perjantai 1. tammikuuta 2016

Tunnelmia Suomesta ja Onnellista Uutta Vuotta 2016



Joulua vietimme Suomessa hyvin perinteisesti joulusaunoineen, ruokineen, kuusineen, kynttilöineen, hautausmaakierroksineen ja läheisten seuraa tankaten. Päällimmäiseksi jäi mieleen rauhallinen ja kotoinen tunnelma.

Lanttulaatikoiden jälkeen vaihdoimme tunnelmasta toiseen.




Tapaninpäivän iltana osallistuimme nuorenparin uudessa kodissa pizzan paistoon. Meininki oli hyvä ja pizzoja syntyi kuin liukuhihnalta. Paistokivi teki pizzojen pohjat mukavan rapeiksi ja täytteitä sai jokainen valita mielensä mukaan. Nam!




Latva-artisokkaa, vuohenjuustoa, parsaa, parmankinkkua, tomaattia, oliiveja, palvikinkkua...




Pohjataikinan ohje jäi nuorilta kysymättä, mutta itselläni on olemassa vanha ohje, jolla tulee myös ihan kelpo pizzat.

Pizzataikina

2 dl haaleata vettä
1 tl suolaa
30 g hiivaa
6 rkl öljyä
300 g vehnäjauhoja

Liota suola ja hiiva haaleaan veteen. Lisää vehnäjauhot ja öljy. Alusta pehmeä taikina.
Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se jauhojen joukkoon. Taikinaa ei välttämättä tarvitse kohottaa, vaan voit heti kaulia sen pizzapohjaksi ja lisätä täytteet. Paista kuumassa uunissa n. 20 min.


Ja sitten Aasiaan





Toisena iltana toisen nuorenparin kotona pääsimmekin sitten kokeilemaan ensimmäistä kertaa kiinalaisen ruoan valmistusta kotioloissa. Voin ylpeänä kertoa, että minäkin ihan tottuneesti piirakkapulikalla pyörittelin dumplings-taikinaa ja väsäsin nyyttejä. Lopputulos ei näin ensikertalaisella ollut ehkä esteettisesti kovin tyylikäs, mutta maku oli kohdillaan.









Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että nuoret olivat esivalmistelleet homman aika pitkälle ja hoitivat myös kypsennyspuolen. Täyte oli tehty jauhelihasta, purjosta, selleristä, soijasta ja mausteista. Dumplingsit keitettiin vedessä  niin, että nyyttien alettua kiehua lisättiin joukkoon kylmää vettä kunnes kiehuminen päättyi ja sitten odotettiin uutta kiehumispistettä ja taas seurasi kylmän veden lisäys. Kierros toistettiin muistaakseni kolme tai neljä kertaa. 



Mielenkiintoisen makuisia olivat myös paistetut puussa kasvaneet mustat sienet...



... ja erikoisen näköisistä vesikrasseista tehty lisuke. Nuo molemmat nuori isäntä valmisti itse, enkä ehtinyt tarkasti seurata kaikkia kiemuroita. Suuri osa aineksista oli hankittu muualta kuin tavallisesta marketista, enkä osaa tunnistanut lainkaan. Virkistävää!

Maanantai-iltana palailimme kotiin Amsterdamiin ja perässä tänne lensi nuorisoa muutamaksi päiväksi viettämään kanssamme mm. vuoden vaihdetta.

Oikein Onnellista vuotta 2016 Teille kaikille! Doei!
Leena



2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista ruokajuttua ja upeita kuvia.
    Joulu Suomessa oli meilläkin leppoinen ja kotoinen, aivan ihana. Juuri tuo yhdessä tekeminen on niin mukavaa.

    Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
  2. Ihana Marianna! Kiitos kommentistasi ja kiva kun jaksat vierailla blogissani.

    Onnellista vuotta 2016 ja kaikkea hyvää teidän perheellenne <3

    VastaaPoista

Jos kommenttiasi ei heti julkaista, älä hämmenny. Roskapostin välttämiseksi tarkistan ennen julkaisua vanhempiin postauksiin tulevat kommentit. Olen aina tosi iloinen pienestäkin oikeasta kommentista. ISO KIITOS!!