perjantai 21. lokakuuta 2016

Mitä jos puhuisitkin lempeämmin itsellesi?

Mitä jos puhuisitkin lempeämmin itsellesi?






Epäonnistuitko? Mokasitko oikein pahemman kerran? Silloin yleensä nolottaa, hävettää ja tekisi mieli painua maan alle. Ja mitä menemme sinne maan alle tekemään? Tietysti jatkamme itsemme sättimistä, piiskaamista ja syyttelyä. 

Kuluneella viikolla olen miettinyt kunnianhimoa ja itsekriittisyyttä. Näin viisikymppisenä sitä on oppinut olemaan jo melko lempeä itselleen, mutta nuorempana mokailut harmittivat välillä aika kovasti. 




Kun etsiskelin tietoa asiasta, huomasin, että ylikriittisyys itseä kohtaan näyttää olevan kovin tavallista ja sitä pidetään jopa polkuna menestykseen ja onnistumisiin. Lempeyttä itseä kohtaan saatetaan sen sijaan pitää lepsuiluna ja itsekkäänä käytöksenä, joka johtaa ainakin laiskuuteen ja alisuoriutumiseen.

Todellisuudessa ylikriittisyyden on kuitenkin huomattu mm. lisäävän ahdistusta sekä masentuneisuutta ja pidentävän stressireaktioista palautumista. Ystävällisen suhtautumisen itseensä on sen sijaan todettu lisäävän rentoutta, onnellisuutta, luovuutta, rohkeutta ja vähentävän perfektionismiä, ahdistusta ja masennusta.

Useissa eri lähteissä vastaan tuli vähän kömpelöltä kuulostava termi ITSEMYÖTÄTUNTO. Kirstin Neff ja Chris Germer ovat self-compassion-käsitteen yhdysvaltalaiset asiantuntijat. Suomessa itsemyötätunnosta luennoivat ja kouluttavat ainakin Ronnie Grandel ja Mari Rauhala.




On varmasti totta, että monet meistä suhtautuvat myötätuntoisemmin muihin kuin itseensä. Mokan tai epäonnistumisen sattuessa ystävällemme, varmasti yritämme lohduttaa ja kannustaa häntä ja kaikin tavoin yritämme lieventää hänen stressiään. Itseämme kohtelemmekin sitten juuri päin vastoin. Monella sisäinen ääni itseä kohtaan on kovin julma: Idiootti! Et osaa mitään! Miksi taas teit noin?! Oletpa tyhmä! Tuollaisia syytöksiä latelevan henkilön kanssa emme suostuisi olemaan missään tekemisissä ja kuitenkin itse puhumme itsellemme noin.

Noita kielteisiä ajatuksia ja syytöksiä ei voi (tai pidäkään) kokonaan kieltää, mutta niitä pitäisi osata tarkastella tietoisesti vähän kuin ulkopuolelta. Niitä ei pidä ottaa totuuksina, vaan enemmänkin mielessä pyörivinä turhina ¨nauhoina¨ omista tai muiden negatiivisista ajatuksista. 

Kun tiedostamme virheellisiä käsityksiämme ja kyseenalaistamme näitä pahaa oloa tuottavia ajatuksiamme ja suhtaudumme itseemme sen sijaan myötätuntoisesti, stressitaso vähenee. Tietoisesti voi siis päättää olla itselleen lempeä. Ilkeiden ja kriittisten sanojen rinnalle pitää opetella lempeämpiä sanoja. Kannattaa käyttää ilmaisuja, joita käyttäisi lohduttaessaan hyvää ystäväänsä vastaavassa tilanteessa. 





Itsemyötätunto on siis yksinkertaistettuna sitä, että ihminen opettelee katsomaan itseään yhtä lämpimästi kuin parasta ystäväänsä!

Ja kääntäen: Kun suhtaudumme itseemme lempeästi ja hyväksyvästi, on helppo olla empaattinen myös muita kohtaan. Joku on sanonutkin, että ei voi olla aidosti empaattinen, jos ei tunne myötätuntoa myös itseään kohtaan.



Näitä ajattelin tällä viikolla. Lopuksi jostain nappaamani aiheeseen liittyvä lause:

Be careful how you speak yourself because you are listening.

Lempeätä viikonloppua kanavalta,
Doei!
Leena

Kuvat ovat heinäkuun mökkikuvia.

5 kommenttia:

  1. Olipa todella hyvä postaus. Minäkin olen opetellut olemaan lempeämpi itseäni kohtaan, enkä vaadi enää liikoja. Mokaaminen ei onneksi enää tunnut yhtä hirveltä kuin silloin nuorempana. Viisikymppiä lähestyy uhkaavasti ja se välilä suorastaan masentaa. Mihin ihmeeseen tämä aika on mennyt jne.. Ihmisenä kuitenkin tunnen olevani paljon parempi tyyppi, kuin 20 vuotta sitten.
    Eikö ole hienoa, kun ei tarvitse enää välittää muiden ajattelemisista? Ja itsensäkin kanssa on best frends!
    Mukavaa lauantaita sinne kanaalin varrelle. Minäkin sain vihdoinkin kommentteihin vastattua ja ehdin surffailemaan blogikamujen blogeissa. Nyt vuorossa pilteksen ja joogan sekoitusta aivan huippu ohjaajan tunnilla. Ei minusta saa notkeaa tekemälläkään, mutta joka kerta sitä oppii jotain uutta ja taipuu himpun verran enemmän.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Saara! Vaikka ryppyjä ja kiloja tulee vuosien myötä lisää tasaiseen tahtiin, ehkä jonkinlainen elämänviisauskin lisääntyy. Turha nipottaminen turhanpäiväisissä asioissa jää vähemmälle, eikä omat mokat enää kaada koko maailmaa. Itselleen osaa jopa nauraa!
    Ollaan lempeämpiä sekä itselle että muille :)
    Ihania taivutteluhetkiä sinne!

    VastaaPoista
  3. Jostain löysin tänne blogiisi vierailulle, hei vaan :) Tämä kirjoitus kolahti- viisaita sanoja, kiitos niistä. Yksinkertaisen kuuloisia elämäntotuuksia, mutta silti niin haastavia välillä. Joskus on mahtavaa kuulla itseään vanhempien ihmisten mietteitä elämästä, niissä on sitä elämänkokemuksen tuomaa viisautta, jota kohti itse kukin hetki hetkeltä toivottavasti kulkee ja pyrkii kulkemaan.

    Amsterdam on kiva kaupunki! Nuorena interraililla nähty ja viimeksi pari vuotta sitten oman perheen kesken.

    VastaaPoista
  4. Hei vaan Ansku ja kiitos viestistäsi.
    Luulen tosiaankin, että ikä tuo tullessaan jonkinlaista ymmärrystä siitä, mikä on ehkä oleellista. Siis ehkä.
    Olen muuten blogisi uskollinen lukija ja olen alusta asti ollut sitä mieltä, että olet harvinaisen selvänäköinen ja fiksu nuori nainen. Tykkään tavastasi pohdiskella elämän perusjuttuja ja ikäerostamme huolimatta näen monet asiat hyvin samalla tavalla. Olen myös ihaillut tapaasi suhtautua muihin ihmisiin. Näet aseman, koulutuksen tai muun vouhotuksen taakse ja osaat kaivaa sieltä kaiken ulkoisen alta sen oikean ihmisen. Ihana postaus vaikkapa Nasserista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos kovasti kauniista sanoistasi. Olen niistä ihan otettu. Tuo asema- ja koulutusvouhotus on sellaista, että en ehkä vain oikein osaa suhtautua ihmisiin niiden mukaan. Ehkä siitä on tullut jonkinlainen johtotähtiajatuskin minulle. Ihmiset kai kuitenkin kaikki ovat ennen kaikkea ihmisiä ja vasta sen jälkeen kaikkien muiden vaihtelevien luokittelujen alle osuvia. Prosessi ja matka ja kaiken opitun kertausharjoitusta kai tämä elämä noin yleensä :) Onpa kiva kuulla, että olet kulkenut blogini matkassa mukana! Kiitos vielä ja kaikkea hyvää sinne Amsterdamiin!

      Poista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!