torstai 3. elokuuta 2017

Ristiriitaisia tunteita sumussa




Kaunis Berchtesgaden ja sen kupeessa sijaitseva Obersalzberg olivat aikoinaan myös Kolmannen valtakunnan johtajien suosiossa. Bormannilla, Himmlerillä, Göringillä, Göbbelsillä ja Speerillä oli alueella omat lomanviettopaikkansa. Vuosina 1935-37 Obersalzbergin asukkaat joutuivat lähtemään alueelta yksi toisensa jälkeen ja siellä saivat liikkua vain tärkeimmät natsi-johtajat ja heidän seuralaisensa.

Jossain tuolla alhaalla on myös Königssee.

Hitlerin 50-vuotispäiväksi rakennettu Kotkanpesä eli Kehlsteinhaus on yhä jäljellä, muut rakennukset on pommitettu ja hävitetty. Myöhemmin 50-luvulla myös Kehlsteinhaus oli merkitty tuhottavaksi, mutta lopulta se päätettiin kuitenkin säilyttää ja lahjoitettiin Baijerin osavaltiolle. Nykyään se on museoitu ja toimii ravintolana.


Kehlsteinhaus takaa päin kuvattuna. Ravintolan ikkunat avautuvat eteenpäin alas laaksoon.


Ja tässä sama näkymä muutaman minuutin kuluttua. Näkyvyys vaihteli hyvin nopeasti. 

Kotkanpesä on 1834 metrin korkeudessa. Jo pelkän 7 kilomeriä pitkän tien rakentaminen vuorelle on ollut aikoinaan hirveä urakka. Yli 3000 rakentajaa ahersi yötä päivää 13 kuukauden ajan vaikeissa olosuhteissa. Tie on kapea ja jyrkkä ja se on louhittu käsin hakkaamalla ja räjäyttämällä vuorenseinämään.  Matkalla on myös viisi louhittua tunnelia. 



Nykyisin huipulle pääsee joko kävellen melko vaikeakulkuista polkua pitkin, jolloin aikaa matkaan kuluu kai parisen tuntia hyväkuntoiseltakin tai vaihtoehtoisesti voi valita bussikuljetuksen. Omalla autolla huipulle ei ole asiaa. Busseja lähtee alhaalta laaksosta säännöllisin välein, joten bussikuljetuksen valitsee varmasti suurin osa vierailijoista. Aurinkoisella säällä saa kuulemma varautua valtaisaan tungokseen, koska silloin vuorelta on upeat näkymät jopa Salzburgiin Itävaltaan asti. Meidän vierailupäivänämme oli pilvistä, sumuista ja tihkuista, joten tungosta ei ollut. Eikä näkymää.
Sisäänkäynti reilut sata metriä pitkään käytävään, josta astuttiin peilihissiin. Hissi kuljetti vierailijat ylös Kotkanpesälle.

Tie loppuu 124 metriä ennen huippua ja viimeinen osuus noustaan vuoren sisässä olevalla hissillä. Kerrotaan, että Hitlerillä oli suljetun paikan kammo ja siksi hissin seinät ja katto on päällystetty peileillä. Ilmeisesti hänellä oli myös korkean paikan kammo, eikä hän oikein viihtynytkään Kotkanpesässä. Jostain luin, että hän olisi käynyt paikassa vain 14 kertaa. Ilmeisesti graniittilinna oli kuitenkin tärkeä osoitus vallasta ja siellä tehtiin ratkaisevia päätöksiä ja kestittiin tärkeitä vieraita. Kerrotaan, että Italian Mussolini lahjoitti sinne komean mustamarmorisen takan ja Japanin keisari paksun maton. 

Koska näkyvyys ei ollut kummoinenkaan, saatoimme vain kuvitella hienot maisemat. Sääli, koska nimenomaan maisemien takia retkeä tuonne alunperin suunnittelimme. Olihan se kuitenkin vaikuttava ja samalla ristiriitainen kokemus nähdä tuokin paikka ja samalla pala järkyttävää historiaa. 

Harmonikansoittaja sumussa Kehlsteinhausin takana olevalla kukkulalla. Näky oli unenomainen.

Rakennuksen ympärillä sumussa kierteli paljon mustia kiiltäviä korppeja, joista en valitettavasti saanut yhtään kunnollista kuvaa. Jollain tavalla ne sopivat kalsean kosteaan ja  sumuiseen maisemaan kuin nenä päähän.

Seuraava retkemme suuntautui onneksi valoisampiin maisemiin. Piipahdimme nimittäin yhdeksi yöksi Itävallan Salzburgiin. 

Tuulista, mutta kirkasta elokuun kolmatta Teille!

Tot ziens,
Leena

4 kommenttia:

  1. Toi harmonikkakuva on jännä.

    VastaaPoista
  2. Sumu teki maisemasta unenomaisen ja kummallisen. Periaatteessa harmonikan soitto voisi olla enemmänkin iloista ja reipasta, mutta nyt tunnelma oli kyllä erilainen.

    VastaaPoista
  3. Historia ja toinen maailmansota kiinnostavat minua. Ymmärrän hyvin kokemuksesi Kotkanpesän suhteen. Nuo järkyttävät historian vaiheet palavat mieleen. Ja pysyvät pitkään mietteissä.
    Kiitos hienosta ja pysäyttävästä postauksesta.
    Kaunista elokuuta sinne!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sinulle, kun tulet kommentoimaan!
    Mietteitä tosiaankin heräsi ja oli oikeastaan hyvä etten sumuisen sään vuoksi pelkästään voinut ihailla maisemia, vaan pysähdyin muistelemaan historian kulkua. Varsinkin nykyään on hyvä muistaa liiallisen kansallistunteen vaarat. Historiasta minäkin tykkään, vaikka vuosiluvuissa olen toivoton ;)

    VastaaPoista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!