torstai 7. syyskuuta 2017

Marja-jogurtti-trifle




Meillä tykätään jälkkäreistä, mutta arkisin emme kovin tämäköitä jälkiruokia harrasta -monestakaan syystä. Useinmiten popsimme vain marjoja tai hedelmiä ilman sen kummempia lisukkeita. Joskus on kuitenkin kiva kokeilla jotain uutta.

Tiedättehän ihanan kesäherkun, eli marja-triflen, jossa isoon kauniiseen läpinäkyvään lasikulhoon mätetään kerroksittain valtavat määrät tuoreita marjoja, sokerikakkupohjaa, marenkeja ja kermavaahtoa? Oijoi, tuleepa vesi kielelle ja hauskoja mielikuvia, pitkistä pöydistä ja valkoisista pöytäliinoista puutarhassa omenapuiden alla. Kesävaatteissa kirmailevia lapsia ja jaloissa pyöriviä koiria...

No niin no. Tavallisena syyskuun torstaina voisi kyllä toteuttaa vähän vaatimattomamman version arki-illan aterian päätteeksi. Mutta kauneudesta ei toki tarvitse tinkiä!



Marja-jogurtti-trifle
Kahdelle

5 rkl muromysliä tai 2 kaurakeksiä
125g pensasmustikoita tai karhunvatukoita
(sokeria tai hunajaa)
3 dl luonnonjogurttia
1-2 rkl paksua mustikkakiisseliä tai -hilloa


Ota talteen muutama kauneimmista marjoista.

Surauta sauvasekoittimella loput marjat ja vajaa puolet jogurtista kauniin väriseksi tasaiseksi massaksi. Tässä vaiheessa meillä keskustellaan siitä, lisätäänko massaan sokeria vai ei. Jos minä saan päättää, niin ehkä ei. Voisin lisätä joukkoon vaikkapa ruokalusikallisen chiansiemeniä.

Ja sitten kerrostelemaan!
Ripottele matalahkojen juomalasien pohjalle muromyslit tai murenna kaurakeksit karheaksi rouheeksi.
Valuta toiseen kerrokseen valkoinen maustamaton jogurtti myslin/keksinmurujen päälle. Lisää kolmanteen  kerrokseen lusikallinen kiisseliä tai hilloa ja neljänteen kerrokseen sitten ihana omatekoinen marjajogurtti. Asettele vielä varovasti pinnalle ehjät kauniit marjat ja muutama muru mysliä tai kaurakeksiä. 

Erttäin helppo ja terveellinenkin jälkkäri, mutta kauniisiin laseihin koottuna näyttää ihanan juhlavalta. 








Lounaalla aterian jälkeen riittää usein pelkkä kupillinen hyvää kahvia, mutta iltaisin tekee mieli jotakin hyvää. 
Olisi kiva kuulla, syödäänko teillä jälkkäreitä?




Tot ziens,
Leena



4 kommenttia:

  1. Hei Saara, kantsii kokeilla! Minä lupasin yrittää olla vähemmällä sokerilla tämän syyskuun, mutta mies kyllä tykkää lisätä vähän sokeria omiin kerroksiinsa ;). Hyvää joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  2. Pitäiskin hakea anopin vanhat kristallilasit kellarista, nehän sopii hienosti tarjoiluun.

    VastaaPoista
  3. Hae pois, mitäs ne siellä pölyttymässä!
    Moni jälkkäri maistuu paljon juhlavammalta tuollaisesta lasista lusikoituna.

    VastaaPoista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!