Kotona läsnä ja Oton soppa

Mitä sitä nyt kotona tavallisesti puuhaillaan? Tietysti kaikenlaista, vaikka kotihommien tekeminen onkin usein vähän epäkiitollista. Ai miten niin? No ainakin siitä syystä, että niistä tavallisimmista kodin ylläpitoon liittyvistä hommeleista näkyvää jälkeä jää lopulta aika vähän ja harmillisesti vain ne tekemättömät työt huomataan. Huushollirutiinit tehdään myös usein kaikessa kiireessä vähän lonkalta ja vähän niin kuin sinne päin. Luulen, että harva meistä  huomaa kotitöistä oikeasti nauttia. Vaikka varmaan voisi. Itse olen viime aikoina miettinyt erityisen perusteellisesti autopilotin sulkemista ja läsnäolon jaloa taitoa. Myös kotitöissä. 

Vihdoin oli aika ottaa teoria käytäntöön, kun torstaina saatoin käyttää aamupäiväni sellaiseen, mikä tuntui mielekkäältä juuri tässä hetkessä. Monikin juttu kotona kaipaa tekemistä, mutta päätin valita sellaiset hommat, joiden aikana on helppo harjoitella tietoista läsnäoloa. Puuhan piti olla ainakin sen verran haasteellista, että siihen olisi keskityttäväkin hieman. Ettei ihan automaattivaihteella voisi päästellä.

Hauskin aamupäivän hommani oli viherkasvien huolto, suihkutus ja altakasteluruukkujen mullan vaihtaminen. Ja harjoitushyödyn lisäksi koko urakan lopputulos vasta olisikin palkitseva. Siispä hommiin! En ole varsinainen viherpeukalo, mutta meidän valoisassa olkkarissa tietyt kukat onneksi viihtyvät. Sitäpaitsi valitsen kotiin aina mahdollisimman helppohoitoisia kasveja kaiken varalta. Tykkäisin kovasti kaktuksista ja monenlaisista mehikasveista, mutta koska muut (lue K) meillä eivät niistä tykkää, olen vältellyt niiden hankkimista. Väsytystyö on kuitenkin meneillään ;-). 

Roudasin kasvit kylppäriin kunnon suihkuun, sillä tiedän että siitä ne tykkäävät. Ruukkujen ja mullan vaihtoon piti kyllä keskittyä ihan oikeasti, koska sellaista ei niin kovin usein tule tehtyä. Olinkin puuhassa täydellisen läsnä ja hiki päässä. Hyvä harjoitus siis! Varsinkin peikonlehti ja palmuvehka olivat kasvaneet aika suuriksi ja niiden kääntelyssä ja nostelussa tuli ihan hiki. Amsterdamissa meillä oli etupäässä vain leikkokukkia, ne kun olivat siellä niin uskomattoman edullisia ja sitä paitsi reissasimme niin paljon, että ruukkukukista olisi ollut jatkuva huoli. Hollantiin otinkin Suomesta mukaan vain yhden viherkasvin ja muista kukista luovuin silloin melkein tippa silmässä. Eniten suretti valtavan tuuhea, puumainen limoviikuna. Se oli niin iso, etten viitsinyt sitä sukulaisille tai kavereillekaan tarjota (tosin myöhemmin kuulin, että se olisi kiljuen otettu vastaan), vaan K kantoi sen kerrostalomme alarappuun ja laitoimme siihen lapun, että sen saa ottaa, jos joku haluaa. Ajattelin silloin, että siitä se on helppo kantaa sitten roskiksille, jos se ei kenellekään kelpaa. Vajaan kymmenen minuutin kuluttua veimme jotain muuta rojua hissillä alakertaan ja jo siinä ajassa kukka oli hävinnyt. Toivottavasti siitä oli iloa uudelle omistajalle, ainakin minulle tuli vähän parempi mieli.

Kukkasirkuksen lisäksi ehdin aamupäivällä toki muutakin tehdä. Päätin selailla keittokirjoja ja etsiä ohjetta, jonka toteuttamiseksi ei tarvitsisi lähteä ruokakauppaan. Olen joskus aiemminkin kertonut, että olen kehittänyt itselleni oikein taiteenlajiksi kauppareissujen välttelyn. Sitäpaitsi viime viikonloppuna käväisimme kylässä Hampurissa ja siellä tuli syötyä herkkuja ja aika raskasta lihapainotteista ruokaa, joten nyt teki taas mieli tuttua kasvisruokaa. Tykkäämme kovasti linsseistä ja löysinkin Ottolenghin Simple-kirjasta kivan ohjeen linssikeittoon, joka kyllä muistutti omaa Yksikätisen linssikeittoani jonkin verran, mutta ei ihan kuitenkaan. Onneksi sentään jouduin vähän tsemppaamaan uuden ohjeen kanssa. Tätä keittoa en edes soseuttanut, vaikka senkin olisi voinut toki tehdä. Niin tai näin, maku oli kuitenkin mahtava. Tosi mahtava! Ja kokatessa on kyllä helppo olla läsnä. Ruokaa tehdessään voi olla hommassa mukana kaikilla aisteillaan maistellen, haistellen, tunnustellen, ihaillen kauniita ja värikkäitä raaka-aineita ja kuunnellen terävän veitsen hauskaa napsutusta aineksia pilkkoessaan.

Keitto on laktoositon, sen voi tehdä etukäteen ja tarvittavia aineksia on vain kymmenisen.

Laitan tähän uuden ohjeen muistiin ja muidenkin testattavaksi:

Oton linssikeitto
neljälle

2 rkl auringonkukkaöljyä
1 sipuli pieneksi pilkottuna
1 rkl currya medium
1/4 tl chililastuja
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
4 cm pala inkivääriä kuorittuna ja pieneksi pilkottuna
150 g punaisia linssejä huuhdeltuna ja valutettuna
1 tlk tomaattimurskaa 
30 g tuoretta korianteria karkeaksi hienonnettuna
1 tlk kookosmaitoa

vettä, suolaa ja mustapippuria

1. Lämmitä öljy kasarissa, lisää pilkottu sipuli ja kuullota kunnes se pehmenee ja vähän karamellisoituu. Lisää curry, chililastut, valkosipuli ja inkivääri ja kuullota vielä pari minuuttia. Lisää valutetut linssit, pyörittele niitä hetki ja kaada sitten joukkoon tomaattimurska, korianteri, 6 dl vettä, 1 tl suolaa ja reilut rouskaukset mustapippuria myllystä.

2. Sekoittele joukkoon myös kookosmaito. Kiehauta, alenna sitten lämpötilaa ja anna hiljalleen kiehua n. 25 min. kunnes linssit ovat pehmeitä, mutta säilyttävät yhä muotonsa. Voit lisätä desin verran vielä vettä, jos haluat (Minä tykkään aika paksusta keitosta). Lisää vielä maun mukaan suolaa ja pippuria.

3. Jaa keitto lautasille tai kulhoihin, lorauta halutessasi päälle muutama tippa purkin pohjalle jäänyttä kookosmaitoa ja ripottele muutama tuoreen korianterin lehti koristeeksi. Lisänä voit tarjoilla limelohkoja, jos tykkäät sitruksisesta twististä.

Jos siis haluat, voit 2. vaiheessa soseuttaa keiton blenderillä tai sauvasekoittimella. Minä en sitä tehnyt tällä kertaa. Keitto säilyy Oton mukaan hyvänä jääkaapissa 4 päivää ja pakasteessa kuukauden.

Vaikka neljän hengen keittoa ei meillä olekaan tarpeen säilyttää edes neljää päivää, muuta säilytettävää ruokatavaraa kyllä näyttää olevan. Vaikka jääkaappikin huutaa siivousta, tartuin kuitenkin kuivatavarakaapin sisältöön. Kuin huomaamatta sinne kertyy kaikenlaista sellaista, jonka olemassaoloa ei kohta edes muista. Aamupimeässä esiin nostettu kaurahiutalepakkaus taitaa olla eniten käytetty kuivatavara. Siis meillä. Se on heti katsekorkeudella ja tarjolla ensimmäiseksi kaappia avatessa. Muut pakkaukset olivatkin sitten vähän niin ja näin ja siellä sun tuolla. Kun ryhdyin keittoa varten etsiskelemään punaisia linssejä, vaikutti ensin siltä, että keitto täytyisi tällä kertaa tehdä punaisten sijaan vihreistä linsseistä. No, eihän tuo oikeasti olisi edes haitannut, mutta kun tarkemmin etsiskelin, löysin myös ison pakkauksen punaisia linssejä.

Vaan kun keitto oli kiehumassa, kävin kaapin kimppuun.  Kaappi ei ole iso, eikä homma suuren suuri, mutta hyvä mieli siivouksen jälkeen oli taattu. Niin, ja läsnäoloa tuokin urakka vaati. Koko loppupäivän kävin aina välillä availemassa kaapin ovea ja ihastelemassa siistejä hyllyjä. On se vaan niin, että minulle siivoushommissa tuo selvästi nähtävä muutos on suurin motivaattori. Jokin näkymätön homma, sanotaan vaikka petauspatjojen imurointi, ei ole ollenkaan niin palkitsevaa, vaikka  itse tietääkin urakan tehneensä. Mutta kun se ei näy missään.

Ja juu ei. En todellakaan ryhtynyt enää imuroimaan sänkyjä ja petareita, vaan siirryin vastahakoisesti istua nököttämään työpöytäni ääreen ja availemaan sähköpostejani. Tiesin jo ennalta, että siellä olisi muutamia juttuja, jotka vaatisivat aika pikaista vastausta ja aikataulujen suunnittelua ym. Melkein toivoin, että olisin voinut vielä jatkaa noita aamupäivän kotihommeleitani. Varsinkin kun olin ottanut mukaan läsnäoloharjoitukset, sain tekemisestä irti enemmän kuin uskoinkaan. 

On muuten pakko kertoa, että vauhti jäi kuitenkin sen verran päälle, että samalla moodilla myöhemmin illemmalla öljysin vielä huushollin kaikki puiset leikkuulaudat ja puiset työtasot. Tulipa tuosta torstaista oikein kunnollinen olo.

Henkisesti olen tässä valmistautumassa viikonlopun uuteen kotiurakkaan. Aiomme nimittäin vihdoin ja viimein maalata eteisen seinät. Muuttohässäkässä oli niin paljon kiirettä, että se jäi tekemättä ja olemme vain odotelleet sopivaa hetkeä. 

Ehkä se on nyt koittanut. 

Pitäkää peukkuja, että kaikki sujuu kuin...

Haliterkuin,
Leena