maanantai 18. marraskuuta 2019

Ajastimet epätahdissa?



Nyt on kulunut lähes tarkalleen vuosi siitä, kun palasimme paluumuuttajina Hollannista Helsinkiin vanhaan kotikaupunkiin ja vanhaan tuttuun kerrostalokotiin Krunikkaan. Olin tavattoman pöllämystynyt kaikesta siitä harmaudesta ja pimeydestä, jonka Helsingin marraskuu meille silloin tarjoili. 

Ja voin nolona kertoa, että sama pöllämystyneisyys on vallalla taas vuoden jälkeen. Miten voikaan olla niin pirskatin pimeätä ihan keskellä päivää! Viikonloppuna pesin silmälasejani ja sytyttelin kotona lamppuja yhden toisensa perään, mutta mikään ei tuntunut riittävän. Lievä epäusko hiipi mieleen. Voiko tämä sameus ja pimeys olla tottakaan?!


Ehkä samanlainen marras-lamaannus on ollut mielessäni ennenkin näillä huudeilla elellessäni, mutta näin vahvasti en muista sitä kokeneeni. Ehkä elämän rytmi on vaan silloin ollut niin paljon kiivaampi, että siinä sumussa sitä on vaan pistelty menemään. Ei varmaan ollut aikaa ihmetellä ja päivitellä, eikä asiaa olisi edes uskaltanut pysähtyä miettimään. Niin ja sitten kyllä luulen, että ajoittain sellainen sisäinen valo ja palo peittivät alleen ulkoisen ankeuden. Nyt pitäisi vaan löytää taas sellainen loiste ja innostus jostain... hmm..






Tosi kiireisen viikon jälkeen minulla olisi viime perjantaina ollut siivouspäivä. Olin jo henkisesti varautunut tekemään vähän perusteellisempaakin järjestystä, mutta mitä vielä! Nukuin aivan minimaaliset yöunet ja kunnolla nukahdin vasta aamulla (onneksi olin suunnitellutkin olevani perjantai-päivän etupäässä kotosalla). Sisäinen kelloni oli jostain syystä ihan vinksallaan, vaikka sellaista tässä on tainnut olla jo pidemmän aikaa. Kun on jatkuvasti hämärää, kroppani ei oikein tiedä missä mennään ja tuo sisäinen kelloni on vähä vähältä alkanut jätättää aina vain enemmän. Nukkumaanmeno on kuin huomaamatta koko ajan viivästynyt eivätkä sisäinen ja ulkoinen kello olleet oikein synkassa. Perjantain aamupäivässä aurinko sitten yhtäkkiä paistoi pitkästä aikaa ja koska olo oli valvotun yön vuoksi vetelä ja tuhjuinen, jätin imurit, mopit ja rätit siivouskomeroon ja lähdin pölyjen keskeltä ulos. Eikä kyllä kaduttanut. Kävelin rantoja lähes kymmenen kilometriä ja sen jälkeen olin kuin uusi ihminen. Ja siivousfriikeille helpotuksen sanat; siivosin sitten tihkuisena lauantaina.


Totuushan on, että kehomme biologinen kello ei oikeastikaan noudata tarkalleen 24 tunnin rytmiä, vaan sillä on luontainen taipumus jätättää ja pidentää vuorokautta, miehillä kai vielä enemmän kuin naisilla. Ja sitten kun tämän luontaisen jätätyksen vuoksi nukkumaanmeno alkaa helposti vähitellen myöhentyä, olemme pikkuhiljaa eri rytmissä virallisen ajan kanssa. Tästä kaikesta seuraa epätahtisuus joka rassaa elimistöä ja koettelee terveyttä.




Sisäinen kellomme siis rytmittää unta ja valvetta, mutta samalla se säätelee myös unen vaiheita, aineenvaihduntaa, hormonien eritystä, ruumiinlämpöä, geenien aktiivisuutta, solujen jakautumista ja elimistön puolustusta taudinaiheuttajia vastaan. Ja jotta ei olisi liian yksinkertaista, tämän yhden sisäisen keskuskellon lisäksi monissa elimissä on vielä omia kelloja, jotka tahdistavat niiden toimintoja. Nuorempana tämä kaikki toimii yleensä melko joustavasti, mutta vanhemmiten noiden kellojen joustavuus kuulemma häviää ja vaikka keskuskello periaatteessa toimisikin aika mukavasti, laitakellot eivät välttämättä pysy enää oikein tarkasti samassa tahdissa ja kellojen välinen ristiveto lisääntyy. Etenkin aamuyön tunteina sisäisen kellon toiminta jostain syystä heikkenee ja siksi uni saattaa silloin meillä iäkkäämmillä (!!) helpommin häiriintyä ja katkeilla. Elimistö on ehkä silloin vähän epätahdissa. Ainakin minä tiedän nuo aamuöiden valvotut tunnit, vaikka en ole ajatellut niinkään elimistön epätahtisuutta syyksi. Mutta miksei? Voihan se olla niinkin.



Kaikesta epätahdista seuraa helposti univaikeuksia ja univelkaa. Lisäksi nykyinen 24/7 elämäntyyli ei yleensäkään tue sisäisen kellon toimintaa. Univelkaisten osuus on FinTerveys 2017-tutkimuksen mukaan vuodesta 2011 vuoteen 2017 kasvanut naisilla viidellä prosenttiyksiköllä ja miehillä kuudella. Ja joka toinen 14-16- vuotias nukkuu liian vähän! 

Eikä univelka tietenkään ole hyväksi. Se paitsi verottaa voimia, altistaa myös esimerkiksi painonnousulle. Eräässä tutkimuksessa jo viiden vuorokauden liian lyhyet yöunet kerryttivät koehenkilöille kilon lisää painoa. Pidemmällä aikajänteellä sisäisen kellon jätätys ja univelka altistaa useille muillekin terveysriskeille ja sairauksille. Sairauksista kellon epätahtisuuteen on kytketty masennus, keuhkoastma, selkäsairaudet, jotkin hormonaaliset syövät, aikuisiän diabetes ja verenpainetauti. Sepä se. Niitä kun mietit, uni tulee vielä huonommin silmään. Kierre on valmis.



Nykyään väitetään, että terveyden kannalta olisi parempi olla aamu- kuin iltavirkku. Iltavirkkujen sisäinen vuorokausi on nimittäin vielä pidempi kuin ihmisillä keskimäärin, minkä takia heillä on joka aamu edessään tavallista enemmän kirittävää saadakseen sisäisen kellonsa tahtiin ulkoisen kellon kanssa.
Iltavirkuille näyttää myös kertyvän enemmän univelkaa ja sitä kautta terveysuhkia. Hurjalta kuulostaa, että iltavirkkuus voi siis vaikuttaa myös elinaikaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen kuitenkin väittää, että sisäistä kelloaan voi kouluttaa niin, että se käy enemmän aamu- kuin iltavirkun aikaa. Hänen mukaansa olisi huolehdittava säännöllisistä nukkumaanmenoajoista ja käytettävä sarastus- tai kirkasvalolamppuja pimeään vuodenaikaan.



Partonen ottaa myös vahvasti kantaa yleiseen kellojen siirtelyyn. Hän pitäisi hyvänä sitä, että Suomi siirtyisi vallitsevasta Itä-Euroopan ajasta Keski-Euroopan aikaan eli samaan aikaan Ruotsin kanssa: aamu sarastaisi Helsingin horisontissa pimeimpäänkin vuodenaikaan viimeistään kello 7, ja valkenisi kello 8:n jälkeen, tunnin nykyistä varhemmin. Vastaavasti kesällä aurinko laskisi tuntia aikaisemmin. Näin voisimme herätä uuteen päivään ja mennä nukkumaan luonnonmukaisemmin eikä sisäinen kellomme pääsisi häiriintymään yhtä helposti kuin nykyään.

Partonen väittää, että elimistömme kaipaa enemmän valoisia aamuja kuin valoisia iltoja.



Varmasti meissä on yksilöllisiä eroja ja eri elämänvaiheet tuovat mukanaan erilaisia haasteita. Minulla on nyt selvästi haastetta tässä uni-asiassa ja ehkä vähän tuo vuodenaikaan liittyvä pimeyskin haittaa, mutta kaikista mekanismeista en ole vielä oikein päässyt selvyyteen.

Kärsitkö sinä pimeydestä vai nautitko kynttilöistä ja hämärähyssystä? Miten olisi talviuni?



Postauksen kuvat on tuolta perjantain rantakävelyltä Uunisaareen ja Kaivopuiston rantaan. Sen koomin aurinkoa ei olekaan sitten näkynyt. Sain onneksi silloin tankattua taas hyvän määrän valoa, värejä ja energiaa. Ehkä siitä riittää virtaa myös maanantai-illan tanssitreeneihin. Katsotaan.

Iloinen ajatus teille kaikille,

Leena

P.S. Tarkemmin tietoa aiheesta ja Timo Partosen ajatuksia löydät esimerkiksi kirjasta Timo Partonen, Lisää unta - kiireen lyhyt historia. Duodecim 2017 

14 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita kuvia! Ja kirjoitus itsessään antoi taas kerran ajattelemisen aihetta.

    Oma luontainen rytmini olisi sellainen, että menisin nukkumaan joskus 11 maissa illalla ja heräisin yhdeksän vaiheilla aamulla. Lasten koulukuvioiden myötä herään kuitenkin jo kello 5.55 ja yritän ehtiä nukkumaan hyvissä ajoin ennen kymmentä, että saisin edes jotenkuten tarpeeksi unta. Nukun nykyään usein aika huonosti joten määrän täytyy jossain määrin korvata laatu!

    Sudanissa vaihdettiin jokunen vuosi sitten aikavyöhykettä niin, että aurinko nousee täällä nykyään läpi vuoden ennen kuin minä herään. Siitä on ollut ihan hurjasti apua varhaisiin aamuihin! Ja kun ilta pimenee tuntuu luonnolliselta miettiä nukkumaanmenoa. Eli taidan allekirjoittaa tuon ajatuksen siitä, että Suomessa voisi hyvinkin toimia tuo Ruotsin aikavyöhyke jos kellojen siirtelystä luovutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata.

      Luulen, että oma luontainen rytmini olisi ihan sama kuin sinulla. Olen joskus lomalla koettanut noudattaa tasan sellaista rytmiä kuin hyvältä tuntuu ja jotenkin noin se menee. Vähitellen silloinkin alkaa pientä jätätystä tulla, jos annan tilanteen valua ihan omalla painollaan.

      Parikymmentä vuotta jouduin heräämään aamuisin kuudelta ja koska halusin elää iltoja muiden perheenjäsenten rytmissä, nukkumaan mentiin vasta lähempänä puolta yötä ja silloin olin kyllä ihan yliväsynyt. Nykyisin onneksi voin säätää enemmän oman mieleni mukaan noita aikoja, mutta silti nukun ajoittain tosi huonosti.

      Kaipaan erityisesti valoisia aamuja ja aamupäiviä ja ilta saa pimetä vähän aiemminkin jos olen päivällä saanut valoannokseni. Tasaista hämärää ja pimeää sen sijaan inhoan.
      Tuo Ruotsin aika voisi auttaa minuakin hiukan. Luulen.

      Poista
  2. Aah, mikä ihana valo ja seesteisyys kuvissa! Täällä viime perjantain aurinko jäi vaan haaveeksi, vaikka sitä tännekin lupailtiin ja jo olin innoissani, että josko vaikka voisi pitkästä aikaa lähteä vähän luontoon kuvailemaan. Ei voinut, koska ihan samaa ikuista harmaata tihkua oli sekin päivä.

    Mulle keksittyyn kesäaikaan siirtyminen on aina tuottanut ihan hirmu isoja vaikeuksia, vaikken sitä mitenkään tietoisesti keskity ajattelemaan. Ei vaan jotenkin omalle fysiikalleni sovi ja aina helpottaa, kun vaihdetaan takaisin tähän normaaliin aikaan, joka toki tuo pimeyden hetkellisesti tuntia aiemmin (kontrasti vaan on niin iso tuon keksityn kesäajan takia), mutta se on mielestäni pieni haitta, koska tästä eteenpäin on jokatapauksessa jonkun aikaa liki pelkkää pimeää, haluttiin tai ei.

    Myös ihan oikeasti aikaisin töihin lähtevä nuorempi poikamme sanoi, että helpottaa, kun siirrytään takaisin normiaikaan ja aamu valkenee edes vähän aiemmin, että näkee paremmin tehdä töitänsä. Mutta niin kauan kuin asiasta väännetään peistä kesä- ja "talvi"ajan kannattajien välillä, ei mitään muutosta tapahdu ja kellonaikojen siirtely sen kun jatkuu ja jatkuu. (Olen ainakin kolmena vuonna jo kirjoittanut nimeni addressiin siirtelyn lopettamisen puolesta, mutta hukkaan näyttää menneen).

    Olen pätkänukkuja, joka heräilee kokolailla puolentoista tai parin tunnin välein pitkin yötä, mutta tämä pimeä aika on kuitenkin helpottanut asiaa siinä mielessä, että nukahdan uudelleen suht pian, enkä jää pyörimään ja asioita mielessäni vatvomaan ja kelloa tuijottelemaan niinkuin valoisaan aikaan. Ja ihme kyllä, olen herännyt aamuisin virkeämpänä nyt. Tuntuu ihan mahtavalta.

    Meillä on ruokapöydän päällä kirkkaat päivänvalolamput, joiden avulla aamut ja lehdenluku helpottuu huomattavasti. Niihin on vaan niin tottunut, että tuntee olonsa ihan sokeaksi paikoissa, joissa joutuu pärjäämään tavallisella lämpimänsävyisellä kellertävällä valolla.

    Oli meidän ilo, että lähdit kävelylle kuvailemaan, etkä jäänyt siivoamaan. Näitä kuvia katselee paljon mieluummin kuin vaikkapa imuria tai moppia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka.

      Harmi, että teiltä jäi perjantain valo kokematta! Sellaisia päiviä kyllä tarvitsisi, jotta järki säilyisi ja mieli pysyisi edes hieman valoisampana.

      Myös minä olen aina inhonnut keväällä kellon siirtämistä ja se tuntikin ihan oikeasti tuntuu. Talvella kellojen siirto sen sijaan tuntuu minustakin helpotukselta.

      Onpa hienoa, että nukahdat helposti uudelleen herättyäsi. Minäkin saatan nukkua tuollaiset pari-kolme tuntia, mutta kun herään, en enää meinaa saada uudelleen unta. Olen kokeillut rentoutusta, mindfulnessia tai jotain meditaation tapaista ja monenlaista muutakin kikkaa. Ne toimivat satunnaisesti, mutta sitten joskus taas ei auta muuta kuin ryhtyä vaikka kuuntelemaan äänikirjaa. Kuunnellessa voi vierähtää sitten parikin tuntia kun uni ei vain tule silmään. Ja voit arvata että aamulla olo on kurja.

      Viime talvena kaivoin kirkasvalolampun Hollanninvuosien jälkeen taas esiin, mutta sen teho jäi kohdallani vähän kysymysmerkiksi.

      Oli kyllä paljon virkistävämpää kuvailla pihlajanmarjoja kuin imuria. Suosittelen muillekin!

      Poista
  3. Upeita upeita kuvia olet saanut, Leena. Kateeksi käy tarkka kamerasi ja esteettinen silmäsi.
    Ja niin tuttua on tarinasi marraskuun pimeän ja myös iän vaikutuksista unirytmiin. Kirjoitat kuin minusta joka sanan. Siitäkin olen ajatellut aivan samoin kuin sinä, että nuorena pimeän vuodenajan ankeuksia ei huomannut, koska oli niin paljon kaikkea tekemistä ja menemistä. Nyt pitäisi kyetä löytämään jostain vastaava energisoivaa ja innostavaa puuhaa ja yhdessäolon riemua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva.

      On helpottavaa saada vähän vertaistukea tuossa unirytmin siirtymis-asiassa. Emme me toimi niin kuin koneet.

      Ja sitä paitsi tuo viimeisin lauseesi on viisas. Täytyisi kehitellä jotain tosi kivaa ja mieltä piristävää tähän kaamokseen.

      Poista
  4. Todella uskomattoman hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Allu.

      Valo oli todella kaunis ja sai värit hehkumaan.

      Poista
  5. Ihanat kuvat ja sitten asiaan, eli kyllä, kärsin pimeydestä ja haluaisin olla kuten Muumit, jotka nukkuvat talviunta :)

    Oma uneni häiriintyy reumaan liittyvistä kivuista, jotka ovat pahimmillaan talvella, mutta lisäksi myös siippani kuorsaamisesta, huolista ja murehtimisesta ja toisinaan ulkona riehuvasta tuulesta. Olen lisäksi herkkäuninen, joten herään sanomalehden kolahtamiseen postilaatikkoon, kissojen tappeluun ja milloin mihinkin.

    Olen erittäin riippuvainen auringosta ja talvi tekee minusta alakuloisen, joten helppoa aikaa tämä ei ole. Haaveilenkin tulevaisuudessa talvista Kreikassa.

    No, sinnitellään <3

    Hyvää viikonloppua ja ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianna.

      En tiedä miksi onkin niin helpottavaa kuulla, että on olemassa myös muita heräilijöitä ja aurinkoriippuvaisia -tulevaisuuden haaveesi kuulostaa ihanalta.

      Tunnelmallista viikonloppua ja iloa joulun odotukseen sinullekin!

      Poista
  6. Upeat kuvat Leena. 💚Marraskuu todellakin vaikuttaa, mutta minulla niin että kun tulin tänne, pimeys aiheutti sellaista väsymystä että menin tosi aikaisin nukkumaan 8-9 illalla) mutta se aiheutti sen että heräsin todella aikaisin aamulla. Olen aamuihminen, ja tykkään herätä hyvin aikaisin, ja menen yleensä nukkumaan noin klo 23 aikaan,mutta täällä Helsingissä rytmi hieman muuttunut. Olen pitänyt tästä marraskuun vierailusta, sillä ikuiseen aurinkoonkin voi välillä kyllästyä, mutta muistan kyllä hyvin, täällä asuessa, kun marraskuu ei tuntunut niin hyvältä.Mutta on ollut ihanaa kävellä kun ei vielä tarvitse pelätä että liukastuu kadulla, ja olenkin kävellyt tosi paljon täällä. Minun piti olla jo takaisin kotons, mutta tukilakko pilasi kaiken:Turkish Airlines peruutti täksi päiväksi tarkoitetun lentoni, ei ehdottanut mitään muuta lentoa,joten jouduin ostamaan uudet liput, ja perua muutaman kutun kotipuolella. Mukavaa viikkoa sinulle Leena 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael.

      Ihanaa, jos vierailusi Helsingissä sujui kivasti ja käveltyäkin tuli. Muistan, että tykkäät kävelystä ja kuten jossakin jo aiemminkin sanoin, katselin välillä vastaantulijoita vähän sillä silmällä ;). No, ihan niin pieni ei Helsinkikään sentään ole.
      Harmi, että lentojen kanssa oli lakoista johtuvaa sotkua. Saatko edes mitään korvausta hukkaan menneestä lipusta? Toivottavasti nyt on kaikki jo hyvin.

      Poista
    2. Jouduin ostamaan uuden lipun, ja aion kyllä hakea korvausta peruutetusta lipusta.Olisi ollut kiva törmätä....

      Poista
    3. Pidän peukkuja, että saat lipun hinnan kokonaisuudessaan takaisin. Rahallisen menetyksen lisäksi tulee tietysti aina muutakin sotkua viivästyksistä, mutta toivottavasti pääset taas kohtuullisesti palailemaan arkeen.

      Poista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!