvat selvästi vähän ärsyttävät minua, mutta toisaalta ne kuitenkin aina kuin salaa haastavat minua mietiskelemään aika perinpohjaisiakin juttuja. 
Magritte: The Son of Man
Nuo surrealistiset kuvat kääntävät ironisesti asioiden normaalin järjestyksen päälaelleen. Taulut voi halutessaan ohittaa nopeasti vain hymähdellen niiden hassuille jutuille, mutta jos kuvien kohdalla pysähtyy vähän syvällisemmin pohtimaan asioiden jujua, saattaa pian olla vähän suossa. Tai ainakin minulle käy niin, kun pohdin kuvataiteen metafyysisen ja fyysisen representaation ideaa. No, ainakin sain kenkäni taas kuiviksi. 


Magritte: The Treachery Of Images

Mechelenissä, joka muuten on Brysselin ja Antverpenin puolivälissä (parisenkymmentä kilometriä kumpaankin), yövyimme minulle ennestään tuntemattomassa hotellissa. Martins Paterhof on 1867 rakennettu Fransiskaaniluostarin kirkko, joka on joskus myöhemmin muunnettu hotelliksi. Ainakin meidän huoneemme oli tosi hulppea. Huhuh.



 Melkein kaikissa huoneissa on kuulemma säilytetty alkuperäisen rakennuksen yksityiskohtia, kuten ikkunamaaluksia, kattoholveja ja kaari-ikkunoita.



Hyvästä mausta en oikein tiedä, mutta olihan tuo aika erikoinen ja  selvästi erilainen kokemus. Ja sitäpaitsi hyvänmakuinen oli ainakin huonepalvelun suppeasta listasta tilaamamme illallinen. Orvokkeineen kaikkineen.




Jostain syystä tykkään Mechelenistä, vaikka melkein joka kerta siellä käydessäni on ollut aika huono sää. Nyt aamupäivän sateen jälkeen aurinkokin ilmestyi paistelemaan, vaikka aika koleata kyllä oli ja hanskat ja kaulaliina välttämättömät. 



Kaupunkikuvassa näkyi jo selvästi lähestyvä Ystävänpäivä. Etenkin suklaakauppojen ikkunat pursusivat kaikkea sydämellistä. Belgiassahan suklaa näkyy kyllä muutenkin. Oluen lisäksi.

Taustalla näkyy st Rumboltin katedraali ja 1520 rakennettu 97m korkea kellotorni.

Kaupungintalo Grote Marktin laidalla
Kaupungin keskusta on aika pieni ja helposti hanskassa. Tälläkin kerralla käpeksin vanhoja katuja pitkin ja harrastin lempipuuhaani, eli katselin ihmisiä, vanhojen rakennusten arkkitehtuuria ja ihmettelin vaikuttavaa kaupungintoria. Kun sade aamupäivällä ripsotteli tai kun sormia paleli, poikkesin lämmittelemään St Rumboltin katedraaliin, hauskoihin kauppoihin tai kaupungintorin reunalle kahvilaan kevyelle lounaalle. 


Katedraali sisältä

Omalle suosikkipyhimykselleen saattoi sytyttää kynttilän.

Kävelin jälleen myös kanavan rantaan rakennettua kävelyreittiä pitkin ja katselin miten selvästi oli näkyvissä uudemman arkkitehtuurin maihinnousu ja tilan valtaaminen vanhalta tyyliltä.




 

Vielä se oli ihan ok ja oikeastaan kontrasti näytti jossakin myös kivalta, mutta ainakin minä toivoisin silti myös vanhan kaupunkikuvan säilyvän mahdollisimman eheänä. Nuo uudet rakennukset kun olivat vähän persoonattomia ja voisivat oikeastaan olla missä tahansa Euroopan kaupungissa. Ääää. Taas tämä vanha jurputtaja heräsi. Mecheleniin en taidakaan ihan heti kyllästyä. 


Uuden puolen asukas

Vanhan naapuruston edustaja

Seuraavalle kerralle toivon kyllä kaunista ja vähän lämpöisempää säätä, koska haluaisin kovasti kiivetä korkeaan kirkontorniin. Sieltä kuulemma hyvällä säällä voi nähdä kaupungin yli todella kauas. Näköalatasanteella ei kuitenkaan ole katosta, joten sateella tai kylmällä tuulella tuonne korkeaan torniin en innostu kapuamaan. Onneksi K:lla on usein asiaa Mecheleniin!


Tämä siis jäi vielä valloittamatta.
Onko Magritten kuvat teille tuttuja? Entä olisiko jollakin muita kivoja vinkkejä Brysselin vierailuihin? Atoniumin, Manneken Pisin ja nuo muut tavallisimmat olen nähnyt, mutta paljon olisi vielä katsomatta.

Reipasta laskiaista! 
Hollannissa kerätään voimia karnevaaleihin.

Tot ziens!
Leena

8 kommenttia:

  1. Minä en ole museoihminen ollenkaan, mutta jotenkin sinä saat museot kuulostamaan aina niin kovin mielenkiintoisilta. Itse asiassa nyt tajusin, että ehkä minun pitäisikin käydä museoissa juuri sen takia, että ne herättävät minussa usein kaikenlaisia ärsytyksen tunteita. Kannattaisi ehkä tutkailla, mistä ärsytyksen tunteet oikein kumpuavat! Saattaisin oppia taas jotakin uutta itsestäni. :-) Kiitos ideasta!

    Johan oli hotellihuone! Vähän toista kuin ketjuhotellien huoneet, jotka ovat enemmän tai vähemmän samasta puusta veistettyjä joka puolella maailmaa. Panenkin nimen muistiin, jos joskus eksyn noille kulmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, etten minäkään ole varsinainen museoihminen. Varsinkin kaikki sellaiset isot vitriinimuseot ovat mulle ihan kauhistus. K on tosi tunnollinen museokävijä ja jaksaa katsoa KAIKEN. Minä usein odottelen, vaihdan jalkaa ja katselen enemmänkin rakennuksen seiniä, ikkunoita, ovia ja semmoisia. Paitsi jos olen oikeasti kiinnostunut museon aihepiiristä.

      Taidemuseot ovat oikeastaan ainoita, joissa saan ajan kulumaan kuin huomaamatta. Vasta nyt keski-ikäisenä olen huomannut, että audio guide auttaa katsomisen rajaamisessa ja varsinkin jos sieltä voi poimia vain ne tähtijutut, saa kokemuksesta enemmän irti vähemmällä ponnistelulla. Tärkeintä varmaan, että yrittää syventyä vain sellaiseen, mikä itseä oikeasti kiinnostaa. Muuten saa näppylöitä ja tulee sellainen murrosikäinen olo.

      Poista
    2. Murrosikäinen olo. :-D Erinomaisen kuvaava termi! :-)

      Poista
    3. Onko sullekin tuttu? Mulle aina joskus iskee sellainen. Ja se on kyllä vähän kiusallista.

      Poista
  2. Minä fanitan Magrittea ja myöskin Mecheliniä, mehän oltiin siellä joulun jälkeen, ihan vaan poikettiin Antverpenistä tullessa.

    VastaaPoista
  3. Nämä sinun tarinasi ovat niin mielenkiitoisia. En ole koskaan käynyt Brysselissä saatikka Mechelenissä.
    Mielenkiintoinen ja maukas tuo rajanvaihto Belgian ja Alankomaiden välillä. Magritteen olen joskus tutustunut taidekirjan kautta, jänniä tauluja. Ymmärrän tuon kaksijakoisuuden tunteesi.
    Ja tuo hotelli! Onpas hulppea! Ja tuo illallinen - ei huono!
    Kiitos taas mielenkiintoisesta esittelystä. Minä täällä tulen vähän jälkijunassa... mutta mielelläni kuljen reittejäsi.
    Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
  4. Ihana Tuula, olet niin herttainen kun jaksat laittaa kommentin tänne. Ilahduin kovasti ja tietysti kiva jos tykkäsit kulkea mukanani reissussa. Jälkijuna ei ainakaan minua haittaa yhtään!

    VastaaPoista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!