Tunnelmasta toiseen

Lauantaina poikkesimme Kiasmassa. Jos olen aivan rehellinen, motiivimme pistäytymiselle oli lähinnä ihan kamala sää. Tuuli oli hurjissa lukemissa ja vaakatasovesisade siihen päälle oli niin masentava yhdistelmä, että oli pakko päästä jonnekin sisätiloihin. Eikä kaupoissa vaeltelukaan siinä hetkessä kiinnostanut yhtään.

K ei ollut nähnyt Kiasman Meno-paluu näyttelyä, jossa on nykytaidetta Itämeren alueelta, joten se tuntui kiinnostavan häntä. Minä olin tuon jo joskus kiertänyt ja siksi päätin kuluttaa omaa aikaani mieluummin katsomalla Iiu Susirajan valokuvanäyttelyn nimeltään Kuivakka ilo. Tiesin taiteilijasta jo jonkin verran luettuani häntä käsittelevän Hesarin henkilöjutun sekä joitakin muita lehtijuttuja. En ollut kauhean innoissani, koska ennalta näkemäni kuvat olivat jotenkin vähän liian... Niin mitä niissä oli liikaa? 

Susirajan ottamat kuvat ja videot ovat absurdeja ja surrealistisia omakuvia, joihin hän yhdistää yllättäviä esineitä ja luo sitten otoksiinsa ihan kummallisen pysähtyneen tunnelman. Kuvissa on myös huumoria, mutta huomaan itse näkeväni niissä kaiken sen kummallisen huumorin lisäksi surumielisyyttä ja melankoliaa. Jos en olisi ennalta lukenut Hesarin juttua, olisin varmasti ahdistunut kuvista vielä enemmän kuin nyt. Huomasin, että minulle jäi apea ja vähän surullinenkin olo näyttelystä. 

Iiu Susiraja, 2019 Kiasma, Puutarhajuhlat ovat ohi 

Päälimmäisenä näin kuvissa jonkinlaista vahvaa itseironiaa ja itselleen nauramista, joka ei kuitenkaan ollut lempeää ja hyväntahtoista vaan ennemminkin melkein ilkeää. En voi mitään omalle kokemukselleni, eikä varmaan tarvitsekaan. Näyttelyssä kuului naurunhörähdyksiä ja moni muu näkeekin nuo kuvat varmasti ihan eri tavalla. Tosin nuo kuulemani hörähdykset olivat välillä vähän hämmentyneitäkin. Vaikuttava tuo näyttely kieltämättä kuitenkin oli, ja huomasin prosessoivani sitä vielä seuraavanakin päivänä. En ehkä kuitenkaan haluaisi katsoa sitä ainakaan kokonaisuudessaan ihan heti uudelleen. 

Sunnuntain tunnelma oli sitten ihan vastakkainen.
Jo heti aamulla paistoi aurinko ja me päätimme päivän olevan täydellinen kevään ensimmäiselle retkelle. Hollannissa teimme paljon retkiä lähialueille, oikeastaan ihan ympäri vuoden, ja nyt haluaisimme täällä Suomessakin jatkaa tuota hauskaa tapaa ainakin jossakin muodossa. 

Nyt päätimme suunnata Porvooseen. Saimme kaivaa arskat esiin jo heti lähtöhötäkässä ja ajelu kuivilla teillä tuntui niin keväiseltä. Vaika tuuli oli ihan jäätävän kylmää edelleen, Porvoo ei pettänyt. Tunnelma oli aurinkoinen ja vieraanvarainen ja kahvihetki Helmessä oli juuri oikeanlainen ja ihana. Tuolla käydessä tuntuu aina siltä kuin olisi ihan muilla mailla. 

Brunbergin suklaamyymälässä vierailu on tietysti pakollinen Porvoo-reissulla, mutta nyt teimme poikkeuksellisesti myös muita ostoksia. Nimittäin Galleria Rahlingista. Ostimme kaksi kaunista vanhaa ovaalinmuotoista Arabian tarjoiluastiaa. Ne ovat väriltään ihanan savunharmaat ja sopivat moneen kattaukseen. Ja kaiken lisäksi ne olivat 50 prosentin alennuksessa. Täydellistä.

Parasta eilisessä sunnuntaissa oli hyvin vakuuttava lupaus keväästä ja todiste siitä, että Suomessakin voi tehdä kivoja retkiä jo ennen varsinaista kesäkautta.

Tänään hyväntuulista maanantaita kaikille,

Leena