maanantai 18. kesäkuuta 2018

Kalmin jalanjäljillä Niagaralla


Niin siinä sitten kävi, että erinäisten pohdiskelujen ja vaakakuppien kallistelun jälkeen päädyin siihen, että lähdin K:n mukaan Kanadan reissulle. Vaakakupeissa painoivat toisella puolella pitkähkö lentomatka ja kuuden tunnin aikaerorasitus ja vaihtoehtoisesti toisessa mittakupissa parin viikon yksinolo täällä kotona (kun K olisi maailmankongressissaan Kanadassa) tai lento Suomeen sukulaisten ja ystävien huollettavaksi. Tarkkailtavana tai huollettavana oleminen kuulosti huonoimmalta vaihtoehdolta, koska yleensä kiusaannun kovasti kaikenlaisesta hössötyksestä. 

Kun kardiologi sanoi, että tällä hetkellä olemassa olevien tietojen perusteella kukaan ei voi sanoa kuinka todennäköinen uusi tajunnan menetys voisi olla ja että yksinolo on ehkä kuitenkin kaikkein riskaabeleinta, päätös mielessäni kypsyi aika nopeasti. Tunsin oloni ihan hyväksi ja luotin siihen, että saan tarvittaessa apua Kanadassakin. Ja kun tulevat tutkimuksetkin oli Amsterdamissa ajoitettu vasta juuri juhannuksen alle, niin siinä se. Kanada, tai oikeastaan hyvin pieni pala valtavasta alueesta, odotti tätä reissaajaa.


Jo kevättalvella suunnittelimme tätä matkaa

Lensimme Torontoon ja asetuimme keskustassa sijaitsevaan hotelliin. Se tulikin olemaan kahdeksan päivän ajan tukikohtamme, josta oli hyvä tutustua kaupunkiin ja vähän sen ympäristöönkin. Ensimmäisen kokonaisen päivän minä sain totutella aikaeroon ja lepäillä tutustuen vain ihan lähikulmiin. Laitan varmasti joitain kuvia myöhemmin myös Torontosta, mutta nyt postailen lähinnä seuraavan päivän retkestä Niagaralle. K:llakin oli silloin vapaapäivä ja olimme varanneet paikat koko päivän kestävälle bussiretkelle katsomaan tuota yhtä maailman suosituimmista nähtävyyksistä.


Vaikka Niagaran putoukset eivät ole millään maantieteellisellä mitalla mitattuna maailman suurimmat, ne ovat kiistatta maailman kuuluisimmat putoukset. Yli 10 miljoonaa matkailijaa vierailee alueella joka vuosi. Putoukset sijaitsevat Niagarajoessa Kanadan ja Yhdysvaltojen rajalla. Matkaa Torontosta on n.120 kilometriä. Kirkkaalla ilmalla Toronton korkeasta näkötornista voi kuulemma nähdä Niagaranputouksilta nousevan vesihöyryn.


Kun reilut 12 000 vuotta sitten Pohjois-Amerikan päällä ollut paksu mannerjää alkoi sulaa, Suurten järvien alueella syntyneet sulavesivirrat suuntautuivat kohti merta. Lisäksi jään painon vähetessä maa alkoi hitaasti kohota. Virtaava vesi kulutti kallioperää, joka koostui miljardien vuosien aikana syntyneistä kovuudeltaan erilaisista kivilajeista. Niagarajoen vesi kuluttaa heikompaa kiviainesta kovemman kiven kuluessa hitaammin. Joki virtaa Eriejärvestä pohjoisessa sijaitsevaan Ontariojärveen ja järvien välisestä korkeuserosta johtuen niiden väliin on syntynyt kaksi tai kolme putousta, laskutavasta riippuen. 


Putoukset eivät ole aina sijainneet täsmälleen sillä paikalla, missä ne nyt vyöryvät, vaan esimerkiksi viimeisen 250 vuoden aikana putousten paikka on siirtynyt pohjoisesta etelään n 865 metriä ja eroosio jatkuu edelleen. Vaikka nykyään putousten eroosiota kontrolloidaan yläjuoksun voimaloiden avulla, vieläkin pääputous liikkuu n. 3 cm joka vuosi.


Kuten jo kerroinkin, putouksia on kaksi tai kolme: Hevosenkenkäputous ja Amerikkalainen putous sekä Morsiushuntuputous. Hevosenkenkäputous on Kanadan puolella ja Amerikkalainen putous ja sen osanen eli Morsiushuntuputous Yhdysvaltojen puolella. Putouksia voi ihailla molempien maiden puolelta, mutta kuulemma vain Kanadan puolelta näkee ne kaikki kunnolla.

Tässä vielä videopätkä Amerikkalaisesta putouksesta K:n ikuistamana.

Ja tässä Hevosenkenkäputous

Me halusimme saada kunnon tuntuman ja rannalta katselemisen lisäksi lähdimme suositulle laiva-ajelulle. Pikkuinen purkki kuskaa halukkaat (tietysti lipun lunastaneet) niin lähelle putouksia kuin turvallisuus sallii. 


Yläjuoksulta kuvasimme tyrskyissä ponnistelevaa laivaa. Tuolla mekin hetki sitten seilasimme.

Matkustajille jaetuista sadeviitoista huolimatta kastuimme melko mukavasti kun emme malttaneet pysyä laivan sisätiloissa, vaan ihmettelimme veden mahtavaa kohinaa ja jylyä laivan kannelta. Kameranikin sai oikein kunnon lorauksen vettä ja vähintään linssi oli koko ajan pisaroiden täplittämä. Kokemus oli hieno ja vaikka pikkuiset laivat täyttyvät turisteista lähes ääriään myöten,  suosittelen muillekin paikalla vieraileville ehdottomasti laiva-ajelua. Jonot kulkivat nopeasti ja homma oli muutenkin hoidettu todella sutjaksti. Ryysistä ei edes huomannut (ja se on kyllä meikeläiseltä aika paljon sanottu!). Sadetakit vain räpsättivät tuulessa, silmälaseja oli kuivailtava tämän tästä ja putousten alla oli keskityttävä pitämään suu kiinni, ettei olisi joutunut pärskimään vettä. Lokitkin kaartelivat joka puolella napsien putouksista putoilevia kaloja. Ei siinä ollut aikaa muista turisteista häiriintyä.

Sadetakkien räpsätystä vesisuihkussa


Putouksilla olisi ollut myös mahdollisuus hypätä helikopterin kyytiin ja katsastaa maisema yläilmoista. Ja vielä kolmantena vaihtoehtona olisi ollut kävely yhden putouksenosan alle katselemaan vyöryvän veden voimaa siitä näkövinkkelistä. Kaikki vaihtoehdot olivat houkuttelevia, mutta koska meidän oli mahdutettava retkipäivään myös lounas, eikä aikaa siten ollut määrättömästi, meille riitti tuo mainitsemani laivaristeily vesiputousten juurelle. Putousalueelta lähtiessä pysähdyimme vielä Hevosenkenkäputouksen yläjuoksulle katselemaan ja kuvailemaan näkymää. Valtavat vesimassat ja tiheät vesihöyrypilvet putousten yllä olivat vaikuttavia sieltäkin katsottuna.

Tuoone putouksen taakse olisi päässyt myös kurkkimaan.

Sain muuten kuulla, että yllättäen Suomella on hauska yhteys Niagaran putouksiin. Enkä nyt tarkoita Suomi 100 -juhlan kunniaksi järjestettyä sinivalkoiseksi valaisemista viime vuoden itsenäisyyspävänä. Nimittäin suomalainen löytöretkeilijä Pehr Kalm päätyi historiankirjoihin 1700-luvulla Niagaran putousten ensimmäisenä tieteellisenä dokumentoijana. Kalm oli kasvitieteilijä, joka päätettiin lähettää tutkimusmatkalle Pohjois-Amerikkaan. Manner oli tuolloin vielä suurelta osin tuntematon ja vaarallinenkin. Alueella oli levottomuuksia, joihin oli houkuteltu mukaan myös paikallisia intiaaniheimoja. Meno oli ajoittain hurjaa ja uudisraivaajiakin kuulemma tapettiin joten siellä liikkuminen vaati varmasti tietynlaista seikkailunhalua ja rohkeutta. 


Nuori Kalm oli kuullut puhuttavan alueen suurista putouksista, joita intiaanit kutsuivat Niagaraksi ja lähti innokkaasti tutkimaan aluetta. Kasvien keruun ohella hän teki näistä valtavista putouksista kenttämittauksia ja ensimmäisenä antoi niille mittasuhteet. Tästä tieteellisestä kuvauksesta kirjoitettu artikkeli löysi tiensä moniin lehtiin ympäri maailman ja oli siten ensimmäinen tieteellinen kuvaus Niagarasta. Maailmalla Kalm tunnetaankin kuulemma kuuluisimpana suomalaisena löytöretkeilijänä. Suomessa tyyppi taitaa olla melko tuntematon. Ainakaan minä en ollut hänestä koskaan aikaisemmin kuullut.

Sen sijaan olen joskus kuullut kerrottavan tarinoita melkoisista huimapäistä, jotka ovat seikkailleet Niagaranputouksilla 1800-luvulla mm. hyppäämällä Niagaraan korkkiliivit yllä, tynnyrissä tai pelkässä uima-asussa tai sitten tanssineet nuoralla putouksen yläpuolella. Jotkin uskalikkojen yrityksistä ovat päättyneet onnellisesti, mutta aika usein myös huonosti. Sympaattiselta kuulosti tarina 63-vuotiaasta opettajattaresta, joka laski putouksesta tynnyrin sisässä. Tynnyrin pohjaan oli kuulemma kiinnitetty alasin painoksi. Rouva selvisi reissusta muutamalla ruhjeella, mutta alas selvittyään hän kuului todenneen, että menisi mieluummin kuolemaan tykkitulen eteen kuin teksisi saman uudelleen. 


Tässä yksi tynnyri... ei kun huimapää seikkailemassa
Lähes 100 ihmistä on tiettävästi mitellyt taitojaan tai onneaan Niagaran putouksissa jylläävien luonnonvoimien kanssa ja luin vielä jostain, että noiden seikkailijoiden lisäksi todella monia ihmisiä on hypännyt putouksiin itsemurhatarkoituksessa. Joka tapauksessa nykyisin kaikista uhkarohkeista yrityksistä rangaistaan kunnon sakoilla. Joskus viranomaiset saattavat tosin tehdä poikkeuksen ja myöntää seikkailulle luvan, kuten kävi eräälle kuuluisan sirkussuvun vesalle, joka käveli jokunen vuosi sitten köyttä pitkin putouksen yli. Tekoa sponsoroiva TV-yhtiö tosin vaati turvaköyden käyttöä.

Vaikka Niagaranputoukset ovatkin monien romanttisten häämatkojen kohteena, sellaisena en Niagaranputouksia niinkään näkisi (aikamoisen hulinan ja turistipaljouden vuoksi), mutta muuten kyllä hieno paikka. Ehdottomasti. Sillä mikään kuva, maalaus tai sanallinen selostus ei ole onnistunut ainakaan minulle välittämään sitä todellista tuntua hurjasta, jyrisevästä ja voimalla ryöppyävä vedestä.

Täällä Amsterdamissa ripsotteli tänään aamupäivällä vähän vettä taivaalta, mutta muuten on hyvin rauhallista.

Suloista Juhannuksen odotusta Suomeen!

Tot ziens!
Leena

13 kommenttia:

  1. Nyt täytyy ihan ensimmäisenä tunnustaa, että kun luin otsikon, niin luulin, että olit käynyt Afrikassa. Miten olen voinut kuvitella, että Niagara on Afrikassa? Onpa noloa. :-)

    Onneksi kuitenkin pääsit lähtemään, sillä tuo kuulostaa sellaiselta "kerran elämässä" -kokemukselta. Varmasti todella hieno reissu! Videoista kävi myös hyvin ilmi veden mahtava voima. Minua olisi saattanut ehkä hieman pelottaakin. Rupesinkin miettimään, eikö noille laivoille käy koskaan minkäänlaisia onnettomuuksia, kun uskaltautuvat noin lähelle putouksia. Sitäkin mietin, että tuonne kannattaisi varmaan laittaa vedenkestävät meikit. :-D

    Tuli paljon kivaa tietoakin tässä samalla! Ja ihana kuva huimapäästä seikkailemassa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samankaltaisia väärinymmärryksiä minullekin sattuu tämän tästä. Ei ollenkaan noloa. Vasta jos itse on käynyt paikalla, eikä sittenkään tiedä mikä maanosa on kyseessä, juttu kääntyy ehkä vähän nolon puolelle. Ainakin minulle moni paikka on kunnolla hahmottunut vasta kun olen itse käynyt paikan päällä.

      Joo, oli kyllä mahtavaa, että lähdin mukaan. Ainakin nyt on helppo sanoa kun kaikki meni ihan hyvin.

      En uskaltanut kysellä, onko laivoille sattunut vahinkoja, mutta aika varmalta meno näytti. Minä ratkaisin meikkiasian olemalla ihan ilman meikkejä ;-D ja tukka tiukalla mummonutturalla. Olisin voinut vaikka tynnyriin hypätä.

      Poista
  2. Oi, tuonnekin pitäisi päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtavaa kokea veden voima. Ihan uskomaton pauhu ja jyrinä putousten juurella.

      Poista
  3. Pari kertaa olen käynyt tuolla Kanadan puolella putouksia, Yhdysvaltain puolella en vielä koskaan. Upea paikka ovat putoukset minusta, näkemisen arvoinen tosiaankin. Kanada on muutenkin minusta kyllä kiva maa. Toivottavasti loma oli kaikin puolin onnistunut ja olet pysynyt hyvässä voinnissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että taisitte perheen voimin viettää kesälomaa (viime?)kesänä Kanadassa. Ja näitte karhun!!

      Meidän retkemme keskittyi vain pariin kolmeen kaupunkiin, koska en uskaltanut suunnitella patikoivani tässä tilanteessa. Vaikka mieli olisi kyllä tehnyt! Ja aikaakin oli niukanlaisesti, kun ensimmäinen viikko ja vähän ylikin kului Torontossa K:n kongressin vuoksi. Tykkäsin kovasti maasta ja voin kuvitella, että lasten kanssa tuolla on helppo olla lomalla ja kyllä tällainen toipilaskin pärjäsi oikein hyvin :-)

      Poista
  4. Hui. Liian pelottavaa mulle kaikki nuo putouksiintutustumisvaihtoehdot (etenkin laiva näyttää kovin pieneltä ja kiikkerältä kaukaa kuvattuna), mutta pakkohan sitä olis ollut uskaltautua, jos olisin noin lähelle päässyt. Varmasti hieno kokemus.

    Lauantaina katselin telkkarista Amazing Racea, jossa kilpailijat seikkailivat Afrikassa ja taksikuski oli ihmeissään, kun yksi pareista pyysi kyytiä Niagaran putouksille. Victoria kun taisi kumminkin olla se oikea.

    Täällä kelit näyttää kääntyvän kovin perinteisiksi juhannuskeleiksi, elikkäs vettä painaa taivaan täydeltä kovan tuulen kera ja pyhiksi vielä kylmenee. Ehkä hivenen (eli totaalisen..) tylsä ajoitus, mutta sinällään vesi kyllä tulee enemmän kuin tarpeeseen. Nurmikot on ihan ruskeita ja kaikki muutenkin ihan rutikuivaa pitkän sateettoman kauden jälkeen. Välimallin ilmasto täältä näyttää edelleen puuttuvan :)

    Iloista mieltä ja hyvää vointia sulle Leena <3

    VastaaPoista
  5. Laivakyyti näyttää pahemmalta kuin se oikeasti tuntui. Kuten Satulle mainitsinkin, en kyllä uskaltanut mistään kysellä, onko laivoille sattunut onnettomuuksia aiemmin. Kanadassa kaikki kuitenkin toimi aika tutun ja turvallisen oloisesti. Nuo 10 miljoonaa turistia joka vuosi taitavat olla Niagarallekin sen verran tärkeitä, että tyhmiä riskejä ei kannata ottaa.

    Perinteiset juhannuskelit. Joo. Täällä ei paljon juhannusta vietetä, mutta sää taitaa täälläkin olla hieman epämääräisen vaihteleva. Toivotaan että sade tulee siellä Suomessa lähinnä öisin, niin että nurmikot saavat vetensä ja maastopalojen mahdollisuus vähenee, mutta lomalaiset ja muutkin saavat silti nauttia kesästä. Olen kyllä ollut puolestanne niiiiin iloinen että alkukesä oli siellä upea. Se on vähintäänkin reilua edes joskus :-)

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia:) Olimme eksän ja parin tutun kanssa vuonna 2005 Niagaran putouksilla, kun asuimme New Yorkissa (vuorotellen Caracasin, Miamain ja New Yorkin kanssa). Ajoimme Kanadan puolelle, ja takaisin mennessä huomasin että minulta puuttui joku paperi, en muista mikä se oli mutta tärkeä dokumentti kuitenkin Kanadasta Yhdysvaltoihin mennessä, Piti sitten käydä maahanmuuttoviraston kautta mutta onneksi selvisi. Nuo putoukset ovat kyllä upea kohde, ja mielenkiintoista oli myös lukea suomalaisyhteydestä. Mukavaa juhannusviikkoa Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael :-)
      Sinulla onkin ollut liikkuvaista elämää tuolloin.

      Noilla rajoilla ollaan aika tarkkana. Kuulin, että jotkut hollantilaiset kongressivieraat olivat eksyneet vuokra-autollaan rajan tuntumassa Yhdysvaltain puolelle putouksilla käydessään ja siinä sitä olikin ollut sotku. Yhdellä heistä ei ollut ollut edes passia automatkalla mukanaan ja aika selvityksen olivat joutuneet tekemään. Mutta luulen, että vastaavaa tapahtuu aika usein ja viranomaiset ovat tottuneet kaikenlaiseen sähellykseen.

      Kaikenlaisiin suomalaisyhteyksiin sitä voikin törmätä. Maailmalla joku on kuulemma tehnyt väitöskirjankin tuosta suomalaisesta löytöretkeilijästä, vaikka Suomessa häntä ei juuri tunneta. Vanhuudenpäivänsä tuo Kalm vietti kuulemma Turussa, mistä oli kotoisinkin.

      Kivaa juhannusviikkoa sinullekin.

      Poista
  7. Upeat kuvat! Tuo on kuin seikkailua käydä Niagaran putouksilla. En varmasti edes osaa kuvitella noiden putousten jyhkeyttä. Minulle tuli tästä postauksesta mieleen Marilyn ja elokuva Niagara. Se taisi olla ensimmäinen "kuvallinen kosketukseni " Niagaraan.
    Hieno postaus! Kiitos Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en muista tuota elokuvaa, vaikka jostain luinkin siitä nyt kun reissua suunnittelimme. Täytyy etsiä se katsottavaksi näin jälkeenpäin.
      Niagara oli tosiaankin huima ja hieno kokemus. Kiva kun kävit kurkkimassa postaustani :-)

      Poista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!