tiistai 1. elokuuta 2017


Baijerin Alppimaisemia 




Berchtesgadenissa olimme varanneet majapaikan pienestä alppihotellista. Etukäteen olimme vähän huolissamme siitä, että paikka mainosti omaa hiihtokoulua ja suksivuokraamoa. Niistä ei kesämatkailussa olisi hirmuisesti iloa. Huolemme oli kuitenkin turha. Paikka oli ihan mainio. Aamupala oli kiva, ja vaikka omaa ravintolaa ei ollutkaan, henkilökunnalla oli ihan hyviä vinkkejä lähistöllä sijaitsevista ruokapaikoista.



Ensimmäisen kunnon kosketuksen alueeseen saimme, kun lähdimme retkelle Almbachklammin maisemiin. Reitti lähti Saksan viimeisen, 1600-luvulta olevan marmorikuulakuulamyllyn luota. Myllyssä virtaava vesi hioo kivenpalasista tasaisen pyöreitä kuulia. 







Almbachklammin solan sanotaan olevan yksi Baijerin kauneimmista. Ja kaunista todellakin oli! 







1894 avattu polku kulki ensimmäiset kolme kilometriä vaikuttavassa rotkossa ja sitä pitkin kuljettiin välillä myös siltoja, luolatunnelia ja portaita myöten. 






Laakson molemmin puolin jyrkiltä kallioseinämiltä ryöppysi aivan kristallinkirkasta vettä. Joissakin kohdissa vesi solisi pieninä puroina, mutta välillä se kuohui, kohisi ja pauhasi melkein korvia huumaavasti.




Tämä seurue ei valinnut helpointa mahdollista reittiä.

Alkumatkasta polku oli helppokulkuinen ja hyväkuntoinen, vaikkakin  kosteudesta johtuen välillä vähän liukas. Polulla näkyi useita perheitä lapsineen, mummoineen ja koirineen. Nämä perhekunnat kuitenkin enimmäkseen palasivat eväät syötyään samaa reittiä takaisin myllylle. Myllyltä löytyi mm. matkamuistokioski, kahvila, ravintola ja lapsille, tai miksei aikuisillekin, kullanhuuhdontaa. Paikka on siis kiva retkikohde, vaikka ei pitemmästä patikoinnista olisikaan innostunut.

Meillä ei ollut tällä kertaa mummoja tai lapsia tekosyynä, joten pakko oli jatkaa vähän pidempää reittiä. Poikkesimme tuolta portain ja kaitein varustetulta reitiltä ja edessä oli heti aika tiukka nousu.



Meillä oli mukana vähän liian niukasti vettä (kuten melkein aina ensimmäisellä retkellä, kunnes jälleen muistamme olla huolellisempia) ja ilma oli helteinen. Minä kyllä puhisin ylämäessä aika tavalla ja K taisi säästellä omaa juomistaan ritarillisesti, jotta vesi riittäisi, enkä ihan läkähtyisi. Kulkuani siivitti kyllä myös jossain vaiheessa ilmestynyt ihana viitoitus, jonka mukaan muutaman kilometrin päässä olisi gasthaus ja lepohetki siis tiedossa. 



Ihan kohta siellä!! Enää puoli tuntia!

Viimeiset ylämäet edettiin taas ihan kunnon tietä pitkin. Taakse jäävä maisema oli kaunis.







Levähdyspaikka oli niin mukava, että nautimme siellä myös voimat palauttavan lounaan 😂 ja täytimme vesipullomme piripintaan. 


Nuudelinakkikeitto
Kun lähdimme laskeutumaan Ettenbergiltä alaspäin, muistin taas kuinka varsinkin ensimmäisenä retkipäivänä alaspäin meno on polvilleni vielä rankempaa kuin nousu. Ajoittain polulla oli valuvia kiviä ja pyörivää soraa, jonka päällä jäykkäpohjainen vaelluskenkä luistaa välillä hankalasti. Harmittelin, että olimme unohtaneet vaellussauvat Amsterdamiin. Yleensä yhdestäkin sauvasta on alamäessä huima etu. Aarrrgh! Polviparat. Nostan kyllä hattua Kn kärsivällisyydelle, kun jaksaa kanssani reissata.


Aika alhaalla jo ollaan tässä..

Siinä ensimmäisen Baijerinpäivän tunnelmat ja reissu oli vasta alussa. Seuraavan päivän vietimme ihanissa Alppijärvi-maisemissa. Siitä lisää seuraavassa reissupostauksessa, kunhan saan kuvat järjestykseen.

Elokuun ensimmäisen päivän terkut täältä Teille Kaikille!

Tot ziens,
Leena  


2 kommenttia:

  1. Sauvat on kyllä tosiaan alamäessä verraton apu.

    VastaaPoista
  2. Niin ovat.
    Päädyimme ostamaan yhden parin teleskooppivartisia sauvoja paikallisesta urheiluvälinekaupasta. Molemmat saivat siis sauvan seuraaville vaellusretkille. Noin pahaa laskua ei kuitenkaan enää onneksi ollut toista.

    VastaaPoista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!