tiistai 19. huhtikuuta 2016

Huhtikuun viikonloppu

Huhtikuun viikonloppu





Viikonloppuna sää vaihteli nopeasti ihanan lempeästä auringonpaisteesta äkäiseen raekuuroon ja mukaan mahtui kaikkea siltä väliltä. 





Viikonloppuamme piristi myös ystävien neljän päivän Amsterdam-vierailu. Päiviin mahtui monenlaista, mutta varsinkin kuulumisten vaihto ja yleinen höpöttely ruoan ja viinilasillisten ääressä oli tervetullutta. M:n kanssa tapaamme nykyisin todella harvoin, mutta kuten taas kerran totesimme, oli todella helppoa jatkaa siitä mihin viimeksi olimme jääneet. Kuin vuotta tai paria välissä ei olisi ollutkaan. Joidenkin ihmisten kanssa sellainenkin vain toimii! Tuttuuden tunne on välitön. 

Kiitos M ja A mukavasta seurasta!  

Muutamia välähdyksiä yhteiseltä sunnuntain kävelyretkeltä Volendamissa ja Edamissa:





























Amsterdamin sää ei tällä kertaa tarjonnut vieraillemme parastaan eikä ollut lainkaan vieraskorea vaan rehellisesti oma itsensä: vaihteleva, arvaamaton ja hetkittäin myös oikein ihastuttava. 

Sunnuntaina kuulin muuten satakielen laulavan ensimmäistä kertaa tänä keväänä! Siitä tulee aina niin hyvälle mielelle <3


Kivaa viikkoa ja raikkaita päiviä!
Doei,
Leena

  

2 kommenttia:

  1. Hei Leena! Sinä kirjoitat Hollannista. Voi, miten mukavaa! Pari kertaa olen Hollannissa käynyt. Toisella kertaa Asterdamissa ja toisella kertaa Harlemissa. Molemmat käynnit olivat kevätaikaan ja sää myöskin vaihteli. Kiitos Hollannin tunnelmista. Pääsin taas kurkistamaan maahan :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kävit kurkistamassa ja kommentoimassa! Hollannin sää on tosiaankin vaihteleva. Onneksi nuo sateet ovat useinmiten vain sellaisia suhauksia ja sitten taas paistaa. Tuuli onkin sitten asia erikseen. Tuulta täällä alangoilla riittää.

    VastaaPoista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!