torstai 9. helmikuuta 2017



Sanotko suoraan?


Olen viime aikoina pohtinut suorapuheisuutta, rehellisyyttä, vilpittömyyttä, kursailemattomuutta, aitoutta ja toisaalta hienotunteisuutta, tahdikkuutta, kohteliaisuutta ja ehkä jonkinlaista hyvää tilannetajua.

Mitä kaikkea on hyvä sanoa ja mitä taas voisi jättää sanomatta?



Kovin pitkää kokemusta ei minulla täällä asumisesta ole, mutta joitakin kiinnostavia piirteitä olen hollantilaisessa elämänmenossa havainnut.

Täällä Hollannissa ihmiset ovat tunnetusti hyvin suorapuheisia. He eivät todellakaan kerää rohkeutta tai pure kieleensä ennen kuin laukaisevat suoraan mitä kulloinkin oikeasti ajattelevat. Eihän se välttämättä ole pelkästään huono juttu, mutta välillä tulen miettineeksi, missä menee hyvän käytöksen raja. Onko kyseessä aina edes yleisesti maan tapa, vai haluaako joku tosiasiallisesti vain loukata? 

Itse hollantilaiset tuntuvat olevan kovin ylpeitä tuosta kansallisesta ominaispiirteestään ja kuuluvat pitävän omaa käytöstään aitona, teeskentelmättömänä ja suoraselkäisenä. Amerikkalais-tyylistä kohteliaisuutta sen sijaan pidetään täällä ärsyttävän tekopyhänä ja epärehellisenä. 

Toki Suomessakin tapaa töksäyttelijöitä, mutta jonkinlainen yleinen sivistynyt mielipide taitaa suosia melko diskreettiä linjaa. Anonyymit huutelut ovat tietysti eri juttu.

Rehellistä (?) mielipidettä esimerkiksi uudesta kampauksesta tai mekosta voin omassa suomalaisessa lähipiirissäni odottaa tietysti aivan lähimmiltä ystäviltä tai perheenjäseniltä. Muut ovat hiljaa tai kysyttäessä sanovat yleensä jotakin ympäripyöreän kohteliasta. Harva vieraampi ryhtyy kuitenkaan ääneen negatiivisesti kommentoimaan, ehkä korkeintaan selkäni takana. Ja hyvä niin. Tärkeintä on, että itse tykkään uudesta takistani! 



Hollannissa saattaa kuulla esimerkiksi työkavereiden jakelevan toisilleen noin vain vähemmän mairittelevia kommentteja vaikkapa minihameeseen sopimattomista sääristä tai rumasta uudesta puserosta. Ja ihan kysymättä. Tuntuu kuin jokaisella olisi oikeus sanoa mielipiteensä kaikille ja vähän kaikesta. Välillä sivusta seuranneena ajattelen, että kamalasta kommentista on sen kohteen pakko ainakin salaa loukkaantua, mutta ulospäin mielen pahoittamista ei näytetä. Asia sivuutetaan nopeasti ja ainakaan ulkopuolinen ei voi mistään päätellä, että asia olisi jäänyt ketään vaivaamaan. Täällä sanotaankin, että rehellisestä mielipiteestä pitää saajan olla kiitollinen. Se on kuin lahja. 

No, tottumattomalle siinä on oppimista. Onneksi muualta tulleita kohdellaan varmasti hieman lempeämmin. Ehkä se meneekin niin, että saadessaan kunnon murska-arvostelun niskaansa, tietää kuuluvansa porukkaan eikä ole enää ulkopuolinen. Että sitä odotellessa... En tiedä haluanko edes..



Olen miettinyt mistä hollantilaisten paksunahkaisuus johtuu. Onko kyseessä ehkä erittäin hyvä itsetunto tai karaistuminen? Jotkut väittävät, että on ihanaa, kun ei tarvitse aina vain arvailla mitä muut ajattelevat. Ymmärrän myös tuon näkökannan, koska olen itse melko herkkä tarkkailemaan ja kuuntelemaan myös rivien välissä sanottua ja se on joskus aika väsyttävää. 

Suorasanaisuus ei koske tietenkään pelkästään toisten ulkomuodon arvostelua, vaan myös toiminnasta annetaan nopeasti etenkin kielteistä palautetta. Muistan kuinka kerran ihan alkuaikoina ylitin jalankulkijana suojatietä vihreiden valojen palaessa. Risteyksessä polkupyörää ajava isoäiti kurvasi eteeni hurjaa vauhtia ja törmäys oli todella lähellä. Isoäiti pysähtyi ja huusi kiukkuisesti solvaten minua vaaratilanteen järjestämisestä. En tosin silloin ymmärtänyt täkäläisiä kirosanoja, mutta niistä ilmiselvästi oli kyse. Pyytelin punaisena anteeksi, vaikka syy ei suinkaan ollut yksiselitteisesti minun. 

Hupaisinta oli, että tilanteen nähnyt muutama hurjistunut jalankulkija asettui puolelleni ja solvasi vastavuoroisesti tuota kaahaillutta isoäitiä, jonka pyörän tarakalla istunut parivuotias pikkuneiti alkoi hurjan huutamisen seurauksena itkeä pelästyksestä. Liikenne seisahtui hetkeksi ja olisin voinut vajota maanrakoon kaikesta siitä huomion määrästä. Vähitellen, yhä anteeksipyyntöjä sopertaen, lähdin jatkamaan matkaani kun nuo raivokkaat naiset jäivät vielä solvaamaan toisiaan. Huomasin, että muuallakin kuin Italiassa osataan järjestää virkistävää draamaa tarvittaessa. 


Suoran myönteisen palautteen antamista täällä taidetaan pitää vähemmän tärkeänä. Joku väittikin, että kalvinistisilla juurilla on vaikutuksensa ja myös positiivisen palautteen vastaanottaminen, etenkin julkisesti, on täällä usein vaikeata ja noloa.

On oikeastaan aika kummallista, jos kielteisen palutteen antaminen - ja jopa vastaanottaminenkin- on joillekin helpompaa kuin myönteisen palautteen antaminen ja saaminen. Amerikkalaisessa kulttuurissa se taitaa olla juuri päinvastoin. Eikös siellä ohjeisteta esimerkiksi johtajaa antamaan palautetta niin, että sanotaan alaisen toiminnasta ensin vähintään kolme hyvää asiaa ennenkuin varovasti mainitaan yksi huono asia. Hmm.Tämän olen vain jostakin lukenut, omakohtaista kokemusta ei ole. 

Kuinka suorasanaisia te muut suomalaiset olette? Minulla ainakin on paljon oppimista, jos pitää pyrkiä tähän hollantilaiseen malliin.

Kiinnostavia nämä kulttuuri-erot vaikka yleistäminen onkin vähän vaarallista. Olen myös huomannut, että hollantilaiset monissa asioissa muistuttavat hämmästyttävän paljon meitä suomalaisia. Jopa enemmän kuin muut pohjoismaalaiset! Mutta sitten onneksi löytyy myös noita kiinnostavia erityispiirteitä, joista voi oppia uutta ja samalla näkee suomalaisuuttakin vähän uudesta kulmasta.
Tutkimusmatka jatkuu! 


Viime viikonloppuna tein muuten lyhyen tutkimusmatkan Suomen talveen ja ehdin vielä nauttia maanantain aurinkoisesta pakkassäästäkin.

Ja se kamala uusi passikuva tuli kiikutettua poliisiasemalle uutta passia varten. 

Iloisia talvipäiviä teille kaikille!
Tot ziens,
Leena

6 kommenttia:

  1. Nytpä osuit vaikeaan teemaan. Vaikka asuin 11 vuotta Amsterdamissa, niin työskentelin kansainvälisessä yrityksessä (14+ kansallisuutta) ja siten omakohtainen analyysi ontuu. Tuttavat jotka ovat tulleet Hollantiin (työn/avioliiton kautta) kertoivat itkeneensä sen useamman kerran juuri tämän suorapuheisuuden takia. Kyllähän se nahka siinä paksunee. Meidän muutamat hollantilaiset työpaikalla tottuivat niin kansainvälisen firman toimintaan ja kommunikointiin etteivät haluasi enää täysin hollantilaiseen firmaan. Hyvä työkaveri on naimisissa hollantilaisen kanssa ja ensimmäinen kommentti miehellä oli (tapasivat Englannissa), ei ikinä hollantilaiseen firmaan. Eli kyllä suorapuheisuus on vaikea asia muualta tulleille. Olen myös kuullut, että tilanpuute aiheuttaa kyynärpääeloa: jos odotat puheenvuoroa, niin odotat vieläkin ja jos odotat väliä liikenteessä, siinä seisot vieläkin.

    VastaaPoista
  2. Terve kaima, kiva kun kävit kommentoimassa :)
    Ihan nauratti nuo viimeiset lauseesi vuoron odottamisesta. Niin totta!!

    Olen kuullut samaa, eli että tuo suorapuheisuus juontuisi osin siitä, että porukkaa on täällä ollut aina paljon ja koska kaikki ovat hyvin tasa-arvoisia, oma mielipide asioista täytyy sanoa rohkeasti ja kuuluvasti. Muuten ääni hukkuu muiden joukkoon.

    Toisaalta en ihan ymmärrä, miksi muita pitäisi ihan itkettää tai olla karkea.
    On kyllä kova koulu meille hienovaraisempaan diplomatiaan tottuneille.

    VastaaPoista
  3. Enpä tiennytkään tuota hollantilaisista, vaikka olenkin toisaalta vähän tiedostamattani sitä heissä aina vähän vierastanut. Olen itse ennen kaikkea hienotunteinen ja toisaalta myös hyvin herkkä, joten reteä suorapuheisuus ei ole minunkaan juttuni.

    Mutta vastauksena otsikon kysymykseen: tässä muutamana viime päivänä olen kyllä puhunut suuni puhtaaksi muutamankin kerran. Olen läksyttänyt täkäläisen internetfirman työntekijöitä siitä, etteivät tiedä mitä ovat myymässä, ja ärtyillyt lasten koululla siitä, että siellä soitettiin musiikkia niin kovalla, että korviin sattui. Sanoin myös suoraan tutulle äidille, että olen ihan eri mieltä hänen kanssaan siitä missä vaiheessa ja miten lasten on hyvä oppia ymmärtämään ettei kaikkiin ihmisiin voi luottaa. Seison sanojeni takana, mutta toisaalta ne kyllä painavat myös mieltä ja käyn tilanteita mielessäni läpi edelleen päiviä myöhemmin. Suoraanpuhuminen vie minulta kamalasti energiaa ja herättää syyllisyydentuntoja silloinkin kun ajattelen, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin puhua suoraan. Minusta ei siis olisi vissiinkään olisi hollantilaiseksi!

    VastaaPoista
  4. Loistavaa, että saat tärkeissä kohdissa sanottua oman mielipiteesi. Minä olen paljon huonompi siinä. Olen aivan turhan kiltti. Kuvittelisin, että itselle olisi paljon terveellisempää puhua suunsa puhtaaksi. Toisaalta tuo kalvava syyllisyys varmaan vähän vesittää hommaa ;)

    Ja minä menen vielä pidemmälle! Saatan joskus kokea syyllisyyttä pelkästään siitä, että OLISI TEHNYT MIELI sanoa niin ja niin. Onneksi ymmärrän välillä nauraa typeryyttäni.

    No, täällä olen kovassa koulussa. Ja nahka paksuuntuu toivottavasti vähitellen.

    VastaaPoista
  5. Minä aina toivon, etten sanoisi mitään ja olen kiitollinen jos siinä onnistun. Ajatuksilleni annan kyllä siis anteeksi.

    Ikinä en arvostelisi toisen ulkonäköä tai muutenkaan mene henkilökohtaisuuksiin, mutta minulla on monesta asiasta kestämättömän vahvat mielipiteet jotka välillä kuin pakolla tunkevat ulos. Mutta tosiaan sitten useamman päivän pyörittelen mielessä näitä purkauksiani ja mietin - kuten myös äitini usein sanoi minun nuoruudessani itsestään - että kumpa oppisin enemmän sanomaan mmm-hmmm mielipiteideni sijaan :)

    VastaaPoista
  6. Vähän olen kade tuolle sinun ominaisuudellesi, usko pois.
    Vaikka minä puolestani uskon, että hankaliakin tilanteita syntyy.

    Ihan ääneen oli pakko nauraa äitisi kommentille. Ihana! Taidatte olla aika symppiksiä ;))

    VastaaPoista

Jos kommenttiasi ei heti julkaista, älä hämmenny. Roskapostin välttämiseksi tarkistan ennen julkaisua vanhempiin postauksiin tulevat kommentit. Olen aina tosi iloinen pienestäkin oikeasta kommentista. ISO KIITOS!!