perjantai 8. syyskuuta 2017

Onnellisia lapsia?



Lasten synttäreiden viettoa Goudalaiseen tapaan - Porukka kumiveneisiin!

Olette ehkä panneet merkille, että maailman onnellisimmat lapset asuvat Hollannissa. Ja Suomessa sitten ne neljänneksi onnellisimmat. Asiasta kertoo Unicef-raportti vuodelta 2013. Materiaalinen hyvinvointi, terveys ja turvallisuus muun muassa olivat mitattavina suureina. 

Puheenaiheeksi tämän raportin tulokset ovat tainneet tulla nyt, kun kaksi Yhdysvalloista Hollantiin muuttanutta leidiä on kirjoittanut kirjan hollantilaisesta lastenkasvatuksesta ja onnellisista hollantilais-lapsista.

Onnellisuutta on todellisuudessa varmaankin todella vaikeata arvioida ja mitata, ja ainakin minä suhtautuisin varauksella kaikenlaisten onnellisuusvertailujen tuloksiin. Toisaalta, eihän noita tuloksia tarvitse niin vakavasti ja ehdottomana totuutena tarkastella. Oikeastaan on aika mielenkiintoista pysähtyä hetkeksi miettimään, millaiset asiat todellisuudessa voisivat tehdä lapset onnellisiksi. Tai ainakin onnnellisemmiksi kuin jotkut toiset lapset.

Päällimmäisenä tulee mieleen ihan varmasti perustarpeista huolehtiminen, kuten turvallisuus, ravinto, rakkaus, ymmärtämys sekä mahdollisuus leikkiin, vapaa-aikaan, koulutukseen jne. Koska vertailussa oli vain melko hyvin toimeentulevaia maita, voisi olettaa, että tällaiset perusjutut olisivat kaikissa niissä ilman muuta kunnossa. 

Mikä muu sitten voisi edesauttaa ja saada aikaan eroja lasten onnellisuudessa eri maiden välillä? Yhtenä merkittävänä tekijänä on pidetty vapautta.  Vapaus voidaan käsittää aika monellakin tavalla, mutta tässä yhteydessä ainakin minulle tulee mieleen lasten liikkumisvapaus ja vapaus yleensäkin tehdä haluamiaan asioita. Kaikkialla maailmassa lapset eivät voi liikkua yhtä vapaasti ja huolettomasti kodin ulkopuolella. Ainakin näihin päiviin asti lapset niin Suomessa kuin Hollannissakin ovat voineet näin vielä tehdä. Tämä luo taatusti tietynlaista turvallisuudentunnetta ja luottamusta siihen, että maailma on hyvä paikka ja sitä on kiva tutkia ja ottaa omaa lähiympäristöään näin haltuun tarvitsematta pelätä tai tuntea itseään kovin rajoitetuksi. Voi vaikka sännätä kaverin luokse fillarilla, kunhan muistaa varoa liikennettä. Nykymaailmassa sellainen taitaa tosiaan olla aikamoista ylellisyyttä.

Missä sitten piilee ero suomalaisten ja hollantilaisten lasten välillä?Jos yritän oman vähäisen Hollanti-kokemukseni perusteella vertailla näiden kahden maan lasten oloja, kovin suuria eroja kasvuoloissa tai  kasvatuskäytännöissä en kyllä löydä. Ainakaan sellaisia, joiden voisi olettaa vaikuttavan lasten onnellisuuteen. 




Näin sivullisen näkökulmasta suurin ero näyttäisi olevan täkäläisessä rennommalta näyttävässä kasvatusasenteessa. 
Vaikuttaa tosiaan siltä, että täällä ei kovin paljon turhista nipoteta. Joissakin asioissa se voi olla hyvä juttu. Esimerkiksi vaatimustaso koulumenestyksen tai muiden suoritusten suhteen ei välttämättä ole kovin korkea. Kohtuullisuutta ja keskinkertaisuutta arvostetaan enemmän kuin tiedoissa tai taidoissa loistamista ja muista erottumista.

Nipotuksen vähäisyys voi kuitenkin joskus näyttäytyä suomalaisen silmissä myös aika vastuuttomana. Välillä seuraan kauhulla, kuinka tenavat kulkevat vanhempiensa polkupyörän kyydissä joko edessä ohjaustankoon kiinnitetyssä pienessä istuimessa tuulenhalkaisijana, takana tarakalla seisten tai pyörän etuosassa hauskassa kuljetuslaatikossa. Ja samalla vanhemmalla voi olla teneva yhtaikaa näissä kaikissa!! Aika arvokas lasti. Laatikossa voi olla samalla kertaa useampikin muksu ilman sen kummempaa kiinnitystä. Päät vain kolisevat yhteen kun iloinen seurue huristelee eteenpäin. Ja koko joukko edessä tai takana tietysti ilman kypärää -tai edes pipoa! Välillä tämän keski-ikäisen tylsimyksen on pakko laittaa silmät kiinni. 




Ja pipoista puheen ollen, nuo onnelliset lapset eivät paljon pipoja käytä -talvellakaan. Eikä kunnollisia sukkia tai hanskoja. Pienet pulleroiset nilkat ja sormet vilkkuvat pyöräkyydissä valkoisina tai sinisinä vain muutaman plusasteen lämpötilassa. Joskus näkee vanhemman itse pukeutuneen kunnon asusteisiin, mutta piltillä on ulkovarusteena vain toppatakki, joka sekin voi repsottaa edestä auki. Hrrr sanoo tämä täti itsekseen. 

Johtuisikohan tuo hollantilais-lasten onnellisuus mahdollisesti siitä, ettei pukemisasioissa tarvitse uhmaikäisenkään paljon taistella? Joku minulle täällä selitti, että lapsia mielellään vähän karaistaan, etteivät sitten niin helpolla sairastu.. 😶 No, lapsikuolleisuus onkin täällä korkeampi kuin Suomessa. Tosin tuo lapsikuolleisuus voi selittyä myös sillä, että täällä on pitkään suosittu kotisynnytyksiä ja sairaalaan saatetaankin lähteä vasta kun on jotakin pahasti vialla.




Turvallisuudessa ollaan muutenkin kyllä leväperäisempiä kuin Suomessa. Tai ainakin minun mielestäni. Itse olen aikoinani ollut varmasti liian hössö äiti ja toki tiedän, että olisi lapselle parempi, etteivät aikuiset koko ajan varoittelisi esimerkiksi kiipeämästä liian korkealle. Mutta että rohkaistaan kiipeämään ihan korkean puun latvaan asti! Sen menetelmän viisaudesta en enää ole ihan varma. Lapsista se toki on varmasti kivaa, ainakin niin kauan kun eivät satu kupsahtamaan tantereeseen. 

Täällä vanhemmat eivät kokemukseni mukaan myöskään puutu esimerkiksi lasten leikkipuistoissa kovin hanakasti lasten riitoihin tai tappeluihin. Oppivatpahan lapset näin itse puolustautumaan ja sopimaan kiistansa. Tiettyyn pisteeseen asti kannatan tuota asennetta, mutta siinä vaiheessa kun nyrkit otetaan selvittelyssä avuksi, minä kyllä aikuisena menisin jo väliin ja yrittäisin neuvoa diplomaattisempaa ratkaisukeinoa.

Yleisesti ottaen lapset täällä kyllä näyttävät melko sosiaalisilta ja osaavat jo varhain olla ryhmässä. Asumistiheys on Hollannissa sitä luokkaa, että parempi osatakin, muuten voi tulla elämästä tarpeettoman rankkaa. Osaksi tuo sosiaalisuus voisi liittyä siihen, että täällä äitiysloma on vain nelisen kuukautta ja sen jälkeen piltit menevät usein päivähoitoon. Toki hoitoryhmät ovat usein aika pieniä ja olen ymmärtänyt, että jokaista vauva-ikäistä lasta kohden on yksi hoitaja (aivan varmaa tietoa tämä ei ole, pitääpä selvittää). Lisäksi monet vanhemmat tekevät täällä lyhennettyä työviikkoa. Myös isät.  Perheen yhteistä aikaa arvostetaan elintason kustannuksellakin. Koulu alkaa jo 4-vuotiaana, mutta pari ensimmäistä vuotta on kyllä vielä aika leikinomaista menoa, kuten Suomessakin.


Ravitseva ja herkullinen lounas?

Tai ehkä lasten onnellisuus selittyykin ravinnolla. Kaikki taitavat tietää, että Hollanti on varsinainen maito- ja juustomaa, mutta lisäksi täällä syödään uskomattomat määrät leipää, maapähkinävoita ja hagelslagia. Hagelslag muistuttaa nomparelleja, joita suomalaiset ovat tottuneet näkemään lähinnä kakkujen ja jätskiannosten päällä. Täällä lapsukaiset - ja monet aikuisetkin ei sen puoleen - voitelevat aamupalaleipänsä paksusti voilla ja kaatavat päälle kunnon kerroksen suklaanomparelleja. Nam. Sama saattaa toistua lounaalla. Illalla sitten koko perhe kyllä kokoontuu yleensä syömään yhdessä ihan kunnon ruokaa eli esimerkiksi rapeita kroketteja ja ranskiksia. No ehkä lisäksi tomaatti ja muutama herne.. Ei ihme, että lapset ovat onnellisia!! 

Taidan olla vähän sarkastinen, mutta se johtuu vain siitä, että ällistyneenä olen seurannut tämän maailman pisimmän kansan ruokailutottumuksia ja miettinyt millä ilveellä porukka näyttää niin terveeltä, reippaalta, punaposkiselta ja hyvinvoivalta. Eikä ollenkaan ylipainoiselta! Monet aikuisetkin.

Omat lapsemme ovat varttuneet Suomessa, joten oikeasti en tiedä miltä täällä tuntuisi kasvattaa lasta. Aika iloiselta ja huolettomalta monien lasten elämä täällä kyllä näyttää, mutta nyt puhun oikeastaan vain Amsterdamista ja täälläkin vain melko hyvän asuinalueen lapsista. Maaseudulla, pikkukaupungeissa ja monissa lähiöissä on kussakin varmasti aivan omanlainen tunnelmansa ja kasvatusilmapiirinsä. Hollannissa myös monikulttuurisuus tietysti  tuo vielä omat mausteensa lasten elämään. 


Syksyistä puistoa parin vuoden takaa.

Tämä postaukseni ei yritäkään olla muuta, kuin oma rajoittunut näkemykseni näiden kolmen täällä vietetyn vuoden jälkeen. Lasten asiat kiinnostavat kyllä ja aion katsella jatkossa vähän tarkemminkin näiden onnellisten elämää. Ehkä siitä voisi jotain oppiakin vaikka sitten lastenlapsia odotellessa. Kaikkea en täkäläisestä meiningistä kuitenkaan kannustaisi kopioimaan. Ainakin pipoa ja kypärää kannatan yhä! 

Helppoa ei ole aina tietää, mikä olisi kulloinkin hyväksi lapselle. Luulen, että paras neuvo on luottaa omaan sydämeensä ja vähän myös järkeensä. Yleensä omat vanhemmat tietävät parhaiten!

Kannustava ajatus kaikille pienten lasten vanhemmille. 

Tot ziens,
Leena







5 kommenttia:

  1. Varauksella minäkin suhtaudun noihin tilastoihin.
    Muistan ihmetelleeni hollantilaista aamiaista, kun olin eka kerran siellä yötä vuonna kivi ja kirves ja sain paahtoleipää ja hagelslagia.

    VastaaPoista
  2. Hauska lukea tätä ja paljon löysin samaa Norjan kanssa. Lapsille ei täälläkään "pipoteta", vaan aika rento on kasvatustyyli. Täällä ei varoitella kaikesta ja päiväkodissakin jo veistelevät puukoilla jne.
    Ruokavaliossa on paljon leipää ja sen päällä usein erilaisia juustotuotteita tai pähkinälevitteitä, myös hillo on suosittua.

    Kivat kuvat tässä postauksessa!

    Onnekkaita olemme, kun olemme saaneet lapsemme turvallisissa maissa kasvattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Suomessakin nykyvanhemmat nipottavat ja pipottavat vähän vähemmän ja ovat omaksuneet rennomman otteen. Hyvä niin.

      Turvallisuus niin Suomessa kuin varmasti Norjassakin on kyllä ollut huikea etuoikeus. Toivotaan, että sama jatkuu yhä!

      Poista
  3. Joo. Hagelslag leivällä on myös aikuisten tavanomainen lounas. Maitoa vain hörpätään päälle ja hyvin jaksaa taas! En voi ymmärtää ;)

    VastaaPoista

Olen aina tosi iloinen pienestäkin kommentista. ISO KIITOS!!