tiistai 17. toukokuuta 2016


Berliini -niin rakas paikka 








Oho, kylläpä viimeisimmästä postauksesta onkin vierähtänyt aikaa. 
Nyt kuitenkin taas iloisia matkakuulumisia.




Viime viikolla torstaina lähdimme yhteen ehdottomista suosikkipaikoistani, nimittäin Berliiniin. Sinne on onneksi täältä Amsterdamista vain tunnin lentomatka.  Ihan hyrisen ilosta sinne matkustaessani. Äkkiseltään katsottuna Berliini on suuri, kova ja joiltain osin jopa tyly paikka. Minulla sinne liittyy kuitenkin monta hyvin onnellista hetkeä ja tärkeätä tapahtumaa, joiden vuoksi kaupungilla on minulle ihan erityinen merkitys.



Monen talon ulkoseinässä näkyi somia linnunpönttöjä.

Berliinissä on valtavasti katsottavaa. On museoita, puistoja, historiallisia rakennuksia ja nykypäivää ihmeteltävänä niin paljon, ettei yhden reissun aikana jaksa puoliakaan katsoa. Tykkään ajella U-bahnilla ja kummastella maanalaisten asemien ääniä, tuoksuja ja ihmisiä. Siellä voi nähdä melkein mitä tahansa!







Berliinin historia on puhutteleva ja toisen maailmansodan jälkeen jaetun kaupungin muistot ovat yhä vahvasti läsnä.
Berliini tuhoutui toisessa maailmansodassa perusteellisesti, ja sodan jälkeen se muistutti kuulemma jättiläistyömaata kun jälleenrakentaminen pääsi vauhtiin. Pitkään Berliini oli kylmän sodan polttopiste. 1961 rakennettu muuri kiersi Länsi-Berliinin, joka jäi DDR:n ympäröimäksi erillisalueeksi. Kun Itä- ja Länsi-Berliini vuonna 1990 yhdistettiin ja Berliinistä tehtiin seuraavavna vuonna jälleen pääkaupunki, alkoi uusi vilkaan rakentamisen kausi. 



Tänäkin päivänä keskustassa rakennetaan uutta ja korjataan vanhaa.

Ensimmäisiä kertoja Berliinissä käydessäni 90-luvun loppupuolella suuri osa alueesta oli vielä täynnä nostureita ja rakennustyömaata. Nyt uudet rakennukset ovat jo lähes kauttaaltaan täyttäneet keskustan entisen tyhjän ei-kenenkään-maan. Muutaman vuoden välein olemme Berliinissä vierailleet ja parin vuoden takaiseen matkaan verrattuna en enää isoa muutosta keskustan kaupunkikuvassa havainnut.




Onneksi olen jo aikaisemmin ehtinyt moneen kertaan kiertää pakolliset kaupungin turistinähtävyydet, joten nykyisin voin rauhallisin mielein keskittyä seuraamaan kaupungin muuta elämänmenoa. Tähän postaukseenkaan en nyt laita mitään varsinaista kaupunki-infoa, koska turistioppaista löytyy kaikki oleellinen. Ajattelin kuitenkin tarjoilla joitakin kuvia ja kertoilla omia tunnelmiani tältä matkalta.





Minulla oli ensin pari päivää aikaa kierrellä yksikseni kaupungilla. Nämä päivät vietin etupäässä kaduilla, kaupoissa, pihoilla ja puistoissa keskustan itä- ja pohjoispuolella. Kaksi ensimmäistä yötä olimme hotellissa lähellä Naturkunde-museota. 


Kuinka kauan onkaan nyt?

Tällä alueella on nykyisin paljon saneerattuja taloja, komeita edustusrakennuksia ja hienoja ravintoloita sulassa sovussa ränsistyneiden kerrostalojen, rähjäisten takapihojen ja rakennustelineiden ympäröimien vanhojen talojen keskellä. Kävelymatkan päässä sijaitsee esim. Alexanderplatz, kuuluisa TV-torni eli Fernsehturm (lempinimeltään muuten Telespargel eli teleparsa), Hackeshe Höfe ja paljon muuta.










Hackeshe Höfen ensimmäisellä sisäpihalla on kaunista kaakeliseinää.






Berliinissä matkailleet tietävät varmasti myös Museuminsel-museosaaren, joka sijaitsee keskustassa Spree-joen kahden haaran välissä. Museot siellä ovat toki upeita, mutta tällä kertaa nautimme niistä vain ulkoa päin.



Spreen varrella. Taustalla Bodemuseum ja museosaari.

Hauska juttu oli perjantai-iltana joen varressa Bodemuseumia vastapäätä sijaitsevan ulkoterassin swing-tanssit. Oli mielettömän hauskaa tanssia Lindyhoppia ulkolavalla auringon laskiessa lämpimässä kesäillassa. Muina iltoina olisi ollut tarjolla Argentiinalaista tangoa tai salsaa, mutta meille lindy sopi nyt mainiosti. 




Seuraavat pari yötä majoituimme Kurfurstendammin alueella, jossa sijaitsi aikoinaan Länsi-Berliinin keskusta. 


Kempinski-hotellin aamiaisterassi.




Nykyäänkin se on hyvin suosittua ostosaluetta, vaikka ei tahdokaan enää pystyä kilpailemaan Potsdamer Plazin tai Friedrichstrassen kauppakäytävien kanssa. Mielestäni kuitenkin Kuddamm, hieno KaDeWe-tavaratalo ja Fasanenstrasse ovat yhä niitä eleganteimpia ostospaikkoja Berliinissä.


Miesten kevätmuotia


 No, ehkä myös Friedrichstrasse Quartieren Lafayette on aika hienostunut yhä vielä. Taidan olla vähän vanhanaikainen.


Paljon jäi nytkin kiertelemättä, koska lempipaikkoja on niin paljon ja kaupunki on niin iso. Oikeastaan tuntuu siltä, että yhteen Berliiniin mahtuu monta pienempää, keskenään ihan erilaista kaupunkia. Tällä kerralla emme esim. pistäytyneet lainkaan Kreuzbergissä, joka on hyvin suosittu ja houkutteleva kaupunginosa tai Tiergartenissa tai.. 



Täällä on mielestäni länsi-puolen paras kahvila. Tunnelma on aivan huippu!


Yksityiskohtia Fasanenstrasselta 




Onneksi ehdimme sentään sunnuntaina käväistä Prenzlauer Bergissä, joka kuuluu ehdottomiin suosikkikaupunginosiini. Etenkin eräs kahvila siellä on jokaisen Berliinin reissun must! 



Kahvila nimeltään 1900

Myös keskustassa sijaitseva Gendarmenmarkt, jota myös Berliinin kauneimmaksi aukioksi kutsutaan, on meillä ihan pakollinen paikka kaupungissa käydessä. Sinne liittyy paljon kauniita ja romanttisia muistoja.














 Ravintoloita ja kahviloita on ällistyttävän paljon ja niiden taso vaihtelee laidasta laitaan. Ehdin syödä hienosti parsaa ja porkkana-appelsiini-inkiväärikeittoa ja lohta ja vähemmän hienosti curry-wurstia ja Döner kebabia ja sitten monenlaista muuta siltä väliltä.

Vaikka tästä postauksesta tulikin vähän sillisalaatti, matka oli ihana. Siitä jäi hyvä maku ja mieli.

Nyt jään odottelemaan illalla saapuvaksi rakasta ja odotettua vierasta Suomesta. Hän viettääkin loppuviikon täällä Amsterdamissa työasioissa, joten hyvää seuraa on luvassa!

Aurinkoisia päiviä!
Doei, Leena

  

4 kommenttia:

  1. Hei Leena!
    Olipa kiva kulkea pitkästä aikaa Berliinissä! Tuttuja katuja ja tuttuja paikkoja. Kiitos!
    Minulle Berliini on myös yksi suosikkikohteista. Pikkusiskoni oli viisi vuotta Berliinissä töissä ja niillä vierailuilla Berliini tuli tutuksi. On yksi mielenkiintoisimmista kaupungeistä Euroopassa, ellei mielenkiintoisin, mitä tiedän.
    Minua kiinnostaa toinen maailmansota, juutalaisvainot, kylmän sodan aika... Ja uusi Berliini ja Potsdamer Platz, elokuvafestarit ja upea filmimuseo. Nyt alkoi kovasti mieli taas Berliiniin, jokunen vuosi on kulunut, kun siellä viimeksi on tullut käytyä.
    Kiitos hienoista kuvista ja tunnelmista, minä aivan innostuin.
    Ihanaa kuluvaa viikkoa! Ja sinulla on ollut siellä viikonloppuvieraskin.
    terv. Tuula

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Tuula ihananainen! Kiva, että löytyi toinenkin Berliini-fani. Minunkin mielestäni Berliini on ehkä kaikkein kiinnostavin eurooppalainen kaupunki jonka tiedän.

    Sinulla on varmasti hauskoja muistoja pikkusiskon luokse tehdyistä retkistä ;) Tuo filmimuseo ja elokuvafestarit on minulta vielä käymättä, mutta kiitos vinkistä. Nyt tiedänkin, mikä voisi olla uusi kohde seuraavalla Berliini-vierailulla.
    Mukavaa loppuviikkoa Turkkuseen!

    VastaaPoista
  3. Mahtava postaus ja paljon tietoa tällaiselle, joka ei ole Berliinissä koskaan käynyt.
    Ihastuin kuviesi rakennuksiin, varsinkin tuo sininen kaakeliseinärakennus meni suoraan sydämeen. Paljon kaunista näissä kuvissasi.
    Olisikohan Berliini meidän seuraava kaupunkikohteemme?

    Kiitos tästä ja hyvää toukokuun jatkoa <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Marianna<3,

    Berliinistä löytyy paljon kaunista, paljon rumaa ja paljon rumankaunista. Suosittelen lämpimästi Berliiniä matkakohteeksi. Kaupunki on niin valtavan kokoinen, että sinne on melkein pakko tehdä useampikin reissu, ennen kuin se vähitellen avautuu vierailijalle. Ja kuten sanoin, se koostuu useista täysin vastakkaisista elementeistä, joita sitten oma mieli liimailee jonkinlaiseksi kummalliseksi kokonaisuudeksi.
    Yhä vielä, hämmennyn joka kerta. Ja samalla ihastun siihen aina vain lisää.
    Iloa päiviisi!

    VastaaPoista

Jos kommenttiasi ei heti julkaista, älä hämmenny. Roskapostin välttämiseksi tarkistan ennen julkaisua vanhempiin postauksiin tulevat kommentit. Olen aina tosi iloinen pienestäkin oikeasta kommentista. ISO KIITOS!!