perjantai 22. huhtikuuta 2016




Dalmatian rannikkoa - Split


Kun K:n työt Zagrebissa päättyivät, vuokrasimme auton ja lähdimme ajelemaan kohti Dalmatian rannikkoa ja Splitiä. Matkalla tihutti vähän vettä ja muutenkin luvassa oli viileämpiä päiviä. Etukäteen vähän harmitti, mutta todellisuudessa sää oli koko reissun ihan mukava tuota ajopäivää lukuunottamatta.








Split on Kroatian rannikon suurin ja maan toiseksi suurin kaupunki, jossa on yli 200 000 asukasta. Olen kuullut, että Dalmatian rannikolle kannattaa matkustaa nimenomaan keväällä tai syksyllä. Paikallisetkin sanoivat, että heinä-elokuussa on turhan kuuma ja rannikon suurissa kaupungeissa liikaa turisteja. Silloin heidän mukaansa on parasta lomailla rannikon kauniilla saarilla.





Olimme varanneet hotellin vanhan kaupungin alueelta ja se osoittautuikin oikein mukavaksi ratkaisuksi. Vanhassa kaupungissa ei voi ajaa autolla ja hotellimme isäntä Andrea tuli meitä vastaan kaupungin muurin ulkopuolelle ja ohjasi meidät ilmaiseen parkkitaloon. Sieltä sitten posottelimme isännän golf-autolla hotellille. Majapaikka oli romanttinen vanha kivitalo ja aivan upealla paikalla pienen aukion laidalla. Meidän ikkunoistamme näkyi aukio ja sen tunnelmalliset terassit. Kaunista.


Romanttinen portti hotellimme sisäpihalle



Kesällä sisäpihalla on terassi. Huhtikuun alkupuolella tuolit pysyivät vielä pinoissaan odottamassa.


Splitin Grad-vanhankaupungin ytimessä on Diocletianuksen palatsi - tai siis mitä siitä nyt on jäljellä. Palatsi on alunperin rakennettu noin vuonna 300 Rooman valtakunnan silloiselle keisarille. Siellä hän sitten viettikin viimeiset vuotensa. Keisarin kuoleman jälkeen palatsialue rappeutui. Vasta vuonna 1757 palatsi tuli suuren maailman tietoisuuteen. Sitä on aikojen kuluessa muunneltu ja osia on lisätty, eli varsinainen arkeologinen nähtävyys se ei ole.


Peristil

Kaupunginosa pysyi vähän epämääräisenä ja sotien välisenä aikana aluetta kutsuttiinkin ghetoksi koska siellä asui lähinnä valkovenäläisiä pakolaisia. Vielä muutama vuosikymmen sitten palatsialueen osat olivat kuulemma pikkurikollisten valtaamia. 

Viime vuosina alue on saanut takaisin hohdokkuuttaan. Se on siisti ja turvallinen ja nykyisin turistien ykköskohde Splitissä. Palatsialueelle saavutaan porttien kautta. Pronssiportin kautta päästään esim. Peristil-aukiolle, joka on on vanhan kaupungin keskus ja sinne ei voi olla eksymättä, jos palatsialueella kävelee. 


Lauantai-iltana katedraalissa oli pidetty vihkitilaisuuksia ja hääparit kerääntyivät omaisineen ja ystävineen aukiolle vastaanottamaan onnitteluja.

Aukion laidalla on katolinen katetdraali ja campanile-kellotorni, jonne voi kiivetä katselemaan kaupunkia lintuperspektiivistä. Sinne mekin suuntasimme ja kyllä kannatti! Maisemat olivat upeita!




Portaita riitti




Gradissa on paljon pieniä kujia ja kauppoja joissa voi tehdä hauskojakin löytöjä tavanomaisen turistitavaran lisäksi. Samoin pikku ravintoloita on paljon ja hintataso tuntuu aika kohtuulliselta.


Laventelin tuoksua liinavaatekaappiin?

Gradin takana levittäytyy palmujen ja katukahviloiden reunustama Riva-rantabulevardi. Se on uusittu 2007 ja yhä se jakaa paikallisten mielipiteitä. 













 Rivan edessä sijaitsevilla laitureilla on hienoja veneitä ja vähän sivummalla upeita risteilyaluksia. Me teimme pienen turistiristeilyn Rivan rannasta lähtevällä pikkulaivalla. Isommilla aluksilla olisi päässyt pidemmille retkille rannikon eri saarille. Saattaa olla, että joskus tulemme uudelleen ja nimenomaan kiertelemään Kroatian saaria.








Mahtavat veneilymaisemat! Dalmatian rannikko onkin purjehtijoiden suosiossa.



Kaupungissa on useita museoita ja muitakin sisätilakohteita, mutta me viihdyimme ulkona ja kävelimme aikamoisia päivämatkoja kaupunkia katsellen.





Splitistä ajelimme parin pikkukaupungin kautta kohti Zagrebia ja lentokenttää. 



Trogir oli pittoreski pieni kaupunki

Muutama yksityiskohta Trogirin kaupungista:










Toinen matkalle osunut pikkukaupunki oli Zadar, jossa poikkesimme vain syömään myöhäistä lounasta. Katsottavaa olisi ollut paljon enemmänkin, mutta ajomatkaa oli vielä runsaasti jäljellä.

Zadar on palkittu matkakohde



Maisemaa ajomatkalta


Ajellessa ilta-aurinko piileskelee matalalla roikkuvien pilvien takana.

Viimeisen yön vietimme lentokenttähotellissa. Ja jo aamupäivän tienoilla seuraavana päivänä saavuimme koti-Amsterdamiin.

Näiden kokemusten perusteella voin vilpittömästi suositella Kroatiaa lomakohteeksi muillekin. Italiaan verrattuna ainakin matkakassa kevenee maltillisemmin. Ja sehän on pelkästään hyvä juttu!

Siinäpä viimeinen Kroatia-aiheinen päivitys tällä erää. Jatkossa sitten taas muita juttuja.

Iloista ja rentoa viikonloppua kaikille!
Doei,

Leena

2 kommenttia:

  1. Kroatia on kokonaan jäänyt näkemättä minulta. Sinne pitää joskus mennä. Kiva Splitin kierroksesi vielä inspiroi. Viehättävä vanha kaupunki ja jotenkin niin erilainen. Tuolla voi aistia vanhaa maailmaa.
    Kiitos kivasta esittelystä ja mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Sinulle kommentista!
    Voin kuvitella, että etenkin purjeveneestä rannikko on aivan upea.
    Kivaa sunnuntaita myös sinne!

    VastaaPoista

Jos kommenttiasi ei heti julkaista, älä hämmenny. Roskapostin välttämiseksi tarkistan ennen julkaisua vanhempiin postauksiin tulevat kommentit. Olen aina tosi iloinen pienestäkin oikeasta kommentista. ISO KIITOS!!