keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Yhden munan porkkanakakku





Täällä kevään edistyminen on jämähtänyt paikoilleen. Samat krookukset, narsissit, lumikellot ja keltavuokot nököttävät puistoissa pensaiden juurella, mutta siinä se sitten onkin. Kauniita aurinkopäiviä on toki ollut ja välillä villakankainen duffelitakki on tuntunut aivan liian kuumalta, mutta sitten taas vilakat aamut tai kalsa tuuli ovat muistuttaneet, että kevättakkeihin ei vielä voi siirtyä. Ja sitäpaitsi luvassa on kai taas vähän kylmenevää. Neljäs kevät täällä näyttää siis samanlaiselta kuin ne kaikki aikaisemmatkin.



Mutta en viitsi valittaa viileitä säitä, kun katson Suomen sääennusteita. Vaikka hiihtelystä aurinkohangilla tykkäänkin, tykkään myös leudosta ilmastosta ja nautin tästä niin kauan kuin voin. Suomen pakkaset odottavat taas tulevaisuudessa.

Ja sitten otsikossa lupaamaani leivonta-asiaan.

Tiistaina leivoin illanistujaisiin vaihteeksi tutun porkkanakakun. Koska kaapissa olikin -apua-apua!- vain yksi kananmuna, selasin kiireessä netistä apua ja löysin hyviä neuvoja joilla voi korvata kananmunia leivonnassa. Minä nappasin vinkin, joka neuvoi korvaamaan munan puolikkaalla soseutetulla banaanilla. Sen sijasta olisin voinut käyttää myös puoli desiä jotakin muuta hedelmäsosetta tai vaikkapa 4 rkl maapähkinävoita. En tiedä, olisiko noilla keinoilla voinut korvata munat kokonaan, mutta nyt käyttämässäni ohjeessa olevan toisen munan ainakin onnistuin korvaamaan. Huh.

Kakun loppupäätä vähän jäljellä. Maistui.
Kakku oli rakenteeltaan ihanan kuohkea tälläkin konstilla ja maku tuttu ja ihana. En ollut tätä erityisen helppoa suosikkikakkuani pitkään aikaan leiponutkaan ja nyt ihmettelen vain, miksi ihmeessä!!?  Tässä ohje teillekin: klik. Laktoosittomana ohjeena se on muutenkin kerrassaan mainio. 

Tällä kerralla levittelin kakun pinnalle ihanan juustokuorrutuksen. Se ei ole ollenkaan välttämätön, mutta olin löytänyt täältä poikkeuksellisesti laktoositonta tuorejuustoa, joten tein kakusta totuttua mehevämmän version. 

Kuorrutukseen käytin: n. 200 g tuorejuustoa, 1 dl tomusokeria ja kolme rkl sitruunanmehua. Laitoin ainekset blenderiin ja annoin pyöriä, kunnes tahna oli kauniin kiiltävää ja helposti levitettävää. Kakun pinnan koristelin vielä ohuilla porkkanasuikaleilla.

Sushi-illallisen jälkiruokana kakku maistui erityisen hyvin. Susheja emme  väkertäneet itse, vaan tilasimme valmiit herkut kotiinkuljetuksena. Luksusta!



Onko muilla hyviä vinkkejä ainesten korvaamiseen leivonnassa?


Kauniita talvilomapäiviä teille, jotka lomaa vietätte. Muille muuten vain mukavaa eloa ja oloa.

Tot ziens,
Leena








8 kommenttia:

  1. Oi tuo kakku näyttää/kuulostaa kyllä tosi herkulta:) Kiitos vinkistä! Meillä oli tänä aamuna -22 mittarissa ja pakkanen paukkuu nytkin nurkissa! Takkaan tulet ja shaalin alle lämpöiseen se on kömmittävä:) Ihanaa alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
  2. Oho. On teillä tosiaan talvi siellä!
    Takkatuli kuulostaa niin suloiselta. Meillä elävä tuli on vain kynttilöissä, vaikka täälläkin kyllä kosteina talvi-iltoina voisi takkatuli olla oikeasti aika kiva. Vanhat talot täällä ovat aika harvanlaisia ja ikkunatkin vain yksinkertaiset. Mutta kaikeksi onneksi nuo pakkaslukematkin sitten ovat vähän vaatimattomammat. Pysyttele lämpimänä!!

    VastaaPoista
  3. Porkkanakakku on yksi mun lemppareista, ja tämä yksilö näyttää aivan erityisen hyvältä. Nam! Sushista sen sijaan en ole koskaan oppinut jostain syystä pitämään. En itse ole mikään leipojaihminen, joten ei taida olla mitään hyviä vinkkejäkään jaettavaksi...

    Meillä taas on päinvastainen ongelma, eli kuumuus. Menin tänään kävelylenkille enkä tajunnut ottaa juomista mukaan, ja meinasin läkähtyä, kun oli niin kostean hiostava ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sushi jakaa ihmisiä vähän samaan tapaan kuin tartar-pihvi, joka taas mulla jää kyllä yleensä syömättä. Tarjottavia mietittäessä kannattaa joka tapauksessa etukäteen vähän kysellä mieltymyksistä ainakin vierailta.

      Tosin noi meidän herkku-sushit ei taida olla oikeiden kulinaristien mielestä sushia nähneetkään. Vaihtoehtoina kun perinteisempien lisäksi oli rapeaksi paistettuja rapu- ja kanatäytteisiä rullia, joten...

      Täältä katsottuna tuo teidän lämpöongelmanne kuulostaa aika mukavalta ;-). Mutta muista kuitenkin tosiaan nauttia nesteitä.

      Poista
  4. Narsissit näyttää täältä katsottuna jotenkin epätodellisilta :). Mutta samalla ihana ajatus, että kevät on ihan kohta tuloillaan. Jahka päästään tästä talvesta ensin, joka sekin tuli ihan vasta, mutta sitäkin rapsakammilla pakkasilla. Parikymmentä astetta on ollut mittarissa jo muutamana päivänä, mutta täällä sisämaassa se ei tunnu ollenkaan kylmältä, kun on tyyntä (ja tarpeeksi vaatteita päällä). Merenrannalla varmaan aikalailla toinen juttu, kun ilma on siellä niin kosteaa.

    Sushit on mun herkkua. Niitä ei täältä meiltä saa muuta kuin kaupan pakkasesta, mutta sekin on ihan jees. Kakut sen sijaan ei ole mun alaa, joten ei ole valitettavasti antaa hyviä vinkkejä mistään.

    Toivottelen sinne aurinkoa ja iloista mieltä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että kostea tuuli lisää kylmyyden tuntua. Täällä parikin pakkasastetta tuntuu ihan erilaiselta kuin Suomessa. Ja Suomessakin on huima ero vaikkapa Helsingin ja Tampereen välillä. Vaikka meren läheisyys on ihanaa, talvella en oikein siitä ihanuudesta olisi niin varma.

      Susheista tykätään täälläkin. Ja leivotaan nykyisin kakkuja (miehen mielestä liian) harvoin. Aurinkoilmoja myös Sinulle Annukka!

      Poista
  5. Kiitos ohjeesta :)
    Minäkin olen kauhistellut Suomen pakkaslukemia ja aika kiitollinen olen meidän ilmastostamme juuri nyt. Tänään +7 ja aurinko tuli juuri esiin.

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin paisteli tänään upeasti, vaikka lämpöasteita taisi olla vähemmän kuin teillä. Kaunista ja kuvauksellista viikonloppua myös vuonoon!

      Poista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!