Hengittelemässä

Hengittäminen. Maailman yksinkertaisin juttu, jolle ei kai paljon tarvitse huomiotaan uhrata. Sehän tapahtuu ihan itsestään ja automaattisesti. No ehkä reippaan liikunnan aikana huomaamme puuskuttavamme ja silloin joudumme vähän tasailemaan, mutta yleensä hengitys, samoin kuin vaikkapa sydämen lyönnit tai ruoansulatus, tulee huomattua vasta kun tapahtuu jotakin erityistä. Tai kun jokin menee pieleen.

Laulajat, näyttelijät, sukeltajat ja ehkä joku muukin ammatti tai aktiviteetti vaatii myös hengityksen huomioimista, mutta näin nopeasti ajatellen, tavallisessa arjessa emme sillä päätämme juurikaan vaivaa. 

Joskus, kauan sitten, olen opiskelujeni myötä joutunut miettimään äänenkäyttöä ja sitä kautta myös oikeata tapaa hengittää.  Nyt, paljon myöhemmin, olen meditaatioharjoituksissa kiinnostunut hengityksestäni uudelleen. Olen huomannut, että välillä on hyvä  antaa itselleni aikaa tutkailla ja tunnustella myös omaa hengitystäni. Se nimittäin taitaa kertoa aika tavalla omasta olostani ja voinnistani. 

Esimerkiksi stressaantuneena (tai vaikka huonossa asennossa istuessa) hengitykseni huomaamatta muuttuu usein hyvin pinnalliseksi. Tiedän, että silloin  käyttelen vain pientä osaa keuhkojeni kapasiteetista.  Ja jos hengitys toimii kovin vaillinaisesti, verenkierto ei pysty kuljettamaan riittävästi happea kaikille soluille. Se näkyy ja tuntuu taatusti olossani ja olemuksessani. Suurin ongelma taitaa usein vain olla siinä, että kaikessa kiireessä ja stressaantuneena ei tule riittävän usein pysähdyttyä kuulostelemaan tarkemmin omaa oloaan ja hengitystään.

Meditaatioharjoitukset ovat itselleni hyvä keino välillä oikeasti pysähtyä ja samalla kuunnella oloani ja itseäni muutenkin. Niiden aikana juuri hengityksen tutkailu on mainio ankkuri keskittymiseen ja kaikenlaisen ajatuspoukkoilun pysäyttämiseen. 

Jos kuitenkin meditaatio jo sanana saa jollakin niskakarvat nousemaan pystyyn, voi toki muuten vaan ottaa aikaa ja lähteä ulos hengittelemään, syventämään hengitystään ja tarjoilemaan aivo- ja kaikille muillekin soluilleen kunnon annoksen happea, jota koko kroppa oikein janoaa. Eikä todellakaan tarvitse meditoida sen kummemmin! Kunhan antaa ilman virrata pakottomasti sisään ja ulos ja huolehtii siitä, että keuhkot toimivat ja tuulettuvat pohjiaan myöten. Ainakin minä silloin ihan huomaamattani rentoudun ja virkistyn ja aivotkin toimivat vähän vireämmin. 

Hengittely on sitä paitsi ihan ilmaista huvia. 

Kuvat ovat viime viikonlopun hengittelyretkeltä Nuuksion kansallispuistosta. 

Ruskaterkuin,

Leena